Tieteelliset julkaisut ovat entistä avoimempia mutta kaikki eivät pääse maksumuurin takana olevan tiedon ulottuville tasaveroisesti. Tietopalveluasiantuntijan mielestä päättäjien tiedontarpeeseen pitäisi vastata modernin alustatalouden keinoin.
Televisiouutiset suuntaavat kameransa silloin tällöin eduskunnan valiokuntien työskentelyyn ja kansanedustajien ja ministereiden työhuoneisiin. Huomio kiinnittyy korkeisiin paperipinoihin, joihin tiivistyy päätöksentekoon tarvittava ajankohtainen tieto. Katsojan valtaa hämmennys: eikö tietomäärään huku?
Suomen ympäristökeskuksen avoin tiede -ryhmän ryhmäpäällikkö Katja Hilska-Keinänen myöntää ainakin itse olevansa aika ajoin helisemässä räjähdysmäisesti kasvavan tiedon ääressä. Hänen keinonsa suojautua tietovyöryltä on siirtää tiedon käsittely myöhempään ajankohtaan tai luottaa siihen, että joku muu, vaikkapa parviäly, ottaa tiedon haltuun hänen sijastaan.
Kaikkea ei voi kuitenkaan ratkaista yhtä näppärästi. Hilska-Keinästä vaivaa muun muassa se, että tieto on avointa yliopistoväelle, mutta ei välttämättä virkamiehille. Tiedon omaksuttavuudessa, ”kognitiivisessa saavutettavuudessa”, on myös parantamisen varaa. Mitä hyötyä on hankeraporteilla ja monikymmensivuisilla tutkimusartikkeleilla, jos päätöksentekijöillä ei ole kykyä tai aikaa paneutua niihin?
Näihin probleemeihin LUT-yliopistosta valmistuneella yhteiskunta- ja kauppatieteiden maisterilla on käytännönläheisiä ratkaisuehdotuksia. Ennen kuin siirrytään niihin, annetaan Syken tietopalveluvelhon kertoa Heureka-hetkestä, joka sai hänet syttymään avoimen tieteen kysymyksille.
– Meillä on harmaa virkamiesmäinen julkaisuarkisto, mutta etenkin nuoret virkamiehet tulevat ihan erilaisesta mediaympäristöstä. Miten näitä maailmoja saataisiin lähemmäs toisiaan, kysyy Katja Hilska-Keinänen Senaatintorilla.
Ihmiset haluavat osallistua
Ensimmäisen kosketuksen Hilska-Keinänen, 46, sai avoimeen tietoon 2000-luvun alussa silloisessa Kansanterveyslaitoksessa, nykyisessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Tutkimusartikkeleille suunniteltiin avoimen julkaisun kanavia, rinnakkaistallenteita käynnisteltiin. Vähän olivat kömpelöitä, Hilska-Keinänen muistelee. KTL:sta tie johti Aalto-yliopistoon ja Yleisradioon, jossa hän availi viisi vuotta elävän arkiston aarteita.
– Vanhoissa radio-ohjelmissa oli puutteelliset metatiedot. Otimme yleisön mukaan, kun emme tienneet esimerkiksi kuunnelmassa esiintyneen näyttelijän nimeä. Yleisö tunnisti äänet puolestamme. Ihmisiä kiinnosti ihan hirveästi päästä osallistumaan. Tieteessä on sama juttu. Tiedelukutaito ja tieteeseen osallistuminen paranevat avoimen tieteen kautta, Hilska-Keinänen sanoo.
Kun Hilska-Keinänen palasi tutkimuslaitosten ja tiedejulkaisemisen pariin, hän yllättyi. Tiede ei ollutkaan avautunut niin kuin hän oli olettanut.
– Ajattelin, että vitsi, tässähän on vielä tekemistä!
Ihan valmista ei ole tullut vieläkään, vaikka töitä on pakerrettu hartiavoimin ja julkaisujen avoimuus on arkipäiväistynyt. Seuraavaksi on avattava data ja tutkimusmenetelmät algoritmejä myöten.
Syken avoimen tieteen ryhmässä Tiedontuotannon laatu -yksikössä Hilska-Keinänen vie käytäntöön Tieteellisten seurain valtuuskunnan määrittelemiä avoimen tieteen linjauksia. Valtaosa työstä hoituu kotikonttorissa Karjaalla. Helsinkiin Viikin-toimistoon hän matkustaa yhtenä päivänä viikossa.
– Sykessä avoimen tieteen ja tiedon kulttuuria on ollut jo kauan. Kun aloitin vuonna 2019, Syke sai palkinnon avoimen tiedon edistämisestä. Syke on kerännyt kaikille avoimia paikkatietoja, ympäristötietoa, vesistöjen seurantatietoja.
Ryhmäpäällikön työnkuvaan kuuluu tutkijoiden työn tukeminen ja tutkimustiedon konkreettinen avaaminen. Tieteellisten julkaisujen on oltava helposti saavutettavissa, ja niille on löydettävä julkaisukanava. Syke ohjaa artikkelinsa muun muassa kansallisiin tiedejatutkimus.fi- ja finna.fi-portaaleihin. Julkaisujen avaaminen ei ole halpaa puuhaa, mikä selvästi kismittää pitkän linjan tietopalvelueksperttiä.
Rotia julkaisukustannuksiin
Katja Hilska-Keinänen ei neuvottele suoraan tiedejulkaisijoiden kanssa kustannussopimuksista, vaan työ on sälytetty FinELib-konsortiolle, joka edistää suomalaisten korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen puolesta e-aineistojen saatavuutta ja avointa julkaisemista.
– Maksamme julkaisijalle pari kolme tonnia per artikkeli tiedon julkaisemisesta. Neuvottelemme FinELib-konsortion kautta sopimuksista, mutta helposti tuntuu siltä, että kustantajilla on ketunhäntä kainalossa. Sopimuksista löytyy aina uusi kohta, johon pannaan yhteiskunnan rahaa, Hilska-Keinänen kritisoi.
Koska yliopistot ja tutkimuslaitokset ammentavat isolla kauhalla rahaa kustannussopimuksiin, vastinettakin pitäisi saada.
– Julkaistut aineistot ja tieteellistä tiedonhakua palvelevat tietokannat ovat nyt yliopistojen henkilökunnan ja opiskelijoiden sekä tutkimuslaitosten henkilökunnan saatavilla, mutta eivät välttämättä niitä ohjaavien tahojen, esimerkiksi ministeriöiden, saatavilla.
Hilska-Keinäsellä on parannusehdotus: perustetaan iso, kiinteä verkkotunnistusalue, jonka avulla tieteellisiin tietokantoihin ja aineistoihin olisi mahdollista päästä kansallisella tasolla.
– Avoin tiede tukee tiedeneuvontaa, joka edistää tutkitun tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa ja lainsäädännössä, sanoo AVOTT-koordinaation Vuorovaikutus päätöksentekijöihin ja avoin hallinto -työryhmän aktiivi Katja Hilska-Keinänen.
Virkistävää tiedettä tutuilta alustoilta
Katja Hilska-Keinänen toteuttaa jokapäiväisessä työssään Syken avoimen tiedon strategiaa.
– Minua kiinnostaa, miten lainvalmistelijat, virkamiehet ja virastot käyttävät tietoa. Millaista tieteellistä tietoa he tarvitsevat ja miten saisimme sen heille parhaiten käytettäväksi? Kyse ei ole välttämättä teknisestä pääsystä tiedon äärelle, vaan siitä, että tiedosta tulisi entistä avoimempaa kognitiivisesti.
Miten toisin sanoen päätöksentekijät omaksuisivat tiedon nykyistä paremmin? Voisiko valtion ”harmaaseen julkaisuarkistoon” kurkistettuaan virkistyneenä tokaista, että olipa hauskaa lukea näitä ministeriön raportteja?
Hilska-Keinäsen visiossa se on mahdollista. Lukukokemusta edistävät keinot liittyvät moderneihin media-alustoihin ja äppeihin. Valtaosa suomalaisista on tottunut käyttämään verkkokauppoja ja musiikin tai elokuvien suoratoistopalveluja. Miksei samaa toimintamallia voisi soveltaa tieteellisiin julkaisuihin? Niiden pitäisi linkittyä toisiinsa, tarjota elämyksiä ja ideoita, aivan kuten mikä tahansa alustapalvelu.
Tiedon pariin voisi houkutella tuottamalla tiedetrailereita, highlights-osioita ja ihmisläheisiä kuvauksia. Vähän lisää toimituksellista työtä, ja kiireinen virkamies tarttuisi uteliaana kaksikymmentäsivuiseen tutkimusartikkeliin. Ehkä valiokuntienkin paperipinkat madaltuisivat ja päätökset paranisivat, kun tieto on muunnettu helpommin omaksuttavaan muotoon.
– Mitä jos meillä olisi tekoälyavusteinen tietopalvelu, joka ottaa selvää tietämystasostasi ja kertoisi, millaista julkaisudataa kaipaat päästäksesi eteenpäin?
Hilska-Keinänen tietää kaipaavansa lisää tietoa päätöksentekijöiden tiedonkäyttötavoista. Niitä hän aikoo tutkia Tampereen yliopistossa, jossa tohtoriopinnot odottavat jatkoa.
Katja Hilska-Keinänen asettui kuvaan valtionhallinnon ytimessä. Helsingin yliopiston päärakennuksen ovesta heijastuu valtioneuvoston rakennus.
KETÄ IHAILET?
Paleontologi Mary Anningia, joka tutki Etelä-Englannin rannikolla ammoniitteja. Olin samalla rannikolla nuorena hostellissa töissä, ja löysin niitä itsekin.
MISSÄ VIIHDYT?
Merenrannassa. Särkisalon alue Salon kunnassa on tutuin.
MITÄ ARVOSTAT?
Älyllistä uteliaisuutta.
Teksti Helen Partti Kuvat Liisa Takala
Avoin tiede yhdistää artikkelisarjassa tutustutaan avoimen tieteen aiheisiin ja tekijöihin. Aiemmin ilmestyneet osat:
Leo Lahti – avoimen tieteen aktivisti
Tarmo Toikkanen – avoimen oppimisen lähettiläs
Ari Asmi – tieteidenvälisen avoimuuden edistäjä
Aki Arkiomaa – laadukkaan lintutiedon portinvartija
Ilkka Nokelainen – tiedekirjaston tiedonvälittäjä
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
