
AVOTT-seuranta noudattaa avoimen tieteen seurannan kansainvälisiä periaatteita.
Open Science Monitoring Initiative (OSMI)-hanke julkaisi kesällä 2025 Avoimen tieteen seurannan periaatteet. Julkaisu muodostaa ensimmäisen kansainvälisesti yhteisen viitekehyksen avoimen tieteen seurantaan ja luo puitteet vastuulliselle ja vertailukelpoiselle seurannalle. Suomessa avoimen tieteen ja tutkimuksen (AVOTT-)seuranta käynnistettiin ennen periaatteiden julkaisua. Vertailu osoittaa, että AVOTT-seuranta toteuttaa kaikki OSMIn 20 periaatetta.
Johdonmukainen, luotettava ja merkityksellinen seuranta
OSMIn periaatteiden ensimmäinen osa keskittyy indikaattoreiden ominaisuuksiin: merkitykseen ja painoarvoon. Indikaattoreiden tulee olla sovellettavia, merkityksellisiä, osallistavia, modulaarisia, luotettavia ja johdonmukaisia. Lisäksi painotetaan yhteistyön merkitystä indikaattorien laadinnassa ja käyttöönotossa.
AVOTT-seuranta perustuu laajaan yhteiskehittämiseen. Seurantamallin ja indikaattorit laati AVOTT-ohjausryhmän nimittämä työryhmä, ja sen valmisteluun kuului avoin kuulemiskierros. Asiantuntijoita on kutsuttu työpajoihin sekä seurantamallia laadittaessa että ennen kutakin seurantakierrosta indikaattoreita kehittämään ja täsmentämään. Myös kirjallisia kommentteja on voinut toimittaa.
Seurannan kysymykset kattavat avoimen tieteen eri osa-alueet: toimintakulttuuri, julkaiseminen, tutkimusdata, -menetelmät ja -infrastruktuurit sekä oppiminen. Osa-alueita tarkastellaan edistämisen tapojen mukaisesti. Indikaattoreita on ohjaavista dokumenteista, palveluista, tuotoksista ja yhteistyöstä. Seurannan indikaattorit perustuvat Avoimen tieteen julistukseen ja sitä tukevaan linjauskokonaisuuteen. Näin seuranta antaa tietoa kokonaisuuden toteutumisesta tutkimusorganisaatioissa ja toimii syötteenä linjausten edelleen kehittämisessä.
Läpinäkyvyyttä ja toistettavuutta
OSMIn periaatteiden toinen osa käsittelee seurantajärjestelmien periaatteita. Käytettävissä infrastruktuureissa ja indikaattoreissa korostetaan avoimuutta, toistettavuutta sekä tietolähteiden dokumentointia ja metatietojen laatua. Huolellinen tulosviestintä on myös tärkeää. AVOTT-seurannassa nämä toteutuvat käytännössä. Tulokset julkaistaan avoimesti Tiedejatutkimus.fi-portaalissa interaktiivisina visualisointeina ja tallennetaan pysyvien tunnisteiden avulla Fairdata-palveluun. Seurantamalli ja eri toteutusten indikaattorityökirjat dokumentoivat tietolähteet, pisteytyksen ja muutokset seurantakierrosten välillä, mikä tukee tulosten vertailua ja uudelleenkäyttöä.
Itsearviointi ja vastuullinen käyttö
OSMIn periaatteiden kolmas osa tarkastelee seurannan kehittämistä ja tulosten käyttöä. Seurannan keskeinen tavoite on tukea avoimen tieteen käytäntöjen kehittämistä, ei tuottaa ranking-listoja. Seurantaa tulee itsearvioida ja sen indikaattoreita tarkastella säännöllisesti. Tuloksia voidaan tarkastella organisaatiotyypeittäin ja -koon mukaan, mikä huomioi erilaiset kontekstit. Pitkäaikainen kestävyys on turvattu, sillä seurantaa koordinoi Tieteellisten seurain valtuuskunta pysyvänä kansallisena toimijana, ja tulokset julkaistaan pysyvien tunnisteiden kanssa.
Kehityskohteet
Vertailu osoittaa, että AVOTT-seuranta kansallisena seurantana on lähes täysin yhteensopiva OSMIn periaatteiden kanssa. Kehittämistarve on tunnistettu erityisesti kahdella alueella: tapaustutkimusten sisällyttäminen seurannan tueksi sekä laajemman itsearvioinnin toteuttaminen OSMIn periaatteiden pohjalta, kun OSMI on laatinut itsearvioinnista tarkemmat ohjeet.
Lue lisää:
- Yksityiskohtaisempi tarkastelu: Suomen kansallinen avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta verrattuna OSMIn periaatteisiin (linkki, Google Docs).
- Open Science Monitoring Initiative. (2025.) Avoimen tieteen seurannan periaatteet. Pariisi. https://zenodo.org/records/17143859
Kuva: OSMI.