Ilmoittaudu mukaan asiantuntija- ja työryhmiin syyskaudelle 2026

12.8.2026
Kuvituskuva, jossa on paperilennokki.

Avoimen tieteen asiantuntijaryhmät palaavat elokuussa 2026 hommiin avoimuuden osa-alueiden pariin. Tervetuloa mukaan!

Asiantuntijaryhmät ja niiden alaiset työryhmät muodostavat avoimen tieteen koordinaation ja sen keskiössä olevan yhteistyön ytimen. Syyskaudella 2026 koordinaatio jatkaa erityisesti avoimen tieteen kansallisten linjausten päivittämistä, mutta aktiivisissa työryhmissä tapahtuu myös muuta ajankohtaista ja kiinnostavaa, kuten verkkokurssin päivitystä, avointen oppimateriaalien elinkaaren pohtimista sekä vertaistukea.

Toimintakulttuurissa päivitetään avoimen tieteen verkkokurssia

Toimintakulttuurin avoimuuden asiantuntijaryhmässä uusia jäseniä toivotaan erityisesti syksyllä 2026 käynnistyvään avoimen tieteen verkkokurssia päivittävään työryhmään. Nykyinen Open Science -verkkokurssi, joka löytyy findocnet- palvelusta on suurilta osin vuodelta 2016, joten päivitystarvetta on. Ryhmän puheenjohtajaksi on valittu Tiina Käkelä Helsingin yliopistosta. Ilmoittautumisia toivotaan 11.9. mennessä, jotta ryhmä saa hommat käyntiin mahdollisimman sujuvasti. Mukaan toivotaan aktiivista väkeä!

Lisäksi Kansalaistieteen tuki ja -palvelut työryhmään mahtuu vielä hyvin mukaan, jos kiinnostusta työryhmän järjestämiin keskustelutilaisuuksiin kansalaistieteen terminologiasta sekä kirjastojen mahdollisuuksista syksyllä 2026 löytyy. Sen sijaan Toimintakulttuurin avoimuuden linjausta päivittävä työryhmä, Avoin tiede ja tekoäly sekä Vuorovaikutus päätöksentekoon ja avoin hallinto saavat työnsä päätökseen syksyn 2026 aikana, joten näihin ryhmiin ei lähtökohtaisesti enää toivota uusia jäseniä.  

Tutkimusaineistoissa EOSC-työryhmän ja vertaistukiryhmän työskentely jatkuu

Tutkimusaineistojen avoimuuden asiantuntijaryhmässä on syksyllä totuttua vähemmän aktiivisia työryhmiä. EOSC-työryhmä ja tutkimusaineistojen vertaistukiryhmä jatkavat toimintaansa. Molempiin työryhmiin voi ilmoittautua. Vertaistukiryhmän tapaamiset ovat kaikille avoimia, myös ryhmän ulkopuoliset ovat niihin tervetulleita. Menetelmälinjauksen työryhmän työ on lopuillaan eikä ryhmää siksi löydy enää ilmoittautumislomakkeelta. 

Tutkimusjulkaisemisen avoimuus etenee linjaustyössä

Julkaisemisen avoimuuden asiantuntijaryhmä on keskittynyt vuoden 2026 aikana kansalliseen linjaustyöhön, jota on jatkettu Lehti- ja konferenssiartikkeleiden avoimen saatavuuden osalinjauksen päivittämisen sekä uuden Ammatillisten julkaisujen avoimen saatavuuden osalinjauksen tuottamisen muodossa. Linjaustyöryhmät ovat edenneet jo julkisten kommenttien käsittelyyn, joten niihin ei tässä vaiheessa oteta uusia jäseniä. 

Avoimessa oppimisessa puhututtaa avointen oppimateriaalien elinkaari

Oppimisen avoimuuden asiantuntijaryhmässä aloitti keväällä 2026 toimintansa avointen oppimateriaalien elinkaarta koskevaa suositusta luonnosteleva työryhmä. Työryhmä on vielä alkuvaiheissaan, joten työhön ehtii hyvin mukaan!

Näin pääset mukaan työ- ja asiantuntijaryhmiin

Asiantuntija- ja työryhmien jäsenenä kuulet, miten AVOTT-asiantuntijayhteisössä edistetään avointa tiedettä ja tutkimusta käytännössä. Erityisesti työryhmät ovat keskeisiä kohtaamispaikkoja vertaistuen ja oppimisen kannalta. Lisäksi pääset mukaan vaikuttamaan avoimen tieteen ja tutkimuksen linjausten sisältöihin ja toimeenpanoon. 

Yhteiskehittämiseen ja tutkimusyhteisön laajaan ja dialogiseen osallistumiseen perustuva koordinaatiomalli on tutkitun tiedon avoimuuden suomalainen erityispiirre. Yli neljänsadan avoimuuden kotimaisen asiantuntijan joukko on koordinaation ja avoimen tieteen kansallisen tason edistämisen keskiössä.

Erityisesti uusiin työryhmiin toivomme ilmoittautumisia viimeistään 11.9.2026. Näin työryhmät voivat jatkaa/aloittaa toimintaansa mahdollisimman pian. Mikäli haluat mukaan tämän jälkeen, onnistuu tämä täyttämällä lomake ja olemalla yhteydessä työryhmän vastuuhenkilöön. Näin varmistat, että saat esimerkiksi kokouskutsut sähköpostiisi.

Jäsenyyden työryhmissä tai asiantuntijaryhmissä voi perua käyttämällä samaa sähköistä lomaketta kuin ilmoittautuessa. Mikäli sähköpostiosoitteesi on muuttunut, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä osoitteeseen avointiede@tsv.fi

 

Teksti: AVOTT-sihteeristö

Kuva: TSV. 

 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös