Haastattelimme Lapin yliopiston vararehtori Sari Lindblomia kotimaisen tiedejulkaisemisen rahoituksesta. Hän arvioi, että tukea löytyy, mutta keskeistä on kustannusvastuun jakautuminen ja julkaisutoiminnan arvon tunnistaminen.
Kotimaisen tieteellisen julkaisemisen tulevaisuudesta puhuttaessa katse kääntyy usein yliopistoihin. Avoimeen julkaisemiseen siirtyminen on muuttanut lehtien taloudellista perustaa, ja kysymys kuuluu yhä useammin: miksi yliopistot eivät rahoita niitä julkaisukanavia, joissa niiden tutkijat julkaisevat ja joiden julkaisut kerryttävät yliopistoille rahoitusmallin mukaisia pisteitä?
Lapin yliopiston tutkimuksesta, innovaatioista ja vastuullisuudesta vastaavaa vararehtori Sari Lindblom ymmärtää kysymyksen, mutta muistuttaa, että ratkaisu ei voi olla pelkkä vaatimus yliopistojen lisärahasta.
Hänen mukaansa kotimaisen julkaisemisen arvo täytyy tehdä näkyväksi osana tieteen laatua, vaikuttavuutta ja kansallista tehtävää. Muuten yliopistoilta pyydetään rahaa järjestelmään, jonka merkitystä niiden omat rahoitus- ja meritoitumisrakenteet eivät välttämättä tunnista.
Kotimaiset julkaisut tarvitsevat arvonnoston
Lindblomin mukaan yliopistojen sitoutuminen kotimaiseen tiedejulkaisemiseen edellyttää ennen kaikkea sitä, että kotimaiset julkaisukanavat nähdään laadukkaina ja vaikuttavuutta edistävänä.
– Kotimaisten tiedejulkaisujen pitää näyttäytyä tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavina julkaisukanavina, Lindblom tiivistää.
Kyse ei ole vain siitä, julkaistaanko suomeksi. Kotimainen tiedejulkaiseminen voi olla suomen-, ruotsin-, saamen- tai englanninkielistä. Lindblom korostaa monikielisyyttä osana kotimaisen julkaisemisen arvoa.
Suomessa yliopistoilla on myös kansallinen tehtävä. Tutkintoja annetaan kotimaisilla kielillä, ja monilla aloilla tutkimustieto kohdistuu suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan, ammatteihin, päätöksentekoon ja palvelujärjestelmiin.
– Meidän ei ole syytä luopua kansallisista konteksteista, Lindblom sanoo.
Lapin yliopiston näkökulmasta kysymys on erityisen tuttu, koska yliopiston toimintaan liittyvät laajasti yhteiskuntaamme koskevat tutkimuskysymykset.
Sari Lindblom toivoo laajempaa kotimaisen tiedejulkaisemisen arvon tunnistamista ja jaettua vastuuta. Kuva: Ville Rinne.
Rahoitus ei voi olla vain yliopistojen vastuulla
Kun keskustelu siirtyy rahaan, Lindblom ei torju ajatusta yliopistojen osallistumisesta. Hän pitää kotimaisen julkaisemisen turvaamista tärkeänä. Samalla hän näkee ongelmallisena mallin, jossa vastuu sysätään yksin yliopistoille.
Jos kotimaisiin julkaisuihin ohjattaisiin esimerkiksi osuus julkaisemiseen käytettävästä rahasta, yliopistot voisivat hänen mukaansa olla mukana. Mutta rahoitusmallin pitäisi olla laajempi.
– Yliopistot mukaan, mutta myös muut – tätä ei ratkaista yhden sektorin varassa, Lindblom hahmottaa.
Lindblomin mukaan samaan pöytään pitäisi kutsua yliopistojen lisäksi ammattikorkeakoulut, tieteentekijät, professoriliitto, ammattiliitot, Suomen Akatemia, Business Finland ja laajemminkin tutkimustiedon käyttäjät ja rahoittajat.
Ajatus laajemmasta vastuunkantajien verkosta muuttaa keskustelun asetelmaa. Kotimainen tiedejulkaiseminen ei olisi vain yliopistojen kustannus, vaan yhteinen infrastruktuuri, josta hyötyvät myös ammatilliset yhteisöt, yritykset, julkinen sektori ja päätöksentekijät.
Tämä kytkee kotimaisen julkaisemisen tutkimuksen vaikuttavuuteen.
– Miten tutkimus oikeasti päätyy niille, jotka sitä tarvitsevat? Lindblom kysyy.
Kotimaiset julkaisut voisivat toimia entistä vahvemmin väylänä, jonka kautta tutkimus tavoittaa ne, jotka eivät lue kansainvälisiä journaaleja mutta tarvitsevat tutkittua tietoa työssään.
FinELib vai jokin muu yhteinen mekanismi?
Yksi mahdollinen ratkaisu olisi ohjata osa nykyisistä julkaisurahoista kotimaisille julkaisukanaville FinELibin kaltaisen yhteisen mekanismin kautta. Yliopistot maksavat jo merkittäviä summia kansainvälisille kustantajille yhteisten sopimusten kautta. Kotimaisille lehdille vastaavaa väylää ei kuitenkaan käytännössä ole.
Ongelma on rakenteellinen. Kotimainen julkaisukenttä koostuu suurelta osin pienistä seurojen ja yhteisöjen julkaisuista. Yksittäiset lehdet eivät voi neuvotella samalla tavalla kuin kansainväliset kustantajat, eikä niillä ole yhteistä neuvottelukumppania.
Lindblom pitää luontevana pohtia, miksi kotimaisen julkaisemisen rahoitus ei voisi kulkea saman yhteisen rakenteen kautta kuin kansainvälisten kustantajien sopimukset.
Kysymys jää avoimeksi, mutta se osoittaa pattitilanteen ytimen: yliopistoilla on jo yhteisiä julkaisurahoituksen mekanismeja, mutta kotimainen julkaisukenttä ei mahdu niihin ilman uutta koordinaatiota.
Kotimainen julkaiseminen on myös huoltovarmuutta
Lindblom liittää kotimaisen julkaisemisen myös kansalliseen osaamiseen ja myös turvallisuuteen. Kaikkia yhteiskunnan kannalta tärkeitä kysymyksiä ei ehkä tarvitse käsitellä vain kansainvälisissä lehdissä.
Tietyissä erityiskysymyksissä tutkimuksen yleisö on usein Suomessa, ja tutkimustiedon on oltava kotimaisten päätöksentekijöiden, ammattilaisten ja kansalaisten käytettävissä.
Kotimaisen julkaisemisen puute kaventaisi sitä, mistä Suomessa voidaan käydä tieteellistä keskustelua kotimaisilla kielillä. Se vaikuttaisi myös siihen, miten vahvasti suomi säilyy tieteen kielenä.
Lindblom päättää haastattelun laajempaan tiedepoliittiseen huomioon. Suomi tavoittelee kansainvälistä huippua, ja myös Lapin yliopisto haluaa vahvistaa tutkimustaan huipputasolle. Hänen mukaansa tämä ei saa tarkoittaa kansallisen kielen ja kotimaisten julkaisukanavien väheksymistä.
– Ei ole syytä jättää huomioimatta suomen kieltä tieteen eksellenssissä; sen pitäisi olla samalla leveydellä kuin kansainvälisen julkaisemisen.
Lindblomin viesti on, että kotimaisen tiedejulkaisemisen rahoituksesta ei pidä puhua vain kulueränä. Kyse on siitä, millä kielillä tutkimuksesta voidaan keskustella ja keiden käyttöön tutkimustieto päätyy.
Yliopistot voivat olla osa ratkaisua, mutta ratkaisu edellyttää laajempaa arvon tunnistamista ja jaettua vastuuta.
Haastattelu ja teksti: Henriikka Mustajoki
Artikkelin pääkuva: TSV.
Kuva Sari Lindblomista: Ville Rinne
Haastattelu on viides osa kotimaisen avoimen tiedejulkaisemisen pyöreästä pöydästä (10.2.2026) lähtevää juttusarjaa. Juttusarjan tarkoituksena on nostaa esiin eri toimijoiden näkemyksiä kotimaisen avoimen tiedejulkaisemisen tulevaisuudesta ja kestävästä rahoittamisesta.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
