Miten tutkimus vaikuttaisi parhaiten päätöksentekoon? Helsingin Eurooppasalissa 28.3. järjestetyssä Avoimuudella Euroopan johtotähdeksi -vaalipaneelissa sivuttiin jatkuvan oppimisen ja avoimen tieteen teemoja.
CSC:n, Arenen, UNIFIn ja Eurooppalainen Suomi -yhdistyksen järjestämään tilaisuuteen oli kutsuttu laaja joukko poliitikkoja eri puolueista. Mukana keskustelussa olivat Veronika Honkasalo (vasemmistoliitto), Jyrki Kasvi (vihreät), Mervi Katainen (kokoomus), Kimmo Tiilikainen (keskusta) ja Pilvi Torsti (sosiaalidemokraatit). Tilaisuuden juonsi Jan Erola.
Panelistit pääsivät heti ensi töikseen eläytymään uuden opetusministerin asemaan ja miettimään, käytetäänkö tutkimustietoa tarpeeksi päätöksenteossa. Panelistit katsoivat, että päätöksentekoon käytettävissä oleva aika ei useimmiten riitä kaiken saatavilla olevan tiedon omaksumiseen. Usein tutkijat tuovat tietonsa esiin myös päättäjien kannalta liian myöhään, kun valmistelusta ollaan jo siirtymässä päätökseen.
Ongelmaksi katsottiin myös päättäjien vaihteleva tiedelukutaito. Osa poliitikoista ei välttämättä ymmärrä yksittäisen tutkimuksen ja laajan tieteellisen konsensuksen eroa. Moni panelisti kaipasikin päättäjien tarpeisiin laadittuja kiteytyksiä tutkimustiedosta.
Miten tutkijat ja päättäjät löytävät toisensa?
Keskustelua herätti, kenen vastuulla tutkimuksen ja päätöksenteon yhdistäminen olisi. Katainen muistutti tutkijoita, etteivät poliitikot osaa heidän tutkimuksiaan kirjastoista hakea, jollei heitä ensin vakuuteta niiden tärkeydestä. Honkasalo vastasi, että tutkijoilla eivät resurssit tahdo riittää perustutkimukseenkaan, jolloin tiedon paketointi tutkimuksen ohella ei motivoi.
Kasvi ehdotti, että tutkijoita voisi enemmän kannustaa tutkimuksestaan viestimiseen. Kun nyt mediassa esiintyminen tai päätöksenteon asiantuntijana toimiminen tuntuu tutkimusuran kannalta epäolennaiselta, pitäisi näiden päinvastoin vaikuttaa positiivisesti tutkijan arviointiin.
Monet panelistit kaipasivat myös kolmatta tahoa avittamaan poliitikkojen ja tutkijoiden vuoropuhelua. Torsti ja Tiilikainen painottivat hallinnon ja virkamiesten merkitystä tiedon suodattamisessa päätöksentekijöiden tarpeisiin. Honkasalo taas toivoi lisää panostusta ammattimaisille tiedon popularisoijille.
Jatkuva oppiminen ja avoin tiede
Myös jatkuvan oppimisen ihanne puhututti panelisteja. Katainen katsoi, että koulutuksen pitäisi muuttua enemmän modulaariseksi, jolloin yksilön ei tarvitsisi esimerkiksi alaa vaihtaessaan suorittaa kokonaista uutta tutkintoa. Honkasalo toivoi, että jatkuvaa oppimista ja etenkään sen kustannuksia ei kuitenkaan pitäisi laittaa vain yksilön vastuulle, jotta erilaiset oppimismahdollisuudet eivät synnyttäisi eriarvoisuutta. Torsti painottikin, että jatkuvaan oppimiseen tarvitaan myös työnantajien ja esimerkiksi ammattiyhdistysten panosta. Tiilikainen taas kaipasi jatkuvaan oppimiseen monien eri ministeriöiden yhteistyötä.
Panelistit ehtivät lisäksi hieman käsittelemään avoimen julkaisemisen ongelmia. Osallistujat pitivät ongelmallisena, että tieteelliset artikkelit jäävät isojen tiedekustantajien hallitsemien maksumuurien taakse. Monet toivoivat EU:n tasoista ratkaisua ongelmaan. Torsti esitti, että koska Suomessa tutkimusjärjestelmää säätelee niin voimakkaasti julkinen rahoitus, Suomi voisi toimia ratkaisussa johtavana suunnannäyttäjänä.
Katainen taas näki avoimemman julkaisemisen syntyvän lopulta tutkijoiden omasta vastareaktiosta - kun kustantajat hinnoittelevat tieteellisen julkaisemisen liian korkeaksi, voi aina perustaa vanhojen lehtien tilalle avoimempia julkaisuja. Honkasalo huomautti, että tämä ei voi olla ainoa ratkaisun avain, koska uudet julkaisut eivät vielä ole korkealla laatuluokituksissa, mikä heikentää niissä julkaisevien tutkijoiden mahdollisuuta saada rahoitusta. Honkasalo pitikin Suomen Akatemian kaltaisten isojen rahoittajien roolia merkittävänä - rahoitushakemuksissa avoimesta julkaisemisesta annetut lisäpisteet houkuttelevat tutkijoita siirtymään uudenlaisiin julkaisuihin.
Teksti: Ilmari Jauhiainen
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
