Avoimeen tieteeseen ei tarvita työsopimuksiin kirjattua oikeuksien siirtoa, mutta helpottaisiko se avointa tiedettä?
Avoimuuden epäilijät usein liittävät avoimen tieteen pinnalla olevaan kysymykseen tutkimustuotosten oikeuksien siirrosta. Ajatuksena on, että avoin tiede edellyttäisi sitä, että tutkijat ja opettajat lähtökohtaisesti luovuttaisivat työsopimuksissaan työnantajilleen oikeuksia omiin tutkimustuotoksiinsa.
Aineettomia oikeuksia koskevan artikkelisarjan aiemmassa osassa on jo yleisesti todettu, että avoin tiede ei sinällään vaadi oikeuksien siirtoa ja että pikemminkin kansainväliset ja kansalliset linjaukset ohjaavat tekijöiden oikeuksien kunnioittamiseen. Auki jää silti vielä kysymys, voisiko järjestelmällinen oikeuksien siirto helpottaa avoimen tieteen edistämistä.
Konkretiaa, ei yleistyksiä
Ensimmäinen kysymys tietysti on, miten oikeuksien siirto tapahtuisi tekijänoikeuksia kunnioittaen. Vähintään siirron pitäisi olla läpinäkyvää ja ehdoiltaan selkeää – työntekijän pitää pystyä helposti ymmärtämään, mihin hän on luovuttamassa oikeuksiaan. Oikeuksiensiirtolausekkeet eivät siis saisi olla liian epämääräisiä: mitä esimerkiksi tarkoittaisi, että tutkija luovuttaa oikeudet kaikkeen tekemäänsä tutkimukseen?
Mahdollisissa oikeuksiensiirtolausekkeissa pitäisi siis tarkkaan määritellä, minkä tutkimustuotosten osalta siirtoja tehdään. Lähestynkin aihetta konkreettisten esimerkkien avulla. Tässä artikkelissa keskityn erityisesti tutkimusaineistoihin, ja myöhemmin palaan asiaan oppimateriaalien osalta.
Katoavat tutkimusaineistot
Tutkimusaineistoihin liittyvät oikeudet ovat monimutkainen kysymys, koska usein tutkimusaineistot eivät ole varsinaisia teoksia. Oman mausteensa oikeussoppaan tuovat tutkimusaineistojen tuottamiseen liittyvät moninaiset roolit. Oikeuksien siirto tutkijoiden työnantajina toimiville organisaatioille ainakin yksinkertaistaisi mahdollisten oikeuksien palettia. Kirjavuutta tutkimusaineistojen oikeuksiin toki vielä toisivat esimerkiksi mahdolliset kolmansien osapuolten oikeudet, mutta ainakin tutkijoiden ja organisaatioiden kohdalla järjestelmällinen oikeuksien siirto selkeyttäisi, kenellä on oikeus avata aineistoja.
Tutkijoita itseäänkin helpottaisi taas se, että oikeuksien siirto antaisi organisaatioille suoran mahdollisuuden hallinnoida aineistoja ja näin huolehtia niiden säilymisestä. Olivatpa aineistot digitaalisia tai fyysisiä, ne väistämättä kuluvat ilman kunnollista huolenpitoa. Yksittäinen tutkija tai tutkimusryhmä ei kovin pitkään voi huolehtia aineistojen ylläpidosta, mutta organisaatio tämän voi tehdä, kunhan saa siihen tarpeelliset oikeudet.
Yksilöllistä palvelua?
Vaikka tutkimusaineistojen oikeuksista sopiminen työsopimuksissa vaikuttaisikin organisaation kannalta vaivattomalta vaihtoehdolta, ei mikään estä sitä, että oikeuksista sovitaan myös hankekohtaisesti. Tällöin on vain omaksuttava hyväksi käytännöksi, että heti tutkimushanketta aloitettaessa suunnitellaan, miten hankkeessa syntyvää aineistoa pitää hallinnoida, ja tarvittaessa sovitaan esimerkiksi aineistojen pitkäaikaissäilytykseen tarvittavista oikeuksista.
Hankekohtainen tutkimusaineistojen oikeuksista sopiminen mahdollistaa myös niiden joustavamman ja yksilöllisemmän käsittelyn. Etenkin monialaisessa tutkimusorganisaatiossa voi olla hankala laatia yleisiä työsopimukseen liitettäviä tutkimusaineistojen oikeuksiensiirtolausekkeita, jotka sopisivat yhtä hyvin vaikkapa ilmastotutkijoiden ja historioitsijoiden harteille. Kun tutkimusaineistojen hallinnoinnin palveluissa ollaan muutenkin siirtymässä yksilöllisempään suuntaan, on tämäkin yksityiskohta hyvä ottaa huomioon.
Aineettomien oikeuksen uutissarjan aiemmat osat:
Teksti: Ilmari Jauhiainen
Kuva: Gabrielle Henderson, Unsplash
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
