Avoimia oppimateriaaleja ilman oikeuksien siirtoa

Aineettomia oikeuksia koskevan artikkelisarjan edellisessä osassa pohdin työsopimusten oikeuksiensiirtolausekkeita tutkimusaineistojen avaamisen kannalta, nyt käsittelyssä taas on oppimateriaalien avaaminen. Jos tutkimusaineistojen kohdalla suurin hyöty oikeuksien siirrosta oli oikeuksien selkeyttämisessä, oppimateriaalin kohdalla samaa hyötyä ei ole. Oppimateriaalit ovat useimmiten luokiteltavissa teoksiksi, ja niiden tekijät ovat yleensä suhteellisen helposti määriteltävissä.

Koska oppimateriaaleille voidaan määritellä tekijät, tiedetään myös, kenellä on oikeus avata niitä. Oppimateriaalien avaaminen taas antaa organisaatioille tarpeelliset käyttöoikeudet oppimateriaaliin. Avoimien oppimateriaalien kohdalla oikeuksiensiirto tuntuu siis täysin hyödyttömältä lisätoimenpiteeltä.

Avoimeksi pakolla?

Oppimateriaalien avoimuuden kannalta ainoa peruste materiaalien oikeuksien lähtökohtaiseen siirtoon organisaatioille olisi oikeastaan vain se, että organisaatiot pystyisivät näin varmistamaan, että kaikki oppimateriaalit tulisivat oikeasti avatuksi. Tällaisella menettelyllä tosin sitten ei enää kunnioitettaisi materiaalien tekijöiden oikeuksia kansainvälisten ja kansallisten avoimen tieteen linjausten edellyttämällä tavalla.

Lisäksi oppimateriaalin tekijällä saattaa olla aivan perusteltuja syitä, miksi hän ei halua avata jotain yksittäistä oppimateriaaliaan. Tekijä voi esimerkiksi kuvata oppimateriaaleissa jotain uraauurtavaa tutkimusta, jota hän ei kuitenkaan tutkimuksen keskeneräisyyden takia halua vielä antaa laajempaan levitykseen. Ei siis ole syytä edes vaatia, että kaikki oppimateriaalit tulisivat avatuiksi.

Suljettuja materiaaleja suljetussa ympäristössä

Oikeuksiensiirto onkin oikeastaan merkittävä kysymys suljettujen oppimateriaalien kohdalla. Tilanne voi olla tuttu monelle opettajalle, joka etsii omalle kurssilleen sopivaa materiaalia: oman organisaation suljetusta oppimisympäristöstä löytyisi halutun kaltainen oppimateriaali, mutta tekijä ei enää ole töissä samassa organisaatiossa, jos on edes tiedossa, ja näin materiaali jää käyttämättä.

Organisaation kannalta olisi tietysti houkuttelevaa, että yhden opettajan oppimisympäristöön lataama materiaali olisi automaattisesti muidenkin saman organisaation opettajien käytettävissä, jolloin ympäristöön muodostuisi organisaation sisäisessä käytössä oleva oppimateriaalivaranto. Toisaalta ei pidä unohtaa, että oppimateriaalin tekijällä pitää olla oikeus itse päättää, mitä käyttöoikeuksia oppimateriaaleihinsa jakaa, ja että kaikkia oppimateriaaleja ei välttämättä ole edes mielekästä käyttää tietyn yksittäisen kurssin ulkopuolella.

Järkevin vastaus ongelmaan olisikin tehdä oppimisympäristöistä teknisesti sellaisia, että sinne ladattujen materiaalien tekijyys olisi aina selvillä. Lisäksi materiaalin tekijällä pitäisi olla mahdollisuus valita, jakaako hän materiaalin käytettäväksi esimerkiksi vain tietyn kurssin opiskelijoille vai laajemmin muillekin opettajille omassa organisaatiossaan. Näin ympäristöön tallennettujen materiaalien käyttöoikeudet olisivat selkeästi kaikkien tiedossa.

Yhteisöllisesti avoimempaan suuntaan

Organisaation omaan käyttöön tarkoitetun suljetun oppimateriaalivarannon luominen ei varsinaisesti ole avoimen tieteen kysymys. Itse asiassa voidaan kysyä, olisiko organisaation hyödyllisempää kehittää avoimia oppimateriaaleja, jotka hyödyttäisivät useamman organisaation opettajia sekä oppijoita ja joiden tekemiseen ja ylläpitämiseen voisi saada resursseja useammalta taholta. Samalla vähäinenkin tarve oppimateriaalien oikeuksien siirtoon häviäisi.

Avointen oppimateriaalien kehittäminen ei välttämättä edes vaadi mitään suuria ylhäältä johdettuja hankkeita. Hyvä lähtökohta on huolehtia, että opettajilla on halutessaan käytössä palveluita ja välineitä, jotka mahdollistavat oppimateriaalien avaamisen. Jos organisaatiolla on vaikkapa oppimisympäristö, johon opettaja voi aiemmin kuvatulla tavalla tuoda oppimateriaalejaan ja määrittää niiden käyttöoikeuksia, yhtenä valintamahdollisuutena voisi olla myös oppimateriaalin avoin lisensoiminen ja tuominen joko organisaation omalle avoimesti saatavalle alustalle tai rajapinnan kautta esimerkiksi Avointen oppimateriaalien kirjastoon.

Palveluiden ja välineiden lisäksi organisaatio voi tarjota myös pieniä porkkanoita, jotka ruokkivat opettajien itseohjautuvasti aloittamaa avointen oppimateriaalien yhteistuotantoa. Esimerkiksi Suomen lineaarialgebran alkeita vetäville opettajille voisi olla luonteva päättää laatia yhteiset avoimet kurssimateriaalit, jotta jokainen uusi opettaja ei joutuisi tekemään omiaan. Jos organisaatiot huolehtisivat, että tällaiseen spontaaniin toimintaan on riittävästi resursseja, ja tarjoaisivat siitä meriittejä, syntyisi helpommin eri alojen opettajien käyttöön sopivia materiaaleja eikä omien materiaalien tekoon tarvitsisi kuluttaa niin paljon aikaa.

Aineettomien oikeuksen uutissarjan aiemmat osat:

• Nimi paperiin – luovuta aineistosi?
• Voiko avoimella tieteellä kääriä rahaa?
• Viekö avoin tiede oikeutesi
• Kenen oikeus?

Teksti: Ilmari Jauhiainen
Kuva: JESHOOTS.COM, Unsplash