Kenen ääni kuuluu kansalaistieteessä ja kuinka pitkälle se kantaa

Raija Hämäläinen on teknologian oppimisen ja opetuskäytön professori Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen ja psykologian tiedekunnasta sekä Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskuksen johtoryhmän jäsen. Professuurin juuret ovat teknologian käytössä oppimisen tukena. Tänä päivänä keskeiset kysymykset käsittelevät teknologian ja oppimisen vuorovaikutusta; kuinka kehitys haastaa demokratiaa varmistamaan, että kaikilla on riittävät taidot sekä minkälaisia uusia mahdollisuuksia kokonaisuus tuottaa. 

Yksi esimerkki alueesta, jolle teknologia on tuonut valtavasti mahdollisuuksia, on kansalaistiede. Teknologisoituminen sekä edistää, että mahdollistaa kansalaistieteen tekemistä. ”Jos ajatellaan vaikka lintujen havaintoja, joita on aiemmin lähetetty ainoastaan kirjepostilla. Onhan se vaatinut havainnoijilta enemmän esimerkiksi taloudellisia panostuksia. Teknologian myötä sekä havaintojen määrä, että niiden luotettavuus on kasvanut valtavasti”, Hämäläinen alleviivaa. Erinomainen käytännön esimerkki on Jyväskylän yliopistossa kehitetty Muuttolintujen kevät -hanke, joka palkittiin Avoimuuden edistäjänä AVOTT-talvipäivillä 2023. Hankkeen kehittämä sovellus on teknologian avulla helpottanut ja monipuolistanut havaintojen kirjaamisen prosessia.

”Perinne on ollut se, että tekijä tekee havainnon oman osaamisensa pohjalta ja lähettää siitä tiedon muualle analysoitavaksi. Nykyiset sovellukset sen sijaan antavat jo havaintojen kirjaamisvaiheessa osallistujalle lisätietoa samalla kerryttäen dataa, jota voidaan edelleen hyödyntää lintujen käyttäytymisen ymmärtämiseen”, Hämäläinen kuvailee.

Kansalaistieteen mahdollisuudet ovat otollista maastoa tutkimukselle

Hämäläisen johtama Jyväskylän yliopistossa vuosina 2020–2023 toteutettu EU-rahoitteinen CS Track -hanke pyrki laajentamaan tietämystä kansalaistieteen ilmiökentästä ja kansalaistieteilijöistä. ”Emme varsinaisesti itse tehneet kansalaistiedettä, vaan tutkimme sen tämänhetkisiä ilmenemismuotoja”, Hämäläinen tiivistää. Hankkeen toteuttama yli tuhannen vastaajan kyselytutkimus yhdistettynä tarkentaviin laadullisiin näkökulmiin sekä Euroopan laajuisiin verkostoanalyyseihin ja tietokantoihin tuottivat tulosta.

Yksi hankkeen tuottamista kokonaisuuksista on motivaatioprofiileiden tuottaminen kansalaistiedehankkeisiin osallistujista. ”Ei lähdetty profiloimaan ihmisiä, vaan profiileilla kuvataan syitä, miksi ihmiset kiinnostuvat kansalaistieteestä”, Hämäläinen tarkentaa. Erityisen kiinnostavaa oli Hämäläisen mukaan analysoida, ketkä eivät juuri osallistu kansalaistieteeseen. Esimerkiksi lapsiperheet nousivat esiin potentiaalia sisältävänä ryhmänä, joiden kannalta kansalaistiedettä olisi syytä pohtia kansallisesti.

”Lapset ja nuoret viettävät joka tapauksessa suuren osan ajastaan puhelimella. Kansalaistiede voisi aktivoida käyttämään puhelinta muuhunkin kuin TikTokin katseluun. Nuoret ovat kuitenkin äärimmäisen taitavia käyttämään laitteita. Esimerkiksi kulttuurisista ilmiöistä olisi mahdollista saada valtavasti tietoa, jos käytössä olisi nuoria kiinnostavia tapoja kerätä sitä”, Hämäläinen pohtii ja jatkaa.

• Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen KARKKI-hankkeessa tutkittiin yhdessä nuorten kanssa arjen ruokaympäristöjä PhotoVoice-menetelmällä. Lue lisää hankkeesta juttusarjan aiemmassa osassa. 

”Olisi valtava voimavara pystyä tällä tavoin esimerkiksi ymmärtämään, miksi hiphop-kulttuuri on kasvanut niin suureksi juuri Jyväskylässä, ja kuinka tällainen ilmiö rakentuu. Kulttuuri on tärkeä osa yhteiskuntaa ja pyrkimys ymmärtää sitä tieteellisesti voisi osaltaan lisätä nuorten osallisuutta ja demokratiakokemusta.” Puhe demokratian lisäämisestä kansalaistieteen avulla voi kuitenkin Hämäläisen mukaan johtaa vaarallisille vesille.

Miksei kansalaistiede voi vastata kysymykseen demokratian lisäämisestä?

Kansalaistieteestä vaikuttamisen kanavana keskustellessa Hämäläinen korostaa, ettei ole politiikan tutkija. Hankkeen tuloksissa esiin nousi laajemman vaikuttamisen sijaan enemmänkin oman alan eteenpäin vieminen. Suurimman osallistujajoukon muodostavat tiedon tuottajat. Hän nostaa esiin, että vaikka vaikuttaminen motivoi osallistumaan, ei kansalaistieteen ja kansalaisvaikuttamisen väliin kuitenkaan tule vetää yhtäsuuruusmerkkejä. Kansalaistieteestä esimerkiksi poliittisen vaikuttamisen keinona ei myöskään ole vastaavalla tavalla tutkimusta, kuin kansalaistieteestä tutkimuksen apparaattina.

”Tutkimushankkeen ryhmässä oli mukana myös esimerkiksi filosofeja, joiden kanssa tästä aiheesta keskusteltiin paljon. Aihe nostettiin esiin vahvana eetoksena juuri siksi, että joskus kansalaistiedettä käytetään keppihevosena asioille, joita se yksinkertaisesti ei ole”, Hämäläinen kuvailee.

Ongelmallista on Hämäläisen mukaan esimerkiksi se, että kansalaistieteilijöiden joukon ajatellaan edustavan tasapuolisesti yhteiskuntaa. ”Ei tunnisteta sitä, että keitä kansalaistieteilijät tyypillisesti ovat. Fakta on se, että iso osa osa kansalaistieteilijöistä on korkeakoulutettuja miehiä. Jos toimitaan instrumenteilla, joiden ensisijaiset käyttäjät edustavat tällaista kansanosaa, niin eihän sitä voida kutsua demokratian lisäämiseksi.”

Virheelliset olettamukset yhdistettynä liian suuriin odotuksiin voivat pahimmillaan ylläpitää ja jopa lisätä rakenteellista epätasa-arvoa. Vika ei kuitenkaan ole Hämäläisen mukaan kuitenkaan ole kansalaistieteen menetelmissä, vaan suurissa odotuksissa sekä puutteellisessa tietopohjassa. Juuri siksi kansalaistieteen tutkimus on tärkeää.

”Potentiaali osallistamiseen on olemassa, mutta tällä hetkellä se ei vielä toteudu. Sen toteutumiseksi tulisi pohtia juuri tällä hetkellä sivuun jäävien ryhmien osallistumista. Tulee muistaa yhteiskunnan koko kirjo”, Hämäläinen muistuttaa.

Tiede edellyttää tieteellisiä käytäntöjä

Hämäläisen mukaan on tärkeää, ettei kansalaistiedettä sekoiteta mihin tahansa tekemiseen. ”Tiede tulee mukaan siinä kohtaa, kun aineisto kerätään ja hallinnoidaan systemaattisesti, jonka jälkeen asiantuntija analysoi ja tulkitsee.”

Tiede vaatii Hämäläisen mukaan asiantuntemusta ja osaamista sekä yleensä taustalle jonkin suuremman organisaation, kuten yliopiston, varmistamaan, että aineistoja säilytetään asianmukaisesti ja samalla huolehditaan esimerkiksi tietosuojasta ja tutkimusetiikasta. Esimerkiksi huolimaton aineistonhallinta saattaa johtaa ei toivottuihin lopputuloksiin, jos ihmisistä kerätään dataa ilman, että huolehditaan siitä, mihin aineisto päätyy ja ketkä sitä käsittelevät. Lisäksi isot aineistomäärät vaativat tilastollista osaamista luotettavien tulosten saamiseksi.

• Tutustu Emmi Kaayan kirjoittamaan vastuullisen tieteen artikkeliin kansalaistieteen tiedonkeruuhun liittyvistä eettisistä näkökulmista.

”Kysymykset ovat siinä mielessä vaikeita, sanotaan, että tutkittavan tulee etukäteen tietää kaikki se, mihin hänestä kerättyä aineistoa käytetään, niin kyllähän se käy järkeen. Samaan aikaan kun ajatellaan tieteen peruseetosta, niin jos etukäteen tiedetään kaikki kysymykset, niin todennäköisesti tiedetään kaikki vastauksetkin”, Hämäläinen pohtii.

”Esimerkiksi ihmistieteissä voitaisiin löytää jonkinlainen väljyys, kuten anonymisointi. Kun aineisto on täysin anonymisoitu, sitä voitaisiin jatkokäyttää tutkimuksessa ilmiöiden ymmärtämiseen. Jos aineisto on esimerkiksi yliopiston omistuksessa, niin sitä voitaisiin ensin käyttää vaikka viisi vuotta aktiivisesti (tunnistein), jonka jälkeen aineisto voitaisiin anonymisoida täydellisesti eettisesti kestävää jatkokäyttöä varten.”

Mielenkiintoinen rinnastus on myös se, kuinka valtavasti nykyihminen tarjoaa arjessaan tietoa itsestään erilaisille kaupallisille toimijoille. Hämäläinen tiivistää: ”Käyttämällä sovelluksia saadaan hassunhauskoja kuvia ja videoita ja kaikki data päätyy amerikkalaisille suurfirmoille.” Keskusteluun tiedonkeruun eettisistä näkökulmista Hämäläinen kaipaakin tasapainoa. Lisäksi hänen mukaansa on hyvä muistaa, että digitaalisen teknologian ja kansalaistieteen tuomat mahdollisuudet tieteelle ovat tuore ja erittäin dynaaminen kenttä, jossa keskustelu käytännöistä on jatkuvasti käynnissä.

Perhosvaikutus kertoo kansalaistieteen palaumasta takaisin yhteiskuntaan

Hankkeen toteuttamassa kyselyssä selvitettiin Euroopan laajuudella, ketkä osallistuvat kansalaistiedehankkeisiin ja mistä syistä. Toinen teema, joka nousi esiin osallistumisen motiiveista, oli oppiminen. ”Ihmiset osallistuvat, koska he kokevat oppivansa. Tulokset kytkeytyvät hienosti jatkuvan ja elinikäisen oppimisen tavoitteisiin. On monia erilaisia oppimisen muotoja, ja kaikissa yhteiskunnan rakenteissa tulisi ottaa huomioon, että tarjotaan oppimisen paikkoja ja mahdollisuuksia”, Hämäläinen pohtii.

Kolmas hankkeessa esiin nousseista teemoista, josta Hämäläisen mukaan tulisi keskustella enemmän, on palauma tieteestä takaisin kansalaisille. Tutkimuksen vaikuttavuuden sanoittaminen ei ole aina yksinkertaista, mutta on keskeistä kyetä näyttämään, kuinka tulokset palautuvat yhteiskuntaan. Ilahduttava esimerkki tutkimuksen näkyvyydestä ja palaumasta löytyi Hämäläisen mukaan hankkeen piirissä hyödynnetyistä sosiaalisen median verkostoanalyyseista.

”Saksalaiset kollegat olivat tehneet verkostoanalyysejä esimerkiksi siitä, mistä eri maissa keskustellaan. Meiltä tultiin kysymään, että miksi Suomessa puhutaan niin paljon perhosista. Suomessahan tehdään esimerkiksi sekä Helsingin että Jyväskylän yliopistoissa maailman johtavaa perhostutkimusta. Esimerkiksi Johanna Mappesin (HY) johtamassa väritutkimuksessa on lisäksi hyödynnetty harrastajien osaamista. Monesti tieteen palaumia ei ole kovin helppo osoittaa, mutta tämä oli hieno osoitus siitä, että kansainvälinen huippututkimus alueella lisää kiinnostusta ja keskustelua ilmiöiden ympärille. Kyseessä ei tietenkään ole suora syy-seuraussuhde, mutta kyllä asioilla varmasti jotakin yhteyttä on.”

Mieleenpainuvin kansalaistiedekokemuksesi?

”Yhteiskunnassa kyseenalaistetaan tällä hetkellä valtavasti, että mitä hyötyä tutkimuksesta on. Kaikki tutkimuksen hyödyt eivät kuitenkaan ole suoria hyötyjä, joita tutkijat voisivat tai osaisivat suoraan sanoittaa. On ihana ajatus, että Suomessa tehdään tietyillä aloilla oikeasti kansainvälisesti korkealaatuista tiedettä ja edellä mainittu esimerkki perhosten näkyvyydestä indikoi, että se heijastuu myös yhteiskuntaan, jossa me eletään.” 

Haastattelu ja teksti: Jonni Karlsson (TSV)

Kuvat: Pääkuva Anne Haapanen (TSV), muut kuvat: Jyväskylän yliopisto. 

Avoimesti kansalaistieteestä -juttusarja tarkastelee kansalaistieteeseen liittyviä teemoja käytännönläheisellä ja avoimella otteella.