
Toimintakulttuurin linjauksen päivitys alkoi osana AVOTT-linjauskokonaisuuden päivitystyötä. Liity pienryhmään 19.9. mennessä.
Syyskuun alussa pidetyssä avoimessa keskustelutilaisuudessa käytiin läpi oppeja muiden linjausten päivitystyöstä ja toimintakulttuurin linjausta on tarkoitus lähestyä samalta pohjalta. Edessä on sanaston yhdenmukaistamista, päällekkäisyyksien purkua sekä uusien työryhmien tuotosten, kuten tekoälyn ja vuorovaikutuksen päätöksentekijöiden kanssa tuominen osaksi linjausta.
AVOTT-linjaukset uudistuvat
Avoimen tieteen ja tutkimuksen linjausten päivitys alkoi vuonna 2024 ja jatkuu vuosien 2025–2026 aikana. Linjauskokonaisuutta ohjaava julistus sekä tutkimusaineistojen ja avointen oppimateriaalien osalinjaukset on jo päivitetty. Tosin jälkimmäinen odottaa vielä ohjausryhmän hyväksyntää. Lisäksi parhaillaan työn alla on lehti- ja konferenssiartikkelien osalinjaus.
Päivitystyössä on pyritty yhtenäistämään ja selkeyttämään rakenteita esimerkiksi huomioimalla uudet avoimuuden edistävistä ohjaavat dokumentit, tiivistämällä vanhoja toimenpiteitä ja lisäämällä uusia tarpeen mukaan.
Erityiskysymykset toimintakulttuurin linjauksessa
Toimintakulttuurin osalta päivittämisessä on omat erityispiirteensä. Nykyinen linjaus nojaa vahvasti muiden osa-alueiden linjauksiin ja sisältää useita täydentäviä suosituksia, joiden sisältö on osin samaa kuin linjauksen tavoitteissa ja toimenpiteissä.
Keskustelussa todettiin, että kaikenlainen toisto, päällekkäisyydet muiden linjausten kanssa ja suositusten tarkka referointi tekevät nykyversiosta raskaanpuoleisen. Päivitystyössä tavoitteena onkin tarkoituksenmukainen linjakkuus uuden julistuksen, muiden linjausten sekä täydentävien suositusten kanssa. Tarkoituksena on sisällön ajankohtaistamisen lisäksi keventää rakennetta siten, että linjaus on napakka ja viittaa tarvittaessa erillisiin asiakirjoihin ilman turhaa toistoa.
Tilaisuudessa pohdittiin myös, mitä uutta sisältöä linjaukseen tulisi sisällyttää ja mikä nykyisessä tekstissä on mahdollisesti vanhentunut. Esille nousi esimerkiksi tekoälyn rooli avoimessa tieteessä. Lisäksi keskustelussa tuotiin esiin tarve huomioida AVOTT-viitearkkitehtuuri, jonka palvelualueista useampi osuu toimintakulttuurin tontille.
Pienryhmä valmistelee luonnoksen
Toimintakulttuurin linjauksen päivitystyötä päätettiin jatkaa pienryhmässä. Ryhmä valmistelee linjauksesta ensimmäisen luonnoksen. Syksyn aikana järjestetään 2–3 lyhyttä verkkokokousta loka–marraskuussa sekä kaksi laajempaa työpajaa marraskuun loppupuolella, jotta luonnos saadaan valmiiksi talvipäiviin mennessä. Pienryhmä aikoo hyödyntää myös muiden toimintakulttuurin työryhmien asiantuntemusta erityiskysymyksissä: esimerkiksi vastuullisen arvioinnin, kansalaistieteen, vuorovaikutuksen päätöksentekoon ja tekoälyn teemoissa tukeudutaan näiden alojen olemassa oleviin työryhmiin.
Tule mukaan päivitystyöhön
Pienryhmään otetaan mukaan uusia jäseniä vielä perjantaihin 19.9. mennessä. Tervetuloa mukaan päivitystyöhön! Kannustamme kaikkia aiheesta kiinnostuneita osallistumaan mukaan pienryhmän toimintaan tai osallistumaan viimeistään marraskuun työpajoissa. Pienryhmään pääset mukaan laittamalla sähköpostia osoitteeseen: jonni.karlsson@tsv.fi.
Kun ensimmäinen linjausluonnos on saatu valmiiksi, se avataan julkiselle kommentoinnille keväällä 2026.
Kuva: Patrick Perkins, Unsplash.