Asiantuntijaryhmien uudet puheenjohtajat esittäytyvät

17.1.2023
Kuvituskuva. Ihmisiä töissä.

Kaikissa AVOTT-asiantuntijaryhmissä on tapahtunut vuodenvaihteessa puheenjohtajavaihdoksia. Pyysimme uusia puheenjohtajia esittelemään itsensä.

Miki Kallio, Toimintakulttuurin avoimuuden asiantuntijaryhmä

Miki Kallio

Olen Miki Kallio, tiedepoliittinen erityisasiantuntija Oulun yliopistosta, jossa työnkuvaani kuuluvat avoimen ja vastuullisen tieteen koordinaatio sekä tutkimusedellytykset. Tällä hetkellä mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti arviointiuudistus ja kansalaistiede sekä aina ajankohtaisena tutkijalähtöinen datatuki. 

AVOTT-yhteistyössä olen ollut mukana niin datan, oppimisen kuin toimintakulttuurin asiantuntijaryhmissä ja toivon ehtiväni jatkossakin osallistua niihin kaikkiin, vaikka viimeksi mainittu onkin nyt ykköstärkeä. Hienoa päästä aloittamaan taas uusi vuosi osana näin mahtavaa asiantuntijayhteisöä!  

Anne Sunikka, Tutkimusaineistojen avoimuuden asiantuntijaryhmä

Anne Sunikka. Olen Anne Sunikka ja työskentelen Aalto-yliopiston tutkimuspalveluiden avoin tiede ja ACRIS-tiimissä. Olen ollut mukana avoimen tieteen toiminnassa vuonna 2014 alkaneesta ATT-projektista (avoin tiede ja tutkimus) lähtien. Samoihin aikoihin toimin myös Finn-ARMA:n edeltäjässä, Tuha-verkostossa sekä Tutkimustietovarannon ohjausryhmässä. AVOTT:n aikana olen osallistunut pääasiallisesti aineistojen asiantuntijaverkoston työryhmiin sekä kahdesti puheenjohtajana, että jäsenenä. Tällä hetkellä olen mukana Professionalising data stewardship ja Arkkitehtuuriryhmän toiminnassa. Osallistun myös muutamaan toimintakulttuurin työryhmään.

Aloittaessani aineistojen asiantuntijaverkoston vetäjänä voin vain yhtyä edellisen vetäjän, Tampereen yliopiston Susanna Nykyrin sanoihin: AVOTT-yhteistyö on palkitsevaa, yhdessä saamme aikaan enemmän kuin yksin. Uutta vuotta aloittaessamme pyrimme saamaan mukaan enemmän uutisia kansainvälisiltä avoimen tieteen ja FAIR datanhallinnan ryhmiltä. Lisäksi teemme töitä yhdessä, jotta yhä useammat tutkijat innostuvat avoimesta tieteestä ja datanhallinnasta ajankohtaisten uutisten, tapaamisten ja koulutusten kautta. 

Mari Katvala, Tutkimusjulkaisujen avoimuuden asiantuntijaryhmä 

Mari Katvala.Olen Oulun yliopistosta ja työskentelen tällä hetkellä Strategian ja tiedepolitiikan yksikössä hallinnollisena koordinaattorina. Koordinaattori sukkuloi ja organisoi moninaisten yliopiston hallinnollisten asioiden parissa, mutta minulla on aikaa myös keskittyä avoimen tieteen asioihin. ”Vakityöni” on Oulun yliopiston kirjaston julkaisupalveluissa, jossa olen työskennellyt jo aika monta vuotta avoimeen julkaisemiseen ja rinnakkaistallentamiseen liittyvissä tehtävissä.

Tieteellisen julkaisemisen kenttää olen seurannut ekologian alan tutkijana jo ennen kuin tulin töihin kirjastoalalle. Varsinainen tuote, tieteellinen artikkeli tai monografia, on pysynyt hyvinkin muuttumattomana, mutta systeemi julkaisun ja julkaisemisen ympärillä on täysin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Hyvin mielenkiintoisia vuosia on edessä, sillä ratkaistavana on esimerkiksi kiperä kysymys avoimen julkaisemisen rahoituksesta. Julkaisemisen asiantuntijaryhmän puheenjohtajana pääsee seuraamaan muutosta hyvinkin tiiviisti ja toivottavasti myös tuomaan asiantuntijaryhmän näkemyksiä mukaan keskusteluun.

 Marjo Vallittu, Oppimisen avoimuuden asiantuntijaryhmä

Marjo Vallittu.Olen informaatikkona Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksessa, ja toimin siellä opetuksen ja tutkimuksen tuen parissa.  

Avoimen tiedon tärkeys on hyvä työhön motivoiva tekijä: miten saada tutkittua tietoa mahdollisimman tasa-arvoisesti ja monipuolisesti kaikkien saataville sekä osallistettua siten tiedeyhteisöä ja suurta yleisöä entistä aktiivisemmin mukaan. Tieteen ja tutkimuksen parempi saatavuus parantaa samalla myös sen vaikuttavuutta.

Ilmoittautuminen AVOTT-asiantuntijaryhmiin ja -työryhmiin kevätkaudelle 2023 on avoinna

Mukaan avoimuuden asiantuntijaryhmien ja työryhmien toimintaan pääset:

Toivomme ilmoittautumisia viimeistään perjantaina 27.1.2023.

Lue lisää kevätkauden 2023 työryhmistä. 

Artikkelikuva Louise Viallesoubranne on Unsplash

Puheenjohtajien kuvat heiltä itseltään.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös