Pihabongauksessa havainnoidaan lähiluontoa yhdessä

Oikean paikan löytäminen ei ole vaikeaa. Sen on pakko olla tuo talo, jonka pihalla seisoo kiikaroivia ihmisiä. Päivi Sirkiä ja Peter Uppstu ovat molemmat aktiivisia lintuharrastajia, jotka ovat järjestäneet taloyhtiönsä asukkaille pihabongaustalkoita “niin kauan kuin muistavat”.

Sirkiän mukaan parhaimpina vuosina pihalla on ollut bongaamassa parisenkymmentäkin kansalaistieteilijää, mutta tällä kertaa paikalle ei ole tultu sankoin joukoin. Liekö kansa valmistautumassa presidentinvaaleihin? Pihabongaus järjestetään vuosittain tammikuun viimeisenä viikonloppuna ja presidentinvaalivuosina se osuu samaan aikaan vaalien kanssa. Uppstu kertoo vaalien sijaan sään olevan suurin yksittäinen osallistumiseen vaikuttava tekijä. Sää ei ole sunnuntaisena aamuna ihmisnäkökulmasta ehkä erityisen miellyttävä, pikemminkin harmaa ja kostea, mutta lintusääksi kuulemma hyvä. “Ei tuule liikaa, joten lintujen äänet kuuluu hyvin. Eikä sada mitään.”, Uppstu summaa.

Aamukymmenen on melko hyvä pihabongausaika, sillä linnut ovat aktiivisimmillaan aamuaikaan, mutta tätä aikaisemmin on varsinkin sunnuntaiaamuna vaikeampi saada ihmisiä innostumaan linnuista. Muutama ohikulkija käy kysymässä, mitä olemme tekemässä ja joku jää hetkeksi kertomaan omia lintuhavaintojaan. Ehkäpä he innostuvat seuraavana vuonna mukaan pihabongailemaan.

Pihabongaus on Suomen suurin ja tunnetuin kansalaistiedetapahtuma, joka on järjestetty säännöllisesti jo vuodesta 2006 asti. Pihabongaus on myös todellinen matalan kynnyksen kansalaistiedetapahtuma: mitään erikoisvälineistöä ei tarvita (kiikarit ovat avuksi, mutta eivät pakolliset), tapahtumaan voi osallistua omalla pihalla (toki muuallekin saa mennä) ja aikaa havainnointiin kuluu vain tunti.

Joukossa on voimaa

Lintuja olisi kuitenkin hyvä osata tunnistaa, jotta havaintoja voisi raportoida. Entä jos ei erota muita kuin talitiaisen ja variksen, kannattaako silloin osallistua ollenkaan? “Kyllä kannattaa, kaikki havainnot ovat tärkeitä”, Sirkiä kannustaa.

Se, että omalla pihalla on tai ei ole ollut yhtenä satunnaisena tuntina varis, ei kuulostaa tutkimusmielessä kovin mielenkiintoiselta. Pihabongausaineiston voimana onkin sen määrä, Sirkiä selittää. Kun monta kymmentä tuhatta ihmistä havainnoi monessa kymmenessä tuhannessa paikassa 19 vuoden ajan sen yhden tunnin verran, kertyy siitä melkoinen määrä havainnointitunteja. Tämän vuoden tarkka osallistujamäärä tarkentuu vielä, mutta on tällä hetkellä BirdLife Suomen Pihabongaus-tulossivun mukaan reilut 29 000 henkilöä ja yli 20 000 pihaa.

Kerätystä aineistosta saadaan laadittua lajeille havaintokarttoja ja vuosittaista havaintojen määrän kehitystä havainnollistavia trendikuvia. Esimerkiksi pikkuvarpusen havaintomääristä näkyy vuosittaisista vaihteluista huolimatta selvästi kasvava trendi, ja laji onkin nykyään jo kuudenneksi yleisin pihoilla havaittu laji, selvästi yleisempi kuin laskevan trendin laji varpunen.

Lajihavaintojen kerääminen ja hyödyntäminen on Sirkiälle myös työn puolesta tuttua. Sirkiä työskentelee Suomen ympäristökeskuksen Luontoratkaisut-yksikössä Ekosysteemitiedon käyttö -ryhmän ryhmäpäällikkönä ja erikoissuunnittelijana. Hänen työtehtäviinsä kuuluu esimerkiksi luonnon monimuotoisuusindikaattoreiden kehitystä ja monimuotoisuuden seurantojen kehittämistä Suomen ekosysteemiobservatorio (FEO) -hankkeessa.

Sirkiän mielestä lähiluonnon havainnointi ja ulkona liikkuminen ovat Pihabongauksessa vähintään yhtä tärkeää asioita kuin aineiston saaminen tutkimuskäyttöön. “Lintuharrastajatkin lähtevät usein muualle linturetkille, kun taas tässä havainnoidaan nimenomaan sitä omaa lähiympäristöä”.

Tietoa talvisesta linnustosta

Taloyhtiön lapset ovat pihalla, mutta kiinnostuneempia lumikasoista ja valjaissa ulkoilevasta Milli-kissasta kuin lajihavainnoinnista. Talon takana tiedusteluretkellä käynyt kaukopartio tosin raportoi innostuneeseen sävyyn nähneensä siellä mustavalkoisen kissan. Kiva havainto, vaikkakaan ei ihan sitä mitä olimme hakemassa. Yhtään lintua ei kuulemma näkynyt, mutta edellisenä päivänä oma-aloitteisesti bongaillut kaksikko kertoo kuulleensa silloin metsässä viisi sinitiaista. No niin!

Sirkiä ja Uppstu sen sijaan ovat ehtineet jo havaita useampia lajeja. Pihapiiristä voi paljain silmin havaita esimerkiksi tali- ja sinitiaisen. Pihan reunassa kasvavan koivun latvassa olevien punatulkkujen, ja vielä kauempana, sähkölangoilla istuvien naakkojen varmaan tunnistamiseen tarvitaan jo kiikaria. Kun kysyn Sirkiältä, mikä on ollut hienoin ja mieleenpainuvin Pihabongaus-havainto, vastaus tulee heti: “Kyllä se oli se kerta, kun merikotka lensi tästä yli niin matalalta, että kaikki näkivät sen oikein kunnolla.”

Uppstun mukaan osa lintuharrastajista ei laske lainkaan pihan yli lentäviä lajeja mukaan, vaan pelkästään pihalla ja sen ympäristössä todennäköisesti vakituisesti elävät lajit. Kerätty aineisto ei kerrokaan esimerkiksi merikotkista juuri mitään, muuta kuin että yksi yksilö sattui juuri silloin lentämään tietyn pihan yli. Tarkoituksena on havainnoida nimenomaan ihan tavallisia pihapiirin lintuja, kuten niitä talitiaisia ja variksia. Mutta onhan merikotka toki hieno havainto ja lisä lajilistaan!

“Katsokaa ylös!”, huutaa Uppstu. Pihan yllä liitelee kanahaukka. Check, petolintutili avattu. Me todellakin laskemme ylilentävät lajit mukaan. Hieman erikoisemmat havainnot eivät ehkä ole Pihabongauksen varsinainen tavoite, mutta saattavat motivoida osallistujia mukaan muinakin vuonna. Monelle voi olla uusi tieto, että vaikkapa merikotkan voi nähdä omalta pihalta.

Miksi Pihabongaus sitten järjestetään juuri tammikuussa? Etenkin säiden puolesta otolllisempiakin aikoja luulisi kalenterista löytyvän. Pihabongauksen järjestävän BirdLife Suomen edustajistossakin mukana oleva Uppstu kertoo, että ajankohta on valittu tapahtuman esikuvan, brittiläisen Big Garden Birdwatchin mukaan. Big Garden Birdwatch on järjestetty vuodesta 1979 alkaen ja siihen osallistuu huimat 700 000 ihmistä vuosittain. Tammikuu on muutenkin optimaalinen ajankohta täällä talvehtivien lajien havainnointiin: varhaisimmatkin muuttolinnut saapuvat Suomeen vasta helmikuussa.

Yhteisöllisyys on tärkeää

Tunti lähenee loppuaan. Pihabongaus ei ole kilpailu, eikä havaittujen lajien tai yksilöiden määrällä ole väliä. Käytännössä on kuitenkin motivoivampaa havaita enemmän kuin vähemmän lajeja, joten yritämme löytää vielä listaltamme puuttuvan varpusen, jonka saattaisi nähdä läheisessä pensasaidassa. On vähän siinä ja siinä kuuluuko aita enää pihaan, mutta päätämme sen kuuluvan. Varpusta ei sen sijaan näy eikä kuulu, joten loppusaldoksi jää 15 lajia. Ei huono! Sirkiä ei muista ulkoa, millaisia lajimääriä aiempina vuosina pihalta on havaittu, mutta arvelee tuloksen olevan hyvää keskitasoa.

Pihabongaustuloksia ja -kokemuksia jaetaan ahkerasti myös sosiaalisessa mediassa, jossa tapahtuma saa paljon näkyvyyttä. Sirkiän mielestä yhteisöllisyys onkin tapahtumassa tärkeä elementti. Vaikka itse havainnoinnin tekisi yksin, voi yhteisöllisyyden kokemuksen silti saada siitä tiedosta, että moni tekee samaan aikaan samaa asiaa. “Ja jos on vaikka tosi kurja sää ja näkee itse pelkän variksen, niin lohduttaahan se vähän, jos muillakin on ollut yhtä hankalaa.”

Tänä vuonna somessa keskusteltiin ainakin urpiaisista, joita moni arveli nähneensä tavallista enemmän. Tuntuma oli aivan oikea, sillä BirdLife Suomen tiedotteen mukaan urpiaisia havaittiin hurjat 400-kertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Urpiaisten määrä vaihtelee lehtipuiden, kuten koivun, siemensadon mukaan. Esimerkiksi tällaisia taustatietoja lajien ekologiasta tarvitaan aineiston analysoinnissa, mutta havainnoitsijan niitä ei tarvitse tietää, vaan voi keskittyä lintujen katselusta nauttimiseen.

Havaitut lintulajit:

• sinitiainen
• talitiainen
• kuusitiainen
• pikkuvarpunen
• punatulkku
• keltasirkku
• urpiainen (kuvassa)
• viherpeippo
• mustarastas
• varis
• harakka
• naakka
• korppi
• harmaalokki
• kanahaukka

Teksti: Elina Koivisto (TSV)

Kuvat: Pääkuva Anne Haapanen (TSV),  muut kuvat Elina Koivisto

Avoimesti kansalaistieteestä -juttusarja tarkastelee kansalaistieteeseen liittyviä teemoja käytännönläheisellä ja avoimella otteella.