Avoimuudesta on turha puhua ilman tasa-arvoa – Haastattelussa Sofia Blanco Sequeiros

Sofia Blanco Sequeiros on filosofian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tutkii tieteellistä tutkimusnäyttöä poliittisen päätöksenteon tukena. Blanco Sequeirosta kiinnostaa erityisesti, kuinka epävarmaa tutkimusnäyttöä voidaan käyttää päätöksenteon prosesseissa. Tohtoriopintojen lisäksi Blanco Sequeiros toimii kirjallisuuskriitikkona ja freelance-kirjoittajana, ja hän on julkaissut artikkeleja esimerkiksi Nuori Voima – ja Kiiltomato-lehdissä. 

Blanco Sequeiros päätyi kirjoittajan tehtäviin puhtaasta halusta ja kiinnostuksesta kirjoittaa. “Hakeuduin ensin ainejärjestölehti Minervan Pöllön ja valtiotieteellisen tiedekunnan kattoainejärjestölehtiTutkaimen toimintaan. Saatuani lisää itsevarmuutta omaan tekemiseeni aloin tarjoamaan kirjallisuuskritiikkejäni laajempilevikkisiin kulttuurilehtiin. Olen sittemmin julkaissut myös kolumneja, esseitä, artikkeleita ja novelleja.”

Filosofinen takinkääntötemppu: mannermaisesta analyyttiseen

Filosofia voidaan tieteenalana jakaa jokseenkin karkeasti analyyttiseen ja mannermaiseen filosofiaan. Jako juontaa juurensa 1900-luvun alkupuolelle, jolloin valistusfilosofi Immanuel Kantin ajattelusta ammentavat filosofit alkoivat kehittää uuskantilaista filosofiaa eri suuntiin. 

Vaikka analyyttistä filosofiaa harjoitetaankin pääasiassa angloamerikkalaisessa maailmassa, ja mannermaista filosofiaa nimensä mukaisesti Manner-Euroopassa, ei jako ole yksiselitteisesti maantieteellinen, ja nykyään molempien suuntauksien kannattajia löytyy kaikkialta maailmasta. 

Mannermainen filosofia kokoaa alleen useita nykyfilosofian suuntauksia, kuten fenomenologian, eksistentialismin, jälkistrukturalismin ja kriittisen teorian. Filosofian opintojensa kandivaiheessa Blanco Sequeiros keskittyi juuri tähän filosofian osa-alueeseen, ja häntä kiinnostivat ennen kaikkea yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen liittyvät filosofiset kysymykset. Opintojen aikana Blanco Sequeiros kuitenkin päätyi tutkimusavustajaksi yhteiskuntatieteiden filosofian tutkimuksen huippuyksikköön, minkä myötä kiinnostus tieteenfilosofiaan heräsi. 

“Ymmärsin, kuinka hämmästyttävä ihmiskunnan hanke tiede on ja kuinka ihmeellistä on, että pystymme tuottamaan tietoa tieteen avulla”, Blanco Sequeiros sanoo. “Hitaasti etenevä indoktrinaatioprosessi sai minut kääntymään tieteenfilosofian ja lopulta analyyttisen filosofian pariin”

Analyyttinen filosofia on mannermaisen filosofian tavoin sateenvarjotermi, johon lukeutuu monia erilaisia nykyfilosofian suuntauksia. Analyyttisen filosofian suuntauksia yhdistää argumentaation malli, joka painottaa loogista selkeyttä ja käsitteellistä yksiselitteisyyttä. “Mannermainen filosofia sietää käsitteiden monimerkityksellisyyttä paljon analyyttistä filosofiaa paremmin. Aloin itse mieltymään analyyttiselle filosofialle tyypilliseen käsitteelliseen selvyyteen”, Blanco Sequeiros kertoo. 

Jako mannermaiseen ja analyyttiseen filosofiaan ei tietenkään ole täysin ongelmaton tai yksiselitteinen. Kyseiset “leirit” eivät varsinaisesti muodosta yhtenäisiä koulukuntia, ja etenkin nykyfilosofian piirissä jako on mähmäinen. “Myös mannermaisen filosofian piirissä on pohdittu tiedettä. Esimerkiksi Michel Foucault on tästä klassinen esimerkki, ja moni tieteenfilosofi on ammentanut valtavasti hänen ajattelustaan”, Blanco Sequeiros pohtii. 

Mannermaisen filosofian runollista ja toisinaan lennokasta kirjoitustyyliä Blanco Sequeiros ei varsinaisesti kaipaa, mutta vallan tutkimuksessa mannermainen filosofia on eittämättä analyyttistä pidemmällä. “Valtaan liittyvien kysymysten tarkastelu on analyyttisessä filosofiassa vielä aivan lapsenkengissä. Tieteenfilosofit ovat analyyttisen filosofian piirissä alkaneet vasta muutamana viime vuosikymmenenä pohtimaan arvojen ja yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutusta tieteeseen”, Blanco Sequeiros kritisoi. “Pystyn kuvittelemaan, että jollekin mannermaista poliittista filosofiaa pitkään tehneelle nuo kysymykset vaikuttavat lapsellisilta. Tällainen ihminen voisi sanoa, että me olemme pohtineet näitä kysymyksiä viimeiset 100 vuotta, mutta kiva, että tulette nyt mukaan!”, hän naurahtaa. 

Avoin tiede tieteellisenä hyveenä

Avoimen tieteen ja tutkimuksen nykyisen toimintakentän osalta Blanco Sequeiros identifioi kaksi keskeistä toimijaa. Toisaalta on olemassa avoimen tieteen edistämiselle pyhitetyt yhteisöt ja verkostot, toisaalta taas yksittäiset tutkijat, jotka omalla toiminnallaan edistävät avointa tiedettä. Blanco Sequeiroksen mielestä molemmat tekijät ovat saaneet aikaan positiivista kehitystä. Hän myös kokee, että on itse hyötynyt esimerkiksi julkaisujen avoimuudesta tutkijan työssään. 

Tämä haastattelu ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Blanco Sequeiroksesta on kuultu koordinaation viestinnässä. Hän osallistui vuonna 2021 osana Tutkitun tiedon teemavuotta järjestetyn Avoimesti tieteestä! –podcastin Open Access –viikon erikoisjaksoon yhdessä Nina Järviön ja Henriikka Mustajoen kanssa. Jaksossa pohdittiin avoimen tieteen mahdollisuuksia tasa-arvon toteuttamiseen.

“On turha puhua avoimesta tieteestä, jos maailmassa on laajoja alueita ilman avoimen tieteen tarvitsemaa infrastruktuuria, kuten sähköverkkoa”, Blanco Sequeiros pohtii.

Materiaalisen infrastruktuurin ohella Blanco Sequeiros peräänkuuluttaa koulutuksen ja tieteen laaja-alaista tasa-arvoistamista. Etenkin tyttöjen ja naisten koulutukseen on panostettava, mikäli halutaan, että tiede on todella avointa. Avoimista julkaisuista ei ole juuri iloa globaalisti, jos lukutaidottomuus pysyy isona ongelmana. 

Blanco Sequeiros intoutuu puhumaan myös globaalisti vastuullisesta tutkijanarvioinnista. “Tutkijat elävät niukkuuden maailmassa, sillä pysyviä työpaikkoja on jatkuvasti vähemmän”, hän toteaa. Blanco Sequeiros myös kertoo, että mitä paremmasta yliopistosta tutkija valmistuu ja mitä paremmassa akateemisessa julkaisussa hän julkaisee, sitä paremmat mahdollisuudet on menestyä uralla. “Tämä on kuitenkin mielikuvapeliä. Yliopistot, joilla on paljon ‘vanhaa rahaa’, näyttäytyvät akateemisesti arvovaltaisempina kuin yliopistot, joilla on pulaa resursseista.” Blanco Sequeiros toivookin, että tiedemaailman resurssit jaettaisiin oikeudenmukaisemmin eri maantieteellisten alueiden välillä, ja vanhojen ja perinteikkäiden huippuyliopistojen asemaa hierarkian kärjessä voitaisiin tarkastella kriittisesti. 

Blanco Sequeiros näkee myös, että akatemian toimintamallit suosivat tiettyä ihmistyyppiä ylitse muiden. “Työnhaussa painotetaan usein kansainvälistä liikkuvuutta. Pitkiä vierailuja arvostetaan tyypillisesti lyhyitä enemmän, mikä osuu sellaisten ihmisten nilkkaan, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä”, Blanco Sequeiros kritisoi. Nykyinen malli suosiikin ennen kaikkea varakkaita tutkijoita, jotka joko elävät yksin tai joiden puolison ammatti mahdollistaa joustavuuden. Usein puoliso, jonka urakehitys voi joutua jäämään tauolle, on edelleen nainen. “Herää kysymys, kenen tekemää tiedettä pidämme arvokkaana.” 

Tohtoriopintojen ohella Blanco Sequeiros opiskelee turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa. Avoimen tieteen toimijoiden keskuudessa viljellään usein fraasia “niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin välttämätöntä”, jolla viitataan esimerkiksi arkaluontoisen tai yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisen tiedon avoimuuteen. Mutta mikä on tämän fraasin suhde nykyiseen maailman- ja turvallisuustilanteeseen? 

“Sisäinen kaunokirjailijani tunnistaa heti, että jossain toisessa yhteiskunnassa tämä voisi olla hyvin totalitaristinen lausahdus. Onneksi elämme demokraattisessa oikeusvaltiossa, jossa tällaisen ohjenuoran mahdolliset väärinkäytökset voidaan havaita”, Blanco Sequeiros naurahtaa. 

Blanco Sequeiros näkee fraasissa yhteyden tieteensosiologi Robert K. Mertonin määrittelemiin tieteen normeihin, jotka tiivistävät tieteen eetoksen eli sen arvot ja asennoitumisen. “Mertonin mukaan tieteen tulee olla kommunistista, mikä ei viittaa puoluepolitiikkaan, vaan tarkoittaa sitä, että tieteen tuloksien pitää olla kaikkien hyödynnettävissä”, Blanco Sequeiros pohtii. 

Ian Mitroffin laatimien tieteen vastanormien myötä käy kuitenkin ilmi, että mertonilaiset normit ovat ennen kaikkea ideaalikuvauksia tieteen toiminnasta eivätkä oikeastaan vastaa sen realiteetteja. Mitroffin mukaan tiede ei todellisuudessa perustu kommunismiin vaan salailuun. “Tutkijat panttaavat tuloksia itsellään, koska siten saa kunniaa ja huomiota”, Blanco Sequeiros selventää. 

Akatemian kontekstissa “niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin välttämätöntä” tuntuukin kutsuvan esiin jonkinlaisia tieteen hyveitä. Maailman turvallisuustilannetta ajatellen lausahdus taas liittyy Blanco Sequeiroksen mielestä valtiokoneiston ja valtion instituutioiden toimintaperiaatteisiin. “Paljon puhutaan siitä, kuinka paljon demokraattisessa yhteiskunnassa voidaan salata asioita legitiimisti. Toisaalta mahdollisimman monen asian pitäisi olla kansalaisille saatavilla ja avointa, toisaalta demokraattinen yhteiskunta tarvitsee luottamusta viranomaisiin ja heidän tekemiinsä päätöksiin”, Blanco Sequeiros pohtii.  

Asiantuntijuus korostuu kriisitilanteissa

Vuoden 2022 Tiedebarometrin mukaan suomalaisten usko tieteeseen on edelleen vankka. Samaan aikaan sosiaalisen median kanavat ovat kuitenkin täynnä kritiikkiä esimerkiksi tutkimusten rahoituspäätöksiä kohtaan. Miltä tieteen ja yhteiskunnan välisen suhteen tulevaisuus näyttää?

“En oikeastaan näe tiedettä ja yhteiskuntaa erillisinä toimijoina, vaan tiede on ennen kaikkea osa yhteiskuntaa”, Blanco Sequeiros toteaa. “Meillä on nyt ollut kriisiä kriisin perään – ensin ilmastonmuutokseen herääminen, sitten korona, sitten sodat… Ajattelen, että kriisitilanteissa asiantuntijoiden yhteiskunnallinen rooli voi joko kasvaa tai asettua kiistanalaiseksi.” Blanco Sequeiros toivookin, että asiantuntijat ymmärtäisivät asemansa kriisitilanteiden aikana. 

Blanco Sequeiros huomauttaa, että poliitikot ja tiedotusvälineet suhtautuvat Suomessa asiantuntijoihin pääasiassa positiivisesti. Suomalaiset poliitikot hakevat aktiivisesti asiantuntijalausuntoja (vaikka eivät aina niitä noudattaisikaan) ja mediassa tieteentekijöihin suhtautudutaan pitkälti arvostavasti ja kunnioittavasti. Toisaalta tuntuu siltä, että suomalaiset poliitikot ovat vieraantuneet koulutuksen ja tieteen tekemisen arjesta.

“Päättäjät eivät ehkä hahmota, mitä kaikkea vaatii, että saadaan koulutettua ihmisiä, ja miten tieteellinen asiantuntijuus syntyy. Ei ymmärretä, että leikkaukset vaikuttavat todella konkreettisesti opetuksen arkeen”, Blanco Sequeiros pohtii. 

Myös Blanco Sequeiros on törmännyt edellämainittuihin sosiaalisen median “huutelijoihin”. Hän huomauttaa, että monet tutkijat ovat yrittäneet käydä keskustelua tutkimuksen rahoituspäätöksiin kriittisesti suhtautuvien kansalaisten kanssa – joskin turhaan. “Somekeskustelijoiden motiivi ei yleensä tunnu olevan se, että he haluaisivat tehdä tieteestä parempaa tai tasa-arvoisempaa. Tiedekritiikki vaikuttaa olevan välineellistä jollekin muulle poliittiselle agendalle”, Blanco Sequeiros puntaroi. 

Hyvääkin kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Blanco Sequeiros huomauttaa, että tutkijat ovat yhä aktiivisempia sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä, ja että koronapandemian jälkeen yleistajuisia tiedetapahtumia on järjestetty uudella innolla. Myös tapahtumien saavutettavuus on parantunut hybridiosallistumisen yleistymisen myötä. “Se on tosi positiivista!”

Avoimen tieteen filosofiaa -minijuttusarjassa pohditaan tieteen nykytilaa, tulevaisuuksia, ja sitä, miltä niiden pitäisi näyttää tieteenfilosofian näkökulmasta. 

Haastattelu: Amanda Häkkinen (TSV)

Kuvat: Sofia Blanco Sequeiros