Onko kansalaistieteellä oikeasti yhteiskunnallista vaikutusta? Vallitseeko päätöksenteossa asiantuntijavalta? Haastattelussa Syken ja Itä-Suomen yliopiston Taru Peltola.
Taru Peltola (Syke ja Itä-Suomen yliopisto) on ympäristöpolitiikan tutkija, jolla on taustaa myös tieteen ja teknologian tutkimuksen parissa. Kansalaistieteen pariin Peltola päätyi alun perin omien tutkimusaiheidensa kautta. Ympäristötiedon rooliin liittyvät tiedolliset kiistat esimerkiksi susipolitiikassa, tieteen rooli ympäristöhallinnossa sekä ympäristöhuolen politisoitumisessa johtivat pohtimaan, voisivatko yhteistoiminnalliset menettelytavat toimia apuna kiistoihin. Millä tavalla kansalaistiedehankkeet tuottavat tietoa, kuinka yhteistyö toimii sekä millaisia valtasuhteita kokonaisuuksiin liittyy?
Kansalaistieteeseen sisältyy lupaus laajemman joukon osallistamisesta tiedon tuottamiseen. Usein perinteiset valtasuhteet kuitenkin säilyvät. ”Tutkija määrittää mitä tutkitaan ja miten tutkitaan ja kansalaiset ovat ikään kuin väline, yksi tutkimuksen apparaatti muiden joukossa, jolla ei kuitenkaan ole varsinaista sananvaltaa”, Peltola toteaa.
Esimerkiksi susitiedon tuotannossa kansalaistiedettä on hyödynnetty jo vuosikymmenten ajan. Yhteistoiminta ei Peltolan mukaan kuitenkaan ole aina lievittänyt kiistoja, vaan jopa politisoinut niitä entisestään. Tutkijat eivät ole avanneet riittävästi vapaaehtoisen havainnoinnin ja tieteellisen lopputuloksen välistä prosessia ja tuloksena on ollut luottamuspulan lisääntyminen. Tieteen prosessi on ollut läpinäkymätön “musta laatikko”, sillä resursseja kansalaisvuoropuhelun käymiseen ei ole ollut. Sen sijaan Ranskan luonnontieteellisen museon yhdessä Grenoblen kaupungin kanssa toteuttamassa tutkimushankkeessa, jota Peltola tutki, kaupunkipuutarhojen perhoshavainnointiin osallistuneet kansalaiset voimaantuivat pysyvin vaikutuksin.
- Lue lisää em. tutkimuksesta Citizen Science: Innovation in Open Science, Society and Policy -kokoomateoksessa (Juttu nro 25)
Ympäristöpolitiikan näkökulmasta päätöksenteko on Peltolan mukaan tietointensiivistä. ”Jos halutaan suojella uhanalaisia lajeja, täytyy tietää missä ne ovat. Jos halutaan suojella puhtaita vesistöjä, täytyy tietää mistä kuormitusta tulee. Tuloksena on asiantuntijavaltaista päätöksentekoa. Tieteellä on suuri valta määrittää mitä tutkitaan ja mitä jätetään huomiotta.” Asiantuntijavaltaisessa päätöksenteossa vaarana on, että paikallista näkökulmaa ei välttämättä huomioida tarpeeksi ja päätökset tuntuvat paikallisista ulkoa sanelluilta.
Kansalaistieteen jatkumo muodostuu vaihtelevista rooleista
Maailmanlaajuisesti luonnontieteilijät ovat omaksuneet kansalaistieteen menetelmiä muita tieteenaloja vahvemmin. Peltola kuitenkin muistuttaa, että osallistavien tutkimusstrategioiden juuret ovat monitieteiset. Esimerkiksi jo Charles Darwinilla oli maallikkoharrastajista koostuva kirjeenvaihtajien verkosto. 1930-luvulla Isossa-Britanniassa toteutettiin puolestaan työväestön elinolosuhteiden kollektiivista havainnointia tehnyt Mass-Observation-projekti. ”Kyseessä on varhainen yhteiskuntatieteellinen kansalaistieteen malli, joka on jatkunut näihin päiviin saakka”, Peltola toteaa. Terminä kansalaistiede on kuitenkin syntynyt vasta 1990-luvun puolivälissä. Varhaiset kansalaistiedeprojektit olivat täysin riippuvaisia alaan vihkiytyneistä harrastajista. Moderni teknologia kansalaistieteen käytössä mahdollistaa kuitenkin suurten datamäärien käsittelyn täysin uudenlaisista kysymyksistä. Mittakaavan muutos on ollut merkittävä.
Taru Peltola on tutkinut kansalaistiedehankkeiden tiedon tuottamisen prosesseja niin susitiedon kuin kaupunkipuutarhojen tapauksissa. Kuva: Martin Sharman
Peltolan mukaan kansalaistieteen kirjoa voi hahmottaa jatkumolla sen mukaan mikä kansalaisen rooli tutkimuksessa tai projektissa on. ”Yhdessä ääripäässä on välineellinen dataa tuottava rooli ja toisessa ääripäässä yhteisölähtöinen lähestymistapa, jossa tutkimuksen aiheet, tarpeet ja tavoitteet ovat lähtöisin paikallisyhteisön huolenaiheista. Euroopassa tällaisia esimerkkejä löytyy esimerkiksi kaupunkien ilmanlaadun hallinnasta, jolloin paikallisten kanssa on voitu pohtia esimerkiksi, että minne ilmanlaatumittareita kannattaa sijoittaa”, Peltola kertoo.
Jatkumoa on mahdollista muotoilla myös osallistumisen eri tasojen välille. Suuri osa on tyytyväisiä kevyeen osallisuuteen, jossa saa ilmaista mielipiteensä ja osallistua omien resurssien ja voimavarojen puutteessa. Vuoropuhelua ja yhteistyötä on kuitenkin mahdollista tehdä myös tulosten tulkinnassa ja viestinnässä. Tällöin kansalaistieteen potentiaali demokraattiseen tiedontuotantoon laajenee.
Harrastuksia, viihdettä vai vaikutusmahdollisuuksia?
Kansalaistiedehankkeisiin osallistutaan monista erilaisista syistä. Toisille päämäärä on Peltolan mukaan saada aikaan muutoksia tai ratkoa ongelmia omassa ympäristössä. Joillekin motivaatio osallistua syntyy harrastuneisuuden näkökulmasta. Tällöin kannusteena voi myös olla mahdollisuus hyödyntää havaintoja itse, päästä vuorovaikutukseen tutkijoiden kanssa tai ylipäätään saada lisää ymmärrystä asioista.
Silloin kun motiivina on huolenaihe esimerkiksi omasta elinympäristöstä, vaikuttaminen ja muutoksen aikaansaaminen voivat olla suurimpia syitä osallistua. Toisaalta erilaiset kannustimet eivät myöskään sulje toisiaan pois. Päämotiivina voi olla yleinen kiinnostus luontoon tai lajistoon ja epäsuorana motiivina vaikuttaminen päätöksentekoon.” Esimerkiksi retkiluistelijoita kiinnostavat jääolosuhteet ja sitä myötä he saattaisivat olla motivoituneita tuottamaan Sykelle jäähavaintoja”, Peltola kertoo. ”On ilmiselvää, että lähiympäristön huolenaiheet aktivoivat ja motivoivat, mutta yleisemmät kiinnittymisen syyt, esimerkiksi motiivina tutkimuksen auttaminen, ovat kiinnostavia.”
”Kansalaistiede mahdollistaa uusien tutkimuskysymysten tarkastelun, jotka olisivat ennen olleet miltei mahdottomia toteuttaa”
Lisäksi viihteellisyys esimerkiksi pelillistämisen myötä on noussut esiin kansalaistiedehankkeeseen osallistumisen motiivina tutkimuksissa esiin erityisesti nuorten kohdalla. Vaikka tiede tai tutkimuksen kohteena olevat substanssikysymykset eivät välttämättä kiinnostaisi, ei tutkimusprosessiin osallistuminen tietoisesti myöskään haittaa pelikokemusta. Usein viihteellisyyden kautta muodostuu myös yhteisöllisyyttä, kun pelien ympärille kehittyy vuorovaikutusta ja keskustelukanavia. ”Yhteisöllisyys on ihmiselle tärkeä motiivi”, Peltola alleviivaa.
Siinä missä osallistujat odottavat kansalaistiedeprojektilta ponnetta omiin harrastuksiin, mahdollisuuksia vaikuttaa tai viihdettä, muodostaa tutkimus kansalaistieteelle odotuksia esimerkiksi joukkoistamisen potentiaalin suhteen. Peltola nostaa esimerkiksi tilannekuvan muodostamisen rannoille kerääntyvän meriroskan volyymista ja lähteistä. Tietoa kerättiin kansalaistieteen voimin merkittävästi nopeammin kuin perinteisessä tutkimuskentässä olisi ollut mahdollista. ”Kansalaistiede mahdollistaa uusien tutkimuskysymysten tarkastelun, jotka olisivat ennen olleet miltei mahdottomia toteuttaa”.
Osallisuus on kokemus, johon on mahdollista vaikuttaa
Kuinka kansalaistiedettä tekevä tutkija voisi itse vaikuttaa positiivisiin osallisuuden kokemuksiin omassa hankkeessaan? ”Osallisuus on nimenomaan kokemus”, Peltola alleviivaa. ”Osallistujan näkökulmasta kokemus voi olla esimerkiksi sitä, että omalla toiminnalla on merkitystä ja oma toiminta vaikuttaa johonkin.” Kertaluontoisissa kampanjoissa Peltola ehdottaa esimerkiksi automaattista palautemekanismia, joka kertoo siitä, että havainto on noteerattu. ”Minimissään välitön palaute: suoraan viestiä, että havaintosi oli toiseksi korkein tänä kesänä, jos vaikka mittaa lämpötilaa omassa kotijärvessä.”
Pitkäkestoisemmissa hankkeissa, joissa olennaista on yhteisön ylläpitäminen, tarvitaan sen sijaan luonnollisesti monipuolisempia keinoja. ”Tutkimustulokset ja niiden hyödyntäminen, mitä sillä effortilla on saavutettu, sen antaminen takaisin yhteisölle on todella tärkeää”, Peltola jatkaa. On kuitenkin huomioitava, että tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei ole aina tutkijallekaan yksinkertainen asia hahmottaa. Vaikutukset syntyvät joskus pitkällä aikavälillä. Tästä näkökulmasta myös tutkijan oma ymmärrys tutkimuksen hyödyistä voisi konkretisoitua yhteisölle viestimisen keinoin. ”Kansalaistieteessä tutkijan osaaminen ei liity vain tutkimusmenetelmiin tai digitekniikkaan vaan esimerkiksi myös osallisuuteen ja yhteisön ylläpidon hallintaan”, Peltola korostaa.
Peltolan johtamassa Kansalaistiedettä arkiympäristöistä -hankkeessa tutkitaan photovoice-menetelmän keinoin ruokaympäristöjä. Kuvista koottiin näyttely, joka oli esillä Oodissa ja kiertää seuraavaksi Joensuuhun ja Kuopioon. Kuva: Niina Talvensaari
Kansalaistieteellä on siis potentiaalia sekä osallisuuden kokemusten, että tutkimuksen tehostamisen suhteen. Mutta saavutetaanko kansalaistieteellä tällä hetkellä oikeasti yhteiskunnallista vaikutusta?
”Yksittäisillä hankkeilla on selvästi ollut vaikutuksia”, Peltola toteaa. ”Esimerkiksi aiemmin mainittujen meriroska-, tai ilmanlaatuhankkeiden tapauksissa, joissa kansalaistieteellä on täydennetty virallisia tietolähteitä, on kansalaistiede mahdollistanut viranomaisten puuttumisen asioihin, joista ei aiemmin ole ollut tietoa.”
Vaikutusten tarkka arviointi on kuitenkin vaikeaa ja hankesidonnaista. ”Vaikutus syntyy helpommin, kun olemassa on jo muutoshakuinen lähtötilanne tai agenda, jossa tieto on väline saavuttaa haluttu muutos. Perustutkimuksessa polut sen sijaan ovat epävarmempia ja vaikeammin hahmotettavissa”, Peltola pohtii.
Yleisemmällä tasolla kuitenkin korostuu Peltolan mukaan kansalaistieteen merkittävä ympäristö- sekä tiedekasvatuksellinen vaikutus. ”Jos miljoona ihmistä osallistuu ja oppii tekemällä sekä aihepiireistä, että tieteellisestä työskentelystä, niin onhan sillä vaikutusta!”
Paras kansalaistiedekokemuksesi tai muistosi?
”Havahduttavimpia kokemuksia on ollut Ranskassa tehty kaupunkiperhostutkimus, jossa havainnollistui hyvin konkreettisesti se, minkälainen vaikutus tällaisella tutkimuksella voi olla ihmisten elämään. Ihmiset, jotka olivat kokeneet, ettei heillä ole oppimisvalmiuksia, ottivat haltuun uuden teeman: perhoset, ja lähtivät rohkeasti tutkimaan. Syntyi voimaantumisen kokemuksia ja uusia sosiaalisia rooleja. Joku alkoi esimerkiksi järjestämään omassa yhteisössään kestävän puutarhanviljelyn kursseja. Myös tutkijoiden luovuus soveltaa kansalaistieteen menetelmiä yllättää uudelleen ja uudelleen. Kenttä on operationalisoitunut hauskasti ja hyvin erityyppisiksi toteutusmalleiksi!”
Taru Peltola (Syke) on tällä hetkellä mukana esimerkiksi kansalaistiedettä arkiympäristöissä (KARKKI) -hankkeessa, jossa kansalaisten roolia ja osallisuutta pyritään laajentamaan lisäämällä vuoropuhelua toimijoiden välillä. Hanke on ollut esillä myös juttusarjan aiemmassa koostejutussa.
Haastattelu & teksti: Jonni Karlsson (TSV)
Avoimesti kansalaistieteestä -juttusarja tarkastelee kansalaistieteeseen liittyviä teemoja käytännönläheisellä ja avoimella otteella.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
