Erikoistutkija Veli Virmajoki päätyi tieteenfilosofiasta tulevaisuudentutkimukseen erikoisen tapahtumaketjun kautta. Haastattelussa hän pohtii tieteen ja yliopistojen tulevaisuuskuvia, filosofisia kysymyksiä unohtamatta.
Tulevaisuudentutkija Veli Virmajoen tausta on Turun yliopiston filosofian laitoksella, jossa hän väitteli valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 2019. Virmajoki päätyi väitöskirjansa jälkeen Tulevaisuuden tutkimuskeskukseen sattumien kautta. “Olimme syksyllä syntyneen lapseni kanssa vauvauinnissa keväällä 2017, jossa tuli vastaan filosofian kanssa paljon tekemisissä ollut vanha tuttu. Juttelimme altaan reunalla väitöskirjani aiheesta, kun tuttavani kysyi, että eikö tieteen historian sijaan olisi tärkeämpää tehdä tutkimusta tieteen tulevaisuudesta”. Seuraavalla viikolla tutkimusseminaarista lähtiessään Virmajoki törmäsi yliopiston ilmoitustaululla Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tapahtumajulisteeseen, ja idea tieteen tulevaisuuden tutkimisesta alkoi toden teolla orastaa. “Minulle ei ollut aiemmin tullut mieleenkään, että tulevaisuutta voisi tutkia akateemisesti. Tajusin, että tässähän olisi ihan järkevä suunta”.
Virmajoki harkitsi Tulevaisuuden tutkimuskeskukseen vaihtamista jo väitöskirjavaiheessa, mutta päätyi lopulta pysymään filosofian laitoksella. Väitöskirjassaan Virmajoki tarkasteli kausaalista ja kontrafaktuaalista ajattelua tieteen historiografiassa. Suhteita tulevaisuudentutkimuksen suuntaan hän alkoi kuitenkin solmimaan jo tohtoriopintojen aikana, ja väiteltyään tohtoriksi Virmajoki haki ja sai projektirahoituksen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa järjestettävään projektiin.
Tieteen tulevaisuudet
Virmajoella on ollut jo useamman vuoden käynnissä oma projektissa, jossa pyritään laatimaan teoria tieteen tulevaisuuden ennakoinnista. Tällä hetkellä hän kuitenkin toimii päätoimisesti erikoistutkijana hankkeessa, jossa kartoitetaan yliopistojen tulevaisuutta. Projektissa Virmajoki tekee kirjallisuuspohjaista taustaselvitystä yliopistojen kansainvälisestä toimintaympäristöstä ja sitä koskevista trendeistä.
Miltä yliopiston ja tieteen mahdolliset tulevaisuudet sitten näyttävät?
“Tieteen tulevaisuuksista ei sinänsä puhuta paljoa”, Virmajoki toteaa. “Tieteen toiminta otetaan usein annettuna. Tieteen nähdään toimivan tietyllä tavalla, kuin kone, jota voidaan käyttää ja soveltaa eri tavoin. Hyvin vähän puhutaan siitä, mitä tiede itsessään on.”
Virmajoki identifioi kolme mallia tieteen tarkoituksesta yhteiskunnassa. Markkinaorientoituneen mallin mukaan tutkimuksen ensisijainen funktio on tuottaa taloudellista hyvinvointia ja kasvua. Tutkimuksen tarkoitus on auttaa yrityksiä tuottamaan innovaatioita ja tekemään läpimurtoja. Toista mallia Virmajoki kutsuu missio-orientoituneeksi tutkimukseksi. “Tämä on ehkä vähän vaarallinen termi käyttää, kun nykyään on tiedeskeptisyyttä ja tiedettä haukutaan ideologiaksi”, Virmajoki myöntää. Hän tarkentaa, että missio-orientoituneessa tutkimuksessa tunnistetaan tieteen valjastaminen erilaisiin yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin ja jopa eettisiin missioihin. Tästä tutkimuksen mallista on kyse esimerkiksi silloin, kun tiede valjastetaan vaikkapa sairauden parannuskeinon etsimiseen.
Viimeisenä Virmajoki mainitsee uteliaisuusorientoituneen tutkimuksen, jossa tieteellä, tiedolle ja tutkimuksella nähdään olevan itseisarvo. “Tämä ajattelutapa on pitkälti paitsiossa, koska yliopistomaailmassa on tällä hetkellä kovia taloudellisia paineita. Voidaan myös ajatella, että me tiedämme jo yhteiskuntana tosi paljon. Yhden elinajan aikana omaksuttavan tiedon määrä on rajallinen, joten what’s the point?” Usein julkisessa keskustelussa pöydällä onkin vain kaksi aiempaa vaihtoehtoa.
Virmajoen mukaan olisi hyvä käydä enemmän keskustelua siitä, että kumpi vai mikä yhdistelmä näistä malleista on se, mitä oikeasti yhteiskuntana haluamme edistää. “Tulevaisuudentutkimuksen yksi keskeisimpiä lähtökohtia on se, että me emme ole vain menossa jonnekin, vaan teemme aktiivisesti päätöksiä ja ohjaamme toimintaamme. Silloin kysymys ei ole siitä, kumpi malli meitä odottaa tulevaisuudessa – kysymys on siitä, kumman mallin suuntaan olemme menossa.”
Avoin tiede kuuluu Virmajoen mukaan selkeimmin missio-orientoituneeseen tutkimukseen. “Tieteen avoimuus ja demokraattisuus voidaan nähdä tietynlaisina missioina, joita voimme yhteiskuntana joko päättää edistää tai olla edistämättä. Jos missio-orientoitunut tutkimus vahvistuu tulevaisuudessa, voidaan olettaa, että avoimelle tieteelle käy samoin”, Virmajoki puntaroi. Markkinaorientoituneen mallin ja avoimen tieteen välinen suhde sen sijaan on hankalampi. “Avoimella tieteellä ei ehkä ole suoraan havaittavaa markkina-arvoa, ja on hyvä kysyä, minkä takia firmat edes haluaisivat olla erityisen avoimia. Tämähän voisi tarkoittaa, että tietyt liiketoimintaan liittyvät tiedot olisivat avoimesti saatavilla, mitä voi olla hankala perustella.”
Tiede vastaan yhteiskunta?
Virmajoki arvioi, että tiede ja yhteiskunta tulevat tulevaisuudessa lähentymään toisiaan. “Ajatus siitä, että tiedettä tehdään norsunluutornissa, alkaa olemaan hyvin epäuskottava.” Virmajoen mukaan tieteen ja yhteiskunnan lähentyminen lähtee liikkeelle sekä kansalaisista että tieteentekijöistä. Kansalaiset eivät ole enää valmiita ajattelemaan, että tiedettä tehdään eristäytyneessä linnakkeessa, ja tutkijat haluavat pitkälti ratkaista kysymyksiä, joilla on yhteiskunnallista relevanssia.
Tieteen ja yhteiskunnan välinen dynamiikka ja vuorovaikutuksen mekanismit eivät kuitenkaan ole vielä selviä. Koronapandemiaa käsittelevän julkisen keskustelun pohjalta monista tuntuu, että skeptinen asenne tiedettä kohtaan on lisääntynyt suomalaisten keskuudessa. Vuoden 2022 tiedebarometri ei kuitenkaan tue tätä havaintoa, vaan sen mukaan suomalaisten usko ja luottamus tieteeseen on edelleen hyvin korkealla tasolla. Toisaalta monet sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävät voinevat allekirjoittaa väitteen siitä, että tutkimustyön rahoituspäätöksiä ruoditaan julkisessa keskustelussa toisinaan hyvinkin aggressiivisesti ja turhiksi miellettyjen tutkimusprojektien rahoituksen tarpeellisuutta kyseenalaistetaan kärkkäästi.
“Voidaan kuvitella tällainen radikaali skenaario, että tiede joutuu jonkinlaiseen avoimeen konfliktiin kansalaisten kanssa, jotka eivät enää luota siihen. Tällä taistelutantereella soditaan siitä, kuka tiedon omistaa”, pohtii Virmajoki. Toisaalta tämäkin kehitys voidaan nähdä tietynlaisena tieteen ja yhteiskunnan välisen kuilun kaventumisena. “Tieteen ja yhteiskunnan välinen suhde tuleen olemaan intiimi, niin hyvässä kuin pahassa.”
Kausaalikudelmista hallittuun jossitteluun
Virmajoki puhuu väitöskirjassaan tieteen historian ymmärtämisestä “kausaalikudelmana”. Eroaako suomalaisen tieteen kausaalikudelma sitten jotenkin merkittävästi kansainvälisestä?
“Toki Suomessa on maksuton koulutus, mikä on merkittävä asia. Olen esimerkiksi itse sellaisesta taustasta, etten olisi todennäköisesti päässyt Yhdysvalloissa yliopistoon ihan taloudellisista syistä”, Virmajoki kertoo. “Kun puhutaan diversiteetistä tieteessä ja sen kasvusta tulevaisuudessa, niin voidaan ajatella, että Suomen vahvuus on juuri se, että meiltä tulee tavallaan väistämättä moniäänisyyttä ja erilaisia näkökulmia.” Virmajoki toteaa, että juuri tästä syystä aivovuodot ovat Suomessa poikkeuksellisen ikävä asia.
Suuressa mittakaavassa suomalainen tiede on kuitenkin pitkälti omaksunut kansainvälisiä toimintamalleja ja on voimakkaasti mukana globaalissa tiedejärjestelmässä. “Voidaan toisaalta sanoa, että suomalainen tiede toimii kansainvälisten toimijoiden armoille, mutta toisaalta me myös pysymme hyvin gameissa mukana.”
Väitöskirjassaan Virmajoki argumentoi, että vain “hallittu jossittelu” voi tarjota meille ymmärrystä siitä, miksi historia kehittyi tietyllä tavalla. Tällä tarkoitetaan sitä, että tieteen historian kulkua pyritään ymmärtämään ja selittämään mitä jos -kysymyksiin vastaamalla. “Tieteessä on usein selvää, että tällainen kontrafaktuaalinen selittäminen on hallittua, sillä siinä käytetään hyväksi tiettyjä lainalaisuuksia esimerkiksi molekyylien ja biologisten funktioiden toiminnasta”, Virmajoki pohtii. Yhteiskunnallisten ja historiallisten ilmiöiden suhteen on vaikeampi sanoa, mitä nämä periaatteet ja lainalaisuudet ovat, ja ne pitää ilmaista todella selvästi.
Kuinka historiallinen jossittelu sitten liittyy tulevaisuudentutkimukseen? “Tulevaisuutta koskevaan jossitteluun liittyy siinä mielessä historia, että siinä pohditaan uniikkeja aikajanoja ja yhteiskunnallisia tilanteita." Se, mistä olemme tulleet, kertoo myös, mihin olemme menossa tällä aikajanalla “Hallittu jossittelu on yksinkertaisesti siis pyrkimys olla eksplisiittinen ja järkevä siitä, miten tällaisia mahdollisuuksia koskevia polkuja kuljetaan ajattelussa.”
Tekoälytiede ihmistieteiden rinnalle?
Tekoälystä ollaan viime aikoina puhuttu yhä enenevissä määrin, eikä haastattelijakaan voi vastustaa kiusausta tiedustella Virmajoelta hänen suhtautumisestaan tekoälyn tulevaisuudenkuviin. Virmajoki ei ole itse kuitenkaan aivan varma, mitä mieltä aiheesta on, eikä hän koe olevansa oikea ihminen spekuloimaan, mihin tekoäly tulevaisuudessa pystyy ja mullistaako se kaiken. “Juuri viime viikolla minulle tuli ensimmäistä kertaa vastaan artikkeli, joka oli takuulla kirjoitettu alusta loppuun jollain tekoälyohjelmalla. Artikkelista huomasi heti, ettei kaikki ole kunnossa.”
Virmajoki kuitenkin huomauttaa, että tekoälyn käyttäminen todennäköisesti monimutkaistaa tutkimuksen tekemistä, millä voi olla yllättäviä seurauksia. “Tällä hetkellä standardi on se, että tutkimusprosessi voidaan käydä läpi avoimesti ja kohta kohdalta. Jos monimutkaisilla tekoälyohjelmilla on iso rooli tulevaisuudessa, täytyy uudestaan arvioida, kuinka läpinäkyvää voimme odottaa tieteen olevan”, Virmajoki pohtii. Lisäksi voidaan kysyä, mitä tapahtuu tieteenteon standardeille, jos tekstiä on yhä helpompi tuottaa nopeasti ja prosessit kuten vertaisarviointi voidaan ulkoistaa tekoälylle.
Virmajoki heittää myös ilmoille kysymyksen siitä, onko tutkimuskentällä tällä hetkellä tilaa tieteelle, jonka subjekti on tekoäly. “Tällä hetkellä tieteenalat voidaan jaotella karkeasti luonnon- ja ihmistieteisiin, mutta voisiko olla niin, että tulevaisuudessa näiden rinnalle tarvittaisiin tekoälytieteet? Siis ei sillä tavalla, että tekoälyä tutkitaan tietotekniikan tai tietojenkäsittelytieteiden näkökulmasta, vaan yhteiskunnallisena toimijana tai agenttina.”
Loppukevennyksenä kysyin vielä Virmajoelta, että jos tieteen historiasta kirjoitettaisiin romaani, mihin genreen se kuuluisi. “Varmaan johonkin sellaiseen, jonka lopussa koko kirja osoittautuu lopulta turhaksi, kun tapahtuu jokin suuri mullistus. Dekkari tieteen historia ei ainakaan ole, sillä selkeä loppuratkaisu puuttuu.”
Avoimen tieteen filosofiaa -minijuttusarjassa pohditaan tieteen nykytilaa, tulevaisuuksia, ja sitä, miltä niiden pitäisi näyttää tieteenfilosofian näkökulmasta.
Haastattelu: Amanda Häkkinen (TSV)
Kuvat: Veli Virmajoki
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
