Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio jatkaa töitä erityisesti linjausten ja seurannan parissa keväällä 2026. Lue mitä kaikkea keväälle on suunnitelmista.
Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miksi kannattaa tehdä työtä avoimen tieteen ja tutkimuksen edistämiseksi. Tässä hetkessä syyt löytyvät isoista kansainvälisestikin merkittävistä muutoksista ja epävarmuuksista. Avoin tiede ja tutkimus muodostavat demokratian hiljaisen perusrakenteen. Ne vahvistavat luottamusta tutkittuun tietoon ja tekevät näkyväksi, mihin johtopäätökset perustuvat. Avoimuus tukee koko yhteiskunnan kykyä käydä rakentavaa keskustelua ja tehdä kestäviä päätöksiä. Avoimen tieteen ja tutkimuksen tukeminen on demokratiatyötä. Se on juuri nyt todella tärkeää ja merkityksellistä.
AVOTT-yhteisössä tehdään keväällä 2026 laajasti työtä avoimuuden edistämiseksi. Alla on koottuna keskeiset suunnitelmat tulevalle kevätkaudelle.
Linjausten päivittäminen etenee
Avoimen tieteen linjaukset kannustavat ja tukevat tutkimusyhteisöä toimimaan yhteisten avoimuuden tavoitteiden saavuttamiseksi. Alkukeväästä julkaistaan ohjausryhmän jo viime vuonna hyväksymä Oppimisen ja oppimateriaalien avoimuuden linjaus.
Vaikka AVOTT-linjauskokonaisuus on jo laaja, niin tänä keväänä avataan kommentoinnille myös aivan uusi ammattijulkaisujen avoimuuden osalinjaus. Ammattijulkaisut vievät tutkittua tietoa suoraan tiedon hyödyntäjille ja siksi näiden julkaisujen avoimuus on yhteiskunnallisesti merkittävää.
AVOTT-yhteisön aivan ensimmäisenä laadittu linjaus artikkeleiden ja kokoomateosten avoimesta saatavuudesta puolestaan päivitetään tänä keväänä. Se valmistuu tutkimusyhteisön kommentoitavaksi jo helmikuun alussa. Linjausten kommentointien aikataulut päättää avoimen tieteen ohjausryhmä. Päivämääristä viestitään heti kokousten jälkeen. Vuoden ensimmäinen ohjausryhmän kokous on 28.1.2026.
Keväällä valmistellaan myös toimintakulttuurin avoimuuden linjauksen päivittämistä. Sen kommentointia suunnitellaan alkusyksyyn. Menetelmälinjausta päivitetään niin ikään kevään aikana. Kunhan päivitystarpeiden laajuus varmistuu, päätetään myös mahdollisesta kommentointikierroksesta.
Seuranta toteutetaan ja uudistetaan
AVOTT-seuranta 2026 toteutetaan touko–kesäkuussa vuonna 2022 hyväksytyn seurantamallin mukaisesti. Tällä kertaa AVOTT ohjausryhmä päätti seurantaan osallistumisen porrastamisesta seuraavasti:
- vuonna 2024 kaikilla osa-alueilla tason 5 saavuttaneita organisaatioita ei kutsuta mukaan seurantaan
- organisaatiot, jotka ovat saavuttaneet yhdellä osa-alueella tason 4 ja muilla osa-alueilla tason 5, kutsutaan vastaamaan vain kyseisen osa-alueen kysymyksiin. Myös kaikilla osa-alueilla asteen 5 saavuttaneet saavat halutessaan vastata kyselyyn.
- muut organisaatiot kutsutaan vastaamaan koko seurantakyselyyn
Julkaisemisen kokonaiskustannuskysely on itsenäinen kokonaisuus, joka toteutetaan AVOTT-seurannan yhteydessä. Siihen pyydetään kaikkia tutkimusorganisaatioita vastaamaan kuten aiemminkin.
Kevään 2026 seuranta toteutetaan viimeistä kertaa nykyisellä seurantamallilla. AVOTT-ohjausryhmä on koonnut seurannan uudistamista varten kehitysryhmän sekä asiantuntijaryhmän. Ryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä sekä keskenään että ohjausryhmän kanssa. Tavoitteena on päivittää kevään aikana seurannan periaatteet tuleville seurantakierroksille. Seurannan periaatteiden mahdollinen kansallinen kuuleminen toteutetaan syksyllä 2026.
Pyöreän pöydän keskusteluja
AVOTT-työskentely perustuu laajaan osallistumiseen ja yhteisölliseen linjaamiseen. Sihteeristön tarpeen mukaan koolle kutsumat pyöreän pöydän keskustelut tarjoavat tilan asioiden tarkastelulle ja jatkotoimenpiteiden tarpeen arvioinnille.
Pyöreän pöydän keskusteluihin kutsutaan osallistujia mahdollisimman laajasti tutkimusyhteisöstä. Keväällä järjestetään vähintään kaksi pyöreän pöydän keskustelua. Aiheina ovat kotimaisen julkaisemisen rahoituksen edistäminen avoimen tieteen ja tutkimuksen rahoituksen tiekartan mukaisesti sekä tutkimusdatanhallinnan kansallisen koordinaation tarve.
Sanastotyö tukee yhteistä ymmärrystä
Yhteistyö sujuu paremmin, kun käytämme samoja termejä ja ymmärrämme ne yhdenmukaisesti. Siksi sanastotyö on olennainen osa AVOTT-yhteisön toimintaa.
Linjausten päivittyessä myös niiden sanastoja tarkastellaan ja yhdenmukaistetaan. Sanastotyötä tehdään yhteistyössä Finn-ARMAn avoimen tieteen termiryhmän kanssa. Sanastotyö näkyy myös joulukuussa julkaistussa Linjauslouhessa. Tietokantaa on jo päivitetty jälkeen kun se julkaistiin Talvipäivillä 2025 lisäämällä hakutoiminto käyttäjien toiveiden mukaisesti.
Tule mukaan AVOTT-kevääseen
AVOTT-toiminta rakentuu yhteisön aktiiviselle osallistumiselle. Kevät 2026 tarjoaa useita tapoja vaikuttaa, oppia ja kehittää avoimen tieteen käytäntöjä yhdessä. Työryhmät ovat yksi keskeinen tapa tehdä AVOTT työtä. Työryhmiin ovat kaikkia tervetulleita mukaan.
Osallistumalla työryhmätyöhön, kommentointikierroksiin, seurantaan, keskusteluihin ja sanastotyöhön olet mukana vahvistamassa avoimuutta koko tutkimusyhteisössä. Jokainen näkökulma ja kokemus on arvokas. Tervetuloa mukaan tekemään avoimuudesta arkea myös keväällä 2026.
Teksti: AVOTT sihteeristö
Kuva: Aaron Burden / Unsplash