Ei kansalaistiedejuttusarjaa ilman kokoelmaa kiinnostavia hanke-esittelyitä. Etsimme ajankohtaisia kansalaistiedehankkeita ja pyysimme hankevastaavia kertomaan lyhyesti hankkeistaan sekä kansalaistieteen valikoitumisesta osaksi projekteja.
Kansalaistieteen kenttä on monenkirjava ja monitieteinen. Vaikka suuntaus ja metodologia yhdistetäänkin usein esimerkiksi biologiaan tai arkeologiaan, on kansalaistieteen todellisuus edellä mainittuja tieteenaloja laajempi, tietenkään bongausta ja kaivauksia unohtamatta! Keräsimme yhteen käynnissä olevia tai muuten ajankohtaisia kansalaistiedehankkeita ja pyysimme hankevastaavia kertomaan lyhyesti hankkeistaan sekä siitä kuinka kansalaistiede valikoitui osaksi projekteja.
Pyykkijahdissa joukkoistettiin maastotiedon keräämistä pelillistämisen avulla
Kuva: Kuvankaappauksia Pyykkijahti-sovelluksesta. Maanmittauslaitos.
Pyykkijahti-älypuhelinpelillä selvitettiin Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterikartan tarkentamista joukkoistamisen voimin. Pelin avulla tutkittiin älypuhelinpaikannuksen tarkkuutta sekä joukkoistamisen ja pelillistämisen toimivuutta maastotiedon keräämisessä. Älypuhelinpaikannus riittää ainakin aiemmin heikosti paikannettujen rajamerkkien sijaintitarkkuuden parantamiseen. Projektissa toteutetun kyselytutkimuksen mukaan pelaajia innosti osallistumaan luonnossa liikkumisen lisäksi erityisesti hyvän tekemisen ja osallistumisen ilo.
Maanmittauslaitoksen mielenkiinto joukkoistamiseen lähti Pyykkijahdissa kiinteistörekisterin ja sen pohjana olevan paikkatiedon lakisääteisestä ylläpidosta, joka on massiivinen tehtävä Suomessa, tässä 17 miljoonan kiinteistöjä rajaavan rajamerkin eli -pyykin maassa.
Kiinnostus kohdistuu erityisesti 1 metriä heikommin paikannettuihin pyykkeihin, joita niitäkin on laitoksen arvion mukaan yli kolme miljoonaa. Pyykkejä on asetettu maastoon vuosisatojen ajan aina 1700-luvun Isojaosta lähtien ja niiden läpikäyminen ja sijainnin tarkentaminen viranomaistyönä kestäisi jopa kymmeniä vuosia. Rajapyykin heikko sijaintitarkkuus on ongelma, koska merkki piirtyy kartalla hiukan väärään paikkaan ja väärän sijainnin käyttö maastotoiminnassa voi aiheuttaa kiinteistörajan sijaintiin liittyviä ristiriitoja. Hankalimmillaan kiinteistön omistaja muokkaa maastoa tai kasvillisuutta väärällä puolella rajaa esimerkiksi metsänhoitotöissä.
“Pyykkijahti-projekti onnistui poikkeuksellisen hyvin, erityisesti koska sovelluskehitys kävi nopeasti ja osallistujia saatiin tehokkaan viestinnän avulla mukaan odotettuakin enemmän. Vaikeuksia ei tähän projektiin joukkoistamis- tai kansalaistiedemielessä juurikaan sattunut. Joukkoistusalustan teknisen kehittämisen saatavuutta voisi koittaa varmistaa projektin aikana vielä tätäkin projektia enemmän”, Pyry Kettunen Maanmittauslaitokselta muistelee.
KARKKI-hanke tavoitti nuoria havainnoimaan arkista ruokaympäristöään valokuvauksen keinoin
Kuva: Suomen ympäristökeskus.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) Kansalaistiedettä arkiympäristöstä -projektissa tutkittiin yhdessä nuorten kanssa arjen ruokaympäristöjä PhotoVoice-menetelmällä. Projektiin osallistui 16–33-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia eri puolilta Suomea. Nuoret rekrytoitiin 4H-järjestön, WWF-nuorten, Kohtaus ry:n ja Voionmaan koulutuskeskuksen valokuvauksen ja ympäristövaikuttamisen opettajan kautta.
Kansalaistieteen mukaan ottaminen oli alusta asti selvä valinta, kertovat Tuija Seppälä, Minna Kaljonen ja Taru Peltola Sykestä: “Kestävän yhteiskunnan rakentaminen edellyttää eri osapuolien näkökulmien huomioimista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ottamalla nuoret mukaan heidän arkeaan koskevan tiedon tuottamiseen pyrimme tuottamaan luotettavampaa tietoa nuorten ruokaympäristöstä ja heille merkityksellisistä asioista – katsoimme nuorten olevan oman arkensa parhaita asiantuntijoita. Lisäksi nuorten osallistumisen tiedon ja ratkaisujen tuottamiseen katsottiin lisäävän sekä nuorten että tutkimuksen edellytyksiä vaikuttaa asioihin. Olimme aiemmin tehneet yhteistutkimusta nuorten kanssa kouluruoan kehittämiseksi, nyt halusimme laajentaa ymmärrystämme nuorten ruokaympäristöistä.”
PhotoVoice on dokumentaarista valokuvaa ja kriittisiä ryhmäkeskusteluja hyödyntävä osallistavan toimintatutkimuksen menetelmä, jolla pyritään tukemaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sivussa olevien ryhmien voimaantumista edistämään omien tarpeidensa huomioimista päätöksenteossa. Projektin aikana nuoret ovat tutkineet ja tuottaneet tietoa arjen ruokaympäristöstään valokuvaamalla ruokaympäristön tekijöitä, jotka joko mahdollistavat tai estävät heitä toimimasta omien arvojensa mukaisesti.
Projektin aikana nuoret jakoivat reilu 300 eri ruokaympäristöissä otettua valokuvaa.
PhotoVoice osoittautui toimivaksi menetelmäksi tehdä näkyväksi ruokaympäristöä ja synnyttää monitasoista keskustelua ruoasta ja syömisestä, jotka aiheina ovat monesti henkilökohtaisia ja sosiaalisten normien paineistamia. Osallistuneiden nuorten erilaiset taustat ja lähtökohdat osallistumiselle mahdollistivat osaltaan näkökulmien moninaisuutta. Toisaalta tuotetun kuvamateriaalin perusteella näyttää siltä, että nuoret ovat noudattaneet ruoan kuvaamiseen liittyviä sosiaalisia käytäntöjä, kuten tapaa kuvata ja jakaa henkilökohtaisia ruoka-annoksia, eikä ruokaympäristöä ole aina ollut helppoa tallentaa valokuvaan. Projektin aikana nuoret oppivat joka tapauksessa näkemään ruokaympäristönsä aiempaa laajemmin ja iteratiivinen ruokaympäristön valokuvaaminen olisi mahdollisesti moninaistanut kuvamateriaalia entisestään.
“Nuorten sitoutuminen pidempi kestoiseen projektiin osoittautui kuitenkin varsin haastavaksi, vaikka pyrimme tukemaan nuorten mahdollisuuksia osallistua tarjoamalla sille erilaisia kanavia ja ajankohtia.” Tuija Seppälä, Minna Kaljonen ja Taru Peltola pohtivat.
Ryhmäkeskusteluissa on tunnistettu ja etsitty ratkaisuja arjen ruokaympäristöjen kestävyyteen liittyviin haasteisiin yhdessä nuorten, tutkijoiden, alan toimijoiden sekä valokuvauksen opettajan kanssa. Osa mukana olleista nuorista valmistelee julkista näyttelyä, jonka tavoitteena on nuorten kokemusten ja näkökulmien jakaminen laajemman yleisön kanssa.
Projektin aikana nuoret jakoivat reilu 300 eri ruokaympäristöissä otettua valokuvaa. Kuvista ja keskusteluista välittyy ruokaan ja syömiseen liittyvien arvojen ja ympäristön suomien toimintamahdollisuuksien ja vaikutusten moninaisuus, joka kytkeytyy paikkaan, elämänvaiheeseen ja resursseihin. Nuoret toivat esiin muiden muassa, miten kestävien ja omien arvojen mukaisten valintojen tekeminen ruokaympäristössä edellyttää heiltä usein erityistä suunnitelmallisuutta, johon voimavarat eivät tunnu kuitenkaan riittävän. Nuorten mielestä tarvitaan yhteiskunnallisia panostuksia nuorten jaksamisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Ruokaympäristön koettiin myös tarjonnalla ja mainonnalla houkuttelevan epäterveellisten valintojen tekemiseen. Kasvisperäisen, houkuttelevan ja ravitsevan ruoan saatavuudessa ja saavutettavuudessa koettiin edelleen haasteita esimerkiksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Nuoret toivoivat lisää panostuksia henkilökunnan osaamiseen ja kasvisruokareseptiikan kehittämiseen.
Nuoret kokivat myös, ettei ruokaa arvosteta riittävästi esimerkiksi kouluissa. Ratkaisuina nuoret näkivät muiden muassa keittiöhenkilökunnan työn arvostuksen kehittämisen ja nuorten ja henkilökunnan välisen vuorovaikutuksen parantamisen.
Vesi vanhin voitehista – mitä ihmettä? -hanke lähestyy muistitietoa poikkitieteellisyyden ja taiteen keinoin
Kuva: Suomen vesistösäätiö.
Suomen vesistösäätiön koordinoimassa ja Koneen säätiön rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa (2022-24) ”Vesi vanhin voitehista – mitä ihmettä?” pysähdytään kieleen kätkettyjen vanhojen vesiviisauksien äärelle, niistä uutta tunnevoimaa ja -sanoitusta suomalaiseen vesiensuojeluun hakien.
Hankkeessa muistitietoa lähestytään kulttuurien tutkimuksen ja luonnontieteiden näkökulmista. Siinä missä kulttuurien tutkimus tutkii ihmisen henkistä perintöä, merkityksenantoja ja tapaa toimia, katsovat luonnontieteet sanontojen ja uskomusten paikkansapitävyyttä. Hankkeessa mukana olevat muusikot ja taiteilijat käyttävät kertyvää aineistoa inspiraationsa lähteenä luodessaan uudenlaisia taiteellisia tulkintoja Suomen vesiensuojelun tueksi.
Kansalaistiede oli projektille alusta asti selvä valinta. Hankkeessa käsitellään ihmisen vesiyhteyttä sekä -suhdetta muistitiedon kautta. Jokainen ihminen on siis aiheen asiantuntija. Monesti tiedostamme asiantuntijuutemme vasta meille esitetään kysymyksiä asiasta. Oli siis hyvin luonnollista ottaa kansalaistiede – näkökulma mukaan hankkeeseen.
“Kun hanketta lähdettiin juoksemaan kokoon, tiesimme,että kieleen kätketyt vesiviisaudet – lähtien hankkeemme nimikkosanonta ”Vesi vanhin voitehista”, tulevat kiinnostamaan ihmisiä. Tämä ajatus tuottaa joka päivä uusia oivalluksia ja iloa. Vesiensuojeluun on helpompi tarttua, kun siihen löytää omakohtaisen yhteyden”, Karoliina Vilander Suomen vesistösäätiöstä kertoo.
Kansalaistiedettä rautatieharrastajille -hankkeessa nähtiin mahdollisuus rikastuttaa aineistoja vapaaehtoisvoimin
Suomen Rautatiemuseon Kansalaistiedettä rautatieharrastajille -hankkeessa toteutettiin erilaisia keräys- ja tutkimusprojekteja kansalaistieteen ja joukkoistamisen menetelmiä sekä digitaalisia kanavia ja alustoja hyödyntäen. Hankkeessa oli kiinnostusta jo ennen koronavirusta kiinnostusta tarjota valtakunnallisesti mahdollisuuksia osallistua rautateiden kulttuuriperintötyöhön. “Meillä on paljon aineistoa, jota pystyy rikastamaan etänä, ja Suomessa on paljon henkilöitä, joita kiinnostaa vapaaehtoistyö ja rautatiehistoria. Tavoitteenamme oli löytää tapoja kohtaannuttaa nämä tarpeet”, Marina Bergström Suomen rautatiemuseosta muistelee.
Kuva: Kansalaistieteilijöiden ottamista rautatieympäristön muutosta kuvaavista kuvista rakennetaan pienoisnäyttelyä museolla. Sonja Leppänen / Suomen Rautatiemuseo.
“Etävapaaehtoistyö ja kulttuuriperintöaineistot puhuvat kansalaistieteen puolesta. Olimme törmänneet aiheeseen erilaisissa muissa yhteyksissä ja halunneet kokeilla asiaa. Erityisesti olimme keskustelleet siitä Erasmus-hankkeessamme, jossa pohdimme vapaaehtoistyön muotoja ja museon inklusiivisuutta”, Bergström jatkaa.
Korona oli viivästyttänyt hankkeen alkua kaikkine järjestelyineen. Suunnitelmissa oli koulutuksia aiheesta eri puolille Suomea, mutta koulutukset jouduttiin siirtämään verkkoon. Bergström näkee kuitenkin verkkototeutuksessa hyviäkin puolia: “Jotkut tapaamiset vapaaehtoisten kanssa olisivat olleet kivoja ja varmasti edistäneet yhteisöllisyyttä, mutta asia toimi ilmankin. Ilman tapaamisia yhteydenpito olisi pitänyt suunnitella vielä tarkemmin.”
Jaettu valo -tutkimusprojektissa lukiolaiset ovat mikrobijahdissa
Kuva: Otaniemen lukion BI02-kurssilaiset projektipäivänä keräämässä tutkimusnäytteitä Jaettu valo-hankkeeseen. Tutkimusnäytteet kerättiin Espoon Mankkaalla sijaitsevasta hienosta ja monimuotoisesta sekametsästä. Kuva: Kirsi Haapamäki
Jaettu valo on Koneen säätiön rahoittama ja Jyväskylän yliopiston koordinoima projekti. Projektin johtavina tutkijoina toimivat yliopistonlehtori Riitta Nissinen ja professori Janne Ihalainen, kansalaistiedekoordinaattorina Kati Heikkilä-Huhta Oulun Steinerkoulusta, joiden lisäksi mukana on taiteilija Saara Ekström, ja seitsemän lukiota eri puolelta Suomea. Projekti tutkii kylmän ilmaston kasvien valoaktiivisten mikrobikumppaneiden levinneisyyttä ja toimintaa. Nämä kasvien lehdissä elävät, lähi-infrapunavaloa hyödyntävät mikrobit ovat tieteelle uusi ilmiö, ja olemme kiinnostuneita niiden mahdollisesta roolista kasveille. Projektissa tarkastellaan myös laajemmin valon ja sen eri aallonpituuksien vaikutusta pohjoisen kasvillisuuteen muuttuvassa ilmastossa uudesta näkökulmasta.
- Projektin kuvaus, oppimateriaalia ja uutisia löytyy projektin pedanet-sivuilta, instagramista (@jaettuvalo) ja youtubesta
Hankkeessa sovelletaan biologian, fysiikan ja kansalaistieteen menetelmiä, joiden rinnalla kulkee koko projektin ajan mediataiteen näkökulma näkyvään ja näkymättömään valoenergiaan elämän mahdollistajana ja pohjoisen ekosysteemin rytmittäjänä. Projektin näytteet on kerätty yhteistyössä seitsemän lukion kanssa, joista eteläisimmät ovat Espoon Otaniemen lukio ja Kerttulin lukio Turussa, ja pohjoisin Utsjoen Saamelaislukio. Luokat keräävät näytteet opettajan ohjeistamana, ja yliopistolta lähetetään kouluille kaikki tarvittava näytteiden ottamiseen. Ohjeita on paperilla ja netissä, myös youtube-videoina. Lukiolaiset ovat olennainen osa tutkimusprojektia, minkä lisäksi projekti jalkauttaa monitieteistä tutkimusta, mikrobiologiaa ja valon fysiikkaa osaksi lukioiden opetusta.
“Meillä oli kokemusta lukiolaisyhteistyöstä jo yhden projektin puitteissa, ja siitä innostuneina saman konseptin jatkaminen tuntui luonnolliselta. Maantieteellisesti laaja kouluverkko mahdollistaa laajan ja monipuolisen näytekokoelman – näytteenotto tässä laajuudessa olisi ollut tutkijoille mahdotonta. Lisäksi koulut ovat oiva kansalaistieteen toimija: kansalaistieteilijöitä (lukiolaistieteilijöitä) on ohjaamassa koulutettu ammattilainen. Lisäksi mahdollisuus jalkauttaa tutkimusta ja oman alan tiedettä suoraan lukiolaisille on tutkijoille mahtava ja innostava mahdollisuus.”, kertoo Riitta Nissinen.
Kolmivuotinen projekti on viimeiselle kolmannekselle käydessä sujunut hämmästyttävän hyvin suunnitelmien mukaan ja koulut ovat lähteneet mukaan innokkaasti, Jyväskylän lyseon lukiossa on jopa kehitetty oma lukiokurssi projektin ympärille ja Turusta on saatu hieno kokoelma ylimääräisiä näytteitä. Myös Jyväskylän yliopiston opiskelijat ovat innostuneet aiheesta, ja projektissa onkin valmistunut tai valmistumassa useampi opinnäytetyö. Myös projektin tulokset ovat yllättäneet positiivisesti – valoaktiivisia bakteereita on löytynytkin niin paljon, että näytteiden analysoitiin vaadittava työmäärä on yllättänyt tutkijat – mikrobiologian laboratoriossa ja kuvantamistiloissa onkin vietetty pitkä päivä jos toinenkin, ja jälkiviisaana projektiin olisi ollut hyvä sisällyttää kokoaikaisen laboratorioteknikon palkka.
“Projektiin osallistuneilta lukiolaisilta saamamme palaute on ollut myönteistä: projekti on tuonut mielenkiintoista ja mukavaa vaihtelua lukiotyöskentelyyn. Metsään pääsy koulupäivän aikana on piristänyt; joillekin iloa on tuottanut erityisesti se, että sai auttaa tutkijoita näytteiden keräämisessä. Myös projektiin liittyneistä mikrobiaiheisista tunneista tuli kiitosta - bakteeritaiteen teko, agarart, jäi monille mieleen uutena, inspiroivana kokemuksena. Lukiolaisten keräämistä näytteistä löydettyjen uusien bakteerien leikkimielistä nimeämiskisaa pidettiin hauskana.”, Kati Heikkilä-Huhta kertoo.
Aikataulutuksessa on pitänyt ottaa huomioon lukioiden tiukka lukujärjestys, jonka huomioimiseksi yhteistyö opettajaraadin kanssa on suositeltavaa jo projektin suunnitteluvaiheessa.
“Mikäli jotain muuta kuin oppimateriaaleissa valmiina olevaa jaksoille mukaan sisällyttää, niin jostain on karsittava. Se voi olla hyvinkin stressaavaa opettajille.”, pohtii Kati Heikkilä-Huhta.
Jyväskylän Lyseon lukiossa pystyttiin resurssoimaan projektin teemoista oma, valinnainen opintojakso, jota opettajat edelleen kehittävät ja opintotarjottimellaan jatkossakin pitävät. Syväntävällä jaksolla on mahdollisuus sukeltaa aivan yliopistotasoisiin sisältöihin: lyseon Jaettu valo -opintokokonaisuuden suorittaneet saavat opintopisteitä jaksosta myös Jyväskylän yliopistossa, mikäli päätyvät opiskelemaan nanotieteitä. Projektin myötä syntyi myös yhteistyö LUMA-verkoston kanssa, jonka ansiosta mikrobit voivat saada entistä enemmän ansaitsemaansa huomiota - niin “omana” pitämämme maailmahan kun on erityisesti juuri mikrobien maailma.
Avoimesti kansalaistieteestä -juttusarja tarkastelee kansalaistieteeseen liittyviä teemoja käytännönläheisellä ja avoimella otteella.
Jutun koonti: Jonni Karlsson (TSV), Elina Koivisto (TSV)
Artikkelin pääkuva: Anne Haapanen (TSV)
Hankkeiden tekstit: Pyry Kettunen, Maanmittauslaitos, Tuija Seppälä, Minna Kaljonen & Taru Peltola, Suomen ympäristökeskus, Karoliina Vilander, Suomen vesistösäätiö, Marina Bergström, Suomen rautatiemuseo, Riitta Nissinen, Jyväskylän yliopisto & Kati Heikkilä-Huhta, Oulun Steinerkoulu
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
