Mitä ympäristötiedon ja politiikan yhteensovittaminen vaatii? Haastattelimme Ympäristötiedon foorumin uutta toiminnanjohtajaa Johanna Riitakorpea.
Vastatakseen globaaleihin ilmasto- ja ympäristökriiseihin poliittisen päätöksenteon tulee tukeutua vahvasti tieteelliseen tutkimukseen. Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan käänny poliittisiksi toimiksi itsestään. Ympäristön- ja ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimus voi usein olla haastavaa luettavaa, eikä suurin osa poliittisista päättäjistä ole ympäristötieteiden ammattilaisia. Ajankohtaisen, ajantasaisen ja laadukkaan ympäristötiedon tulisi olla nopeatempoisessa politiikan ympäristössä toimivien päättäjien saatavilla oikeaan aikaan ja helposti käytettävässä muodossa. Samaan aikaan tutkijoiden työ kestävän elämän ratkaisujen löytämiseksi vaatii kuitenkin aikaa, pitkäjänteisyyttä, keskustelua ja avoimuutta uusille ideoille.
Kysymykset näiden tarpeiden kohtaamisesta ovat tällä hetkellä Ympäristötiedon foorumin uuden toiminnanjohtaja Johanna Riitakorven sekä koordinaattori Kaisa Välimäen työpöydällä. Ympäristötiedon foorumi on voittoa tavoittelematon toimija, joka pyrkii tuomaan politiikan toimijoita ja tutkijoita yhteen keskustelemaan ympäristökriisiin, ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvistä ajankohtaisista teemoista. Se toimii tutkitun tiedon välittäjänä, kun tutkimuksen ja päätöksenteon välisessä kommunikaatiossa ilmenee aukkoja. Foorumin kohderyhmänä ovat päätöksentekijät valtioneuvostossa, eduskunnassa, kunnissa ja päätöksiä valmistelevassa hallinnossa, sekä tutkijat, joille viestiä välitetään sen hetkisestä tiedon tarpeesta.
Tapasimme Riitakorven kanssa Ympäristötiedon foorumin uudessa toimistossa Puistokatu 4 -tilassa, joka on tarkoitettu ekologista kriisiä käsittelevälle tutkimukselle, työlle ja tapahtumille. 130 vuotta vanhassa talossa ollaan uuden ajan äärellä, kun joukko ympäristötutkijoita ja -toimijoita alkaa pian kerääntyä sinne työskentelemään ja jakamaan ajatuksiaan.
Tulkkina tieteen ja politiikan välillä
Valmistuttuaan meribiologiksi, Riitakorpi siirtyi työskentelemään kansanedustajan poliittisena avustajana. Nykyisessä työssään Ympäristötiedon foorumissa hän yhdistää sujuvasti kokemustaan sekä tieteellisestä ympäristötutkimuksesta että politiikan kentältä.
Ympäristökriisien vaatiessa erityisen harkittua mutta tehokasta päätöksentekoa, Riitakorpi korostaa tieteen ja politiikan sujuvaa yhteistyötä: “Kun päätöksenteon valmistelijoilla ja päätöksentekijöillä ihan niin eduskunnassa kuin kunnissa, missä tahansa, on se ajantasaisin tieto, myös ratkaisut esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan ja päästöjen ehkäisyyn löytyvät helpommin.”
Poliitikoille tiedon oikea-aikaisuus ja konkreettisuus on äärimmäisen tärkeää. Ympäristötiedon foorumin roolia Riitakorpi kuvaa tulkkina eri kieltä puhuvien tutkimuksen ja politiikan maailmojen välillä. Riitakorpi puhuu tasavertaisen dialogin tärkeydestä: “Yritämme saada asiasta ymmärrettävä kaikille osapuolille”. Tiedon viestijälle ja välittäjälle on Riitakorven mukaan tärkeää tunnistaa politiikassa ja päätöksenteossa oleva sen hetkinen tarve. Tieteellistä tutkimusta Riitakorpi kuvaa pitkäjänteisemmäksi, ja toteaa, etteivät tutkijat usein pysty antamaan selkeitä vastauksia uusiin kysymyksiin niin nopeasti kuin politiikan toimijat ehkä toivoisivat. Tieteen perustavanlaatuisesta pitkäjänteisyydestä ei kuitenkaan tule luopua, ja Riitakorpi korostaakin, että myös ympäristö- ja ilmastokriisien ratkaisujen löytämiseksi tutkijoilla täytyy olla rauha tutkia ilman painetta antaa hätiköityjä vastauksia.
Ratkaisuja rakennemuutoksista
Miten eriytyneitä ajattelun, keskustelun ja käytännön kulttuureja voitaisiin tuoda paremmin yhteen? Riitakorpi tuo esimerkkinä esiin rahalliset kannustimet, joilla tutkijoita voitaisiin ohjata pohtimaan oman tutkimuksensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Hän näkee ne positiivisena rakenteena: “Tutkijan arki on usein aika rankkaa, kun täytyy miettiä, mistä rahaa seuraavaksi saisi. Kepin ja vaatimusten sijasta on tarjottava myös porkkanaa.” Tiedeviestinnän koulutuksen korkeakouluissa Riitakorpi näkee myös yhtenä hyvänä keinona ohjata tutkijoita kommunikoimaan tutkimuksestaan laajemmille yleisöille. Riitakorpi kuitenkin toteaa, ettei kaikilta tutkijoilta voida vaatia roolia tutkimuksensa ainoana julkisena levittäjänä, vaan muut toimijat, kuten esimerkiksi Ympäristötiedon foorumi, voivat tulla tiedonvälittäjän roolissa tutkijoiden tueksi.
Mediakentän monipuolisuus ja tempo kuitenkin haastavat myös tiedeviestijöitä. Riitakorpi kertoo, että Ympäristötiedon foorumin vaikuttavuusarvioinnin yhteydessä tehdyn selvityksen perusteella on selvää, kuinka suuri rooli sekä perinteisellä että sosiaalisella medialla on ympäristötiedon levittäjänä Suomessa. Riitakorpi pohtii, että ympäristökysymykset nostavat erityisen voimakkaita tunteita ja mielipiteitä pintaan laajemmassa yhteiskunnassa, koska ne koskettavat meidän kaikkien elintapoja ja -keinoja. Sosiaalinen media toisaalta osallistaa sekä kansalaisia että politiikan toimijoita tähän tärkeään keskusteluun, mutta ilman helposti lähestyttävän ja ymmärrettävän tutkitun tiedon näkyvyyttä ja saatavuutta, myös pseudotieteelliset äänet leviävät siellä helposti.
“Kaikki nivoutuu yhteen tieteen ja tutkimuksen arvostukseen.”
Riitakorven mukaan politiikka ja media eivät voi kuitenkaan vaatia tutkimukselta entistä nopeampaa tempoa. Tieteen laajempi arvostus on perusta myös tieteen pitkäjänteisyyden ymmärtämiselle: “Kaikki nivoutuu yhteen tieteen ja tutkimuksen arvostukseen sekä niihin luottamiseen”. Riitakorpi alleviivaa perustutkimuksen arvostusta innovaatioihin keskittyvän tutkimuksen rinnalla. Myös ymmärrys tieteen jatkuvasta muokkautuvaisuudesta liittyy läheisesti sen arvostukseen: “Tiede ei takaa absoluuttista totuutta, ja se on täysin inhimillistä. Tiede kuitenkin pyrkii totuuteen, jolloin jokin aiempi tutkimus on myös mahdollista uuden tiedon valossa kumota. Tieto lisääntyy ja kehittyy, ja se on mahdollista, kun tiedeyhteisö on monimuotoinen ja tutkimustulokset avoimesti saatavilla. Poliitikot saattavat pahimmillaan napsia rusinat pullasta ja käyttää päätöstensä tukena vain heidän arvomaailmaansa tukevia tutkimuksia. Näinhän sen ei missään nimessä pitäisi mennä, vaan päätöksenteossa pitäisi huomioida tuorein ja luotettavin tieto.”
Yksi asia on Riitakorven mielestä selvää, vaikkei toki helppoa: rauhassa tehdyn, keskustelevan ja uusiutuvan tieteen suurempi arvostus vaatii yksittäisten toimien lisäksi laajempaa rakenteellista muutosta. Rakenteellisen muutoksen kautta tiede voitaisiin tuoda suoremmin mukaan päätöksenteon pohjaksi. Myös sosiaalisen median ja pseudotieteiden tuomien haasteiden takia rakenteellinen muutos, jossa tiede tuodaan vahvemmin suoraan päätöksentekoon olisi Riitakorven mukaan toivottava suunta. Hän toteaa, että kunhan rakenne kannustaa jakamaan tietoa, sitä myös jaetaan. Tämä vaatii tietysti riittäviä resursseja ja vahvaa yhteistyötä.
Ympäristötiedon avoimuudella tuetaan myös tasa-arvoisempaa tieteen kenttää ja kestävyysmurrosta kansainvälisesti
Tieteellisen ympäristötiedon tuominen päätöksentekoon edistää selvästi avoimen tieteen päämääriä Suomessa. Riitakorpi muistuttaa, että ympäristötieteiden avaamisen hyödyt ulottuvat kuitenkin myös kansallista tasoa pidemmälle ja ympäristötiedon avoimuudella voidaan samalla tukea kestävyysmurrosta kansainvälisesti. Riitakorven mukaan vauraiden länsimaiden mahdollisuus ja velvollisuus tehdä investointeja tieteen ja sen avoimuuden puolesta voi välittyä positiivisesti myös päättäjille ja kansalaisille sellaisissa maissa, joissa avoimelle tutkimukselle ei löydy yhtä suuria resursseja. Avoimen tieteen kautta voidaan siis ottaa myös yksi askel kohti globaalisti tasa-arvoisempaa tieteen ja politiikan kenttää.
Kohtaamisten kautta päin yhteisiä päämääriä
Vaikka tieteen ja politiikan toimintatavat usein eroavatkin toisistaan, yhteistä on Riitakorven mukaan kuitenkin enemmän kuin eroavaisuuksia. “Ei pidä ajatella, että vaikka tieteen ja politiikan maailmat on erilaisia, ihmiset olisivat erilaisia. Ihmisiä me olemme loppujen lopuksi ja tavoite on sama. Me haluamme elää hyvää elämää.” Tärkeää on mahdollistaa eri toimijoiden ja näkökulmien välistä dialogia. Tämä ei ole mahdollista ilman tasa-arvoisia kohtaamisia. “Voimme aina pyrkiä vielä tasa-arvoisempaan, saavutettavampaan ja turvallisemman tilan dialogiin. Siinä emme ole vielä pitkään aikaan valmiita”, Riitakorpi muistuttaa. Hän korostaa, että päätöksenteon tulee perustua tutkittuun tietoon, vaikka tieteen ja politiikan maailmojen välinen dialogi olisikin välillä haastavaa: “Jos me emme voi luottaa tutkimukseen, niin mihin sitten?”
Haastattelu: Anni Rastas
Teksti Anni Rastas & Jonni Karlsson
Artikkeli on osa AVOTT-sihteeristön Avoin tiede + Open for Climate Justice -juttusarjaa ja kansainvälistä Open Access -viikkoa. Juttusarjan lisäksi AVOTT-tileillä tehdään viikon ajan somenostoja juttusarjan sisällöistä.
Lue myös:
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
