Kenen oikeus?

Kun keskustellaan avoimesta tieteestä, puhe kääntyy usein aineettomiin oikeuksiin (kansainvälisessä keskustelussa käytetään usein lyhennettä IPR, joka tulee sanoista intellectual property rights): onko avoimen tieteen edistäminen sovitettavissa yhteen tutkijoiden ja muiden tahojen aineettomien oikeuksien kanssa? Kysymys on ollut niin merkittävä, että jopa UNESCOn 2021 lopulla ilmestyvässä avoimen tieteen suosituksessa korostetaan, että avointa tiedettä edistettäessä pitää kunnioittaa aineettomia oikeuksia ja hyödyntää ensisijaisesti niitä mahdollisuuksia, joita nykyiset aineettomien oikeuksien järjestelmät tarjoavat.

Halusimme avoimen tieteen sihteeristössä näyttää, että avointa tiedettä on mahdollista edistää kaikkien osapuolten aineettomia oikeuksia kunnioittaen. Koska aineettomien oikeuksien kenttä on laaja, oli tarpeen käsitellä sitä useammassa eri kirjoituksessa.

Yksi tärkeä aineettomien oikeuksien osa-alue ovat tekijänoikeudet ja niitä muistuttavat lähioikeudet. Avoimen tieteen kannalta ne herättävät kaksi tärkeää kysymystä: kenellä on tutkimustuotoksien avoimeen jakamiseen tarvittavat tekijän- tai lähioikeudet ja rajoittaako avoimen tieteen edistäminen näiden oikeuksien hyödyntämistä? Käsittelen kumpaakin kysymystä omassa kirjoituksessaan, kun taas kolmannessa keskityn tutkimaan avoimen tieteen suhdetta toiseen aineettomien oikeuksien luokaan eli teollisiin oikeuksiin, joihin kuuluvat esimerkiksi patentit ja tavaramerkit. 

Miten tekijänoikeudet syntyvät?

Tieteen ja tutkimuksen avaamisessa hyödynnetään hyvin paljon juuri tekijänoikeuksia koskevia lisenssejä (esimerkiksi Creative Commons -lisenssejä). Tällaisilla lisensseillä tutkimustuotoksen tekijänoikeuksien haltija voi jakaa kaikille oikeuden esimerkiksi käyttää ja levittää sitä eteenpäin. Jotta tutkimustuotoksen lisensoiminen olisi edes mahdollista, täytyy tietysti tietää, kenelle tekijänoikeus kuuluu.

Tekijänoikeuden syntyminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista: kunhan laadittu teos on tarpeeksi omaperäinen, sen tekijöille syntyy tekijänoikeus teokseensa. Helppo esimerkki on yksittäisen tutkijan laatima artikkeli tai kirja, jonka tekijänoikeus on tietysti sen kirjoittajalla. Vastaavasti yksittäisen henkilön tekemä oppimateriaali on useimmiten niin omaperäinen, että henkilöllä on materiaaliin tekijänoikeus. Tällaisessa tapauksessa artikkelin, kirjan tai oppimateriaalin laatija voi itse päättää, jakaako hän teokseensa käyttöoikeuksia lisenssillä, mikäli hän ei ole asiasta jo jotain sopinut. Tällainen aiempi sopimus voi olla esimerkiksi hänen saamaansa tutkimusrahoitukseen liittyvä ehto, että tutkimuksesta syntyvät artikkelit pitää lisensoida tietyllä tavalla.

Hankalia yksityiskohtia

Asia menee monimutkaisemmaksi, kun tekijänoikeuden lisäksi tai sijaan tutkimustuotokseen syntyy lähioikeuksia. Lähioikeudet muistuttavat tekijänoikeuksia (ne ovat nimensä mukaan lähellä tekijänoikeuksia), mutta niissä tuotoksen tekemiseen ei ole tarvittu samanlaista omaperäistä panosta. Esimerkiksi tutkimusaineistojen kokoaminen tietokannaksi ei yleensä ole niin omaperäistä työtä, että voitaisiin puhua tekijänoikeuksista, mutta lähioikeus tietokantaan kyllä syntyy. Samoin luennon tallentaminen videomuotoiseksi oppimateriaaliksi ei välttämättä synnytä tekijänoikeutta, lähioikeuden kylläkin. Lähioikeus syntyy usein taholle, joka on tarjonnut tuotoksen tekemiseen tarvittavat resurssit, kuten työnantajalle.

Vielä kimurantimpi tilanteesta tulee, kun tutkimustuotoksen tekemiseen on osallistunut useampia henkilöitä. Esimerkiksi tutkimusjulkaisun tai oppimateriaalin yhteisessä laatimisessa voi nousta kysymys, miten suuri panos henkilöllä pitää lopputulokseen olla, että hänet voi katsoa julkaisun tai materiaalin tekijäksi. Myös tutkimusaineistojen keräämiseen on voinut osallistua hyvin monia ihmisiä monenlaisissa rooleissa, joten voi olla hankala sanoa, kenellä heistä on oikeus päättää aineiston lisensoinnista.

Oman lisänsä soppaan tuovat niiden henkilöiden tekijän- tai lähioikeudet, jotka eivät ole olleet varsinaisesti mukana tutkimustuotoksen laatijoina. Esimerkiksi tutkimusaineisto saattaa muodostua ihmisiltä kerätyistä kirjoituksista, joiden laatijoilla on kirjoituksiinsa tekijänoikeus. Vastaavasti oppimateriaalin laatimisessa on saatettu hyödyntää esimerkiksi johonkin oppijaksoon osallistuvien opiskelijoiden tuotoksia, joihin heillä on tekijänoikeutensa.

Sovi ajoissa!

Vaikka tekijän- ja lähioikeuksien määrittelemisen ongelma vaikuttaa hankalalta, avoimen tieteen kannalta ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Tutkimustuotosten tekijyydestä ja niiden mahdollisesta lisensoinnista pitää sopia kaikkien tuotoksen tekemiseen osallistuvien tahojen kesken. Sopiminen on parasta tehdä mahdollisimman varhain, esimerkiksi tutkimusprojektia, julkaisua tai oppimateriaalia suunniteltaessa. Jos tuotoksiin halutaan jakaa käyttöoikeuksia lisenssillä, mahdollisilta muilta oikeuksienhaltijoilta pitää lisäksi saada tähän tarvittavat luvat, mieluiten jo silloin, kun heiltä kerätään työhön tarvittavaa materiaalia.

Tutkimustuotosten avaamiseen ja lisensointiin riittää siis, että tekijänoikeus tai muu oikeus lisensointiin on määritelty. Avoimen tieteen kannalta ei siis pääsääntöisesti ole tarpeen siirtää tutkimustuotosten tekijänoikeuksia alkuperäiseltä tekijältä mihinkään muualle, esimerkiksi taustaorganisaatiolle. Yleensä organisaatiot saavat avattuihin tutkimustuotoksiin tarvitsemansa käyttöoikeudet tekijöiden määrittämän lisenssin kautta.

Lisää aiheesta:

• Kuka on tutkimusjulkaisun tekijä?
• Kustantajan näkökulma tekijyyteen
• Miksi tieteen käsitys tekijästä eroaa tekijänoikeuslain tekijästä?
• Tekijänoikeudellinen käsitys eroaa tieteen etiikan tekijyys-käsityksestä

Teksti: Ilmari Jauhiainen, Avoimen tieteen sihteeristö
Kuva: Muokattu Andrea De Santisin (Unsplash) teosta kirjoittamalla päälle COPY.