Sinustako kansalaistieteilijä? Aloittelijan opas auttaa kansalaistieteestä kiinnostuneita pääsemään alkuun

2.9.2024
Sinustako kansalaistieteilijä? aloittelijan oppaan kansikuva, jossa nainen kiikaroi järven yli.

Kansalaistieteen tuki ja -palvelut -työryhmän tuottama opas on julkaistu aloittelevien kansalaistieteilijöiden avuksi.

Kansalaistieteilijän ei tarvitse olla koulutettu tutkija. Elokuun lopulla julkaistussa oppaassa kerrotaan, mitä kansalaistiede on, miksi sillä on merkitystä ja kuinka kuka tahansa voi päästä mukaan osallistumaan. 

Sinustako kansalaistieteilijä? Aloittelijan opas on Kansalaistieteen tuki ja -palvelut työryhmän vuosina 2023 ja 2024 tuottama tiivis opastus kansalaistiedehankkeisiin osallistuvia varten. Ohjeistus täydentää avoimen tieteen koordinaation tuottamaa kansalaistieteen ohjeistusta, johon kuuluvat ennalta: 

Kansalaistiede on tieteellistä tutkimusta, jossa kansalaiset osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi aineistojen keräämiseen, tulkintaan sekä tietoon perustuvaan päätöksentekoon. Siitä voidaan käyttää myös muita nimityksiä, kuten osallistuva tiede, kanssatutkimus, joukkoistettu tiede tai kansalaishavainnointi.

Kansalaistieteilijällä tarkoitetaan tutkimuksen tekoon osallistuvaa maallikkoa, eli henkilöä, jolta ei edellytetä tutkijan koulutusta.Tosin kansalaistieteilijät voivat olla myös alan harrastajia, aktiiveja tai asiantuntijoita, mutta kansalaistieteiljöinä he eivät osallistu tutkimukseen ensisijaisesti alan tutkijan roolissa. 

“Jokainen voi osallistua tutkimukseen ja tuoda mukaan oman ainutlaatuisen näkökulmansa, riippumatta taustastaan. Kansalaistieteilijät ovat monissa tilanteissa ainutlaatuisessa asemassa tutkimuksen muissakin kuin aineistonkeruun vaiheissa, sillä esimerkiksi heidän kulttuurinen, alueellinen ja paikallistuntemuksensa sekä kokemuksensa voivat olla ratkaisevia vaikkapa aineiston analysoinnin kannalta. Kansalaistiedehankkeet ovat yleensä tutkimushankkeita, jotka eivät onnistuisi ilman kansalaistieteilijöiden panosta, ja näiden hankkeiden onnistumisella voi olla merkittäviäkin yhteiskunnallisia vaikutuksia.”, työryhmän puheenjohtaja Elena Svahn kertoo. 

Aloittelijan opas rakentuu sisällöllisesti neljän teeman ympärille: 

  • Mitä kansalaistiede on? 
  • Miksi osallistua kansalaistiedehankkeeseen? 
  • Kuka voi olla kansalaistieteilijä? 
  • Kuinka pääset mukaan? 

Kansalaistieteen tuki ja -palvelut työryhmä koostuu suomalaisten tutkimusorganisaatioiden, tieteellisten seurojen sekä muiden tiedeyhteisön toimijoiden jäsenistä. Työryhmä on osa avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallista koordinaatiota ja toimintakulttuurin avoimuuden asiantuntijaryhmää. 

Opas on julkaistu suomeksi Zenodossa ja Avointen oppimateriaalien kirjastossa. Siitä julkaistaan myöhemmin syksyllä 2024 versiot myös englanniksi ja ruotsiksi sekä painettu versio, jota voidaan jakaa vaikkapa yleisissä kirjastoissa. 

 

Kuva: TSV. 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös