Ohjausryhmä vahvisti seurannan tulokset

24.10.2022
Vihreäsävyinen kuva, jossa käsi pitää kompassia. Kuvan päällä teksti AVOTT-ohjausryhmän kokous 12.10.2022.

Seurannan tulosten lisäksi kokouksessa pohdittiin seuraavan ohjausryhmän kokoonpanoa, rahoitustyöryhmää ja avoimen tieteen palkintoja.

Ohjausryhmän asialistan kärjessä olivat avoimen tieteen ja tutkimuksen seurannan tulokset, joita käsiteltiin alustavasti jo kokouksessa 29.8.2022. Nyt ohjausryhmä sai pohdittavakseen seurannan avoimuuden tasojen määrittelymallin, ja sitä päätettiin tarkentaa niin, että kehittyvät alueet tulevat paremmin esille. Tämän muutoksen perusteella seurannan tulokset julkistetaan webinaarissa 31.10.2022.

Evääksi vuoden 2024 seurannan suunnitteluun ohjausryhmässä todettiin, että laajennetussa versiossa on tärkeä huomioida myös kansallisten palveluiden eteen tehtävä kehitystyö sekä yhteistoiminnallisuus.

Rahoitustyöryhmä etenee

Ohjausryhmän tehtäviin kuuluu valita avoimen tieteen palkinnonsaajat. Tänä vuonna tehtävä oli erityisen haastava – tutkimusyhteisön ehdotuksia kahteen palkintokategoriaan oli kokonaiset 12 henkilöä ja tahoa. Palkinnot jaetaan AVOTT-talvipäivillä 10.11. Jyväskylän yliopistossa.

Elokuun kokouksessa ehdotettiin avoimen tieteen rahoitusta pohtivan työryhmän perustamista, ja alustavan keskustelun perusteella valmisteluja jatketaan vielä vuoden viimeisessä kokouksessa 12.12.2022. Varsinainen nimeäminen siirretään seuraavalle ohjausryhmälle, joka voi tarvittaessa muokata työryhmän kokoonpanoa ja tehtävänantoa.

Ohjausryhmän toimikausi päättymässä

Nykyisen ohjausryhmän kausi on päättymässä, ja uusi ohjausryhmä aloittaa työnsä vuoden 2023 alussa. Yhteisissä käytännöissä on määritelty, että jokaisen toimikauden toiseksi viimeisessä kokouksessa pohditaan seuraavan ohjausryhmän kokoonpanoa. Viimeiset kaksi vuotta Avoimen tieteen koordinaatiota on luotsattu 18 jäsenen voimalla:

  • Unifi 4 jäsentä
  • Tulanet 3 jäsentä
  • Arene 2 jäsentä
  • Tutkijajäsenet 3 jäsentä (Unifin, Tulanetin ja Arenen nimeämät)
  • Suomen Akatemia 1 jäsen
  • Kansalliskirjasto 1 jäsen
  • FUN 1 jäsen
  • CSC 1 jäsen
  • Tietoarkisto 1 jäsen
  • TSV 1 jäsen

Kokoonpanoa pidettiin toimivana. Koska digitalisaatio on tärkeä osa avoimen tieteen edistämistä, ohjausryhmää päätettiin kuitenkin kasvattaa suomalaisten yliopistojen IT-johtajien verkosto FUCIO:n ja ammattikorkeakoulujen tietohallintajohtajien verkosto AAPA:sn yhteisellä edustajalla. Myös tutkimushallinnon, tutkimuksen tuen ja tutkimuspalvelujen edustusta haluttiin vahvistaa, joten nimeämispyyntö lähetettiin Finn-ARMA:lle.

Lue koko muistio

Sinua saattaisi kiinnostaa myös