
Kokouksessa käsiteltiin myös seurantaa ja päätettiin kansallisten palkintojen saajat.
Edellisessä kokouksessa keskustelevana ollut Oppimateriaalien avoimen saatavuuden osalinjaus oli tullut ohjausryhmän hyväksyttäväksi. Kokouksien välillä Oppimisen avoimuuden linjausta päivittävä työryhmä oli lisännyt osalinjaukseen vielä kaksi uutta toimenpidettä: kansallisesti laadittava ohjeistus avointen oppimateriaalien elinkaaren huomioimisesta sekä suositus oppimateriaalin ja sen tekijän yksilöivien pysyvien tunnisteiden käyttämisestä.
Ohjausryhmä kiitti työryhmää hyvin valmistellusta päivityksestä ja hyväksyi päivitetyn osalinjauksen. Työryhmä jatkaa linjauksen muiden osien päivittämistä, minkä jälkeen valmis Oppimisen avoimuuden linjaus julkaistaan.
Seurantaa kehittämässä
Edellisessä kokouksessa ohjausryhmä oli keskustellut mahdollisuudesta, että Avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta jätettäisiin toteuttamatta vuonna 2026. Koska monilla organisaatioilla on kuitenkin edelleen tarve parantaa seurannan tuloksia, ohjausryhmä päätyi toteuttamaan seurannan 2026 loppuvan julistuskauden päättöarviona. Seurantaan ei kuitenkaan pyydetä mukaan 2024 kaikilla osa-alueilla asteen 5 saavuttaneita tutkimusorganisaatioita, joskin näilläkin organisaatioilla on edelleen mahdollisuus halutessaan osallistua 2026 seurantaan. Vastaavasti organisaatioita, joilla vain yksi osa-alue jäi vuonna 2024 alle asteen 5, pyydetään vastaamaan vain tämän osa-alueen kysymyksiin.
Ohjausryhmä päätti lisäksi perustaa työryhmän kehittämään seurantamallia. Strategisella tasolla toimivaan työryhmään kutsutaan jäseniksi ohjausryhmän jäseniä ja varajäseniä. Lisäksi strategisen työryhmän työtä tukemaan kootaan seurantaan organisaatiossa vastanneista henkilöistä asiantuntijatyöryhmä.
Palkintoja päättämässä
Ohjausryhmän tehtäviin kuuluu valita avoimen tieteen palkinnonsaajat. Tällä kertaa ehdolle oli saatu viisi henkilöä Kansallisen avoimen tieteen palkinnon saajaksi ja kuusi tahoa Avoimen tieteen edistäjä -palkinnon saajaksi. Palkinnot jaetaan 3.12. Avoimen tieteen ja tutkimuksen talvipäivillä Helsingin yliopistossa.
Teksti: AVOTT-sihteeristö
Kuva: TSV