Kansalaistiede on ekologiassa peruskauraa, avoin tiede tutkimusaiheena sen sijaan vielä outolintu. Elina Koivisto (TSV) kirjoitti Oikos-Finland 2025 -konferenssin kuulumisista.
Jyväskylän yliopistossa järjestettiin 11.-14.3.2025 ekologian ja evoluutiobiologian alojen konferenssi Oikos-Finland 2025, johon osallistui yli neljäsataa tutkijaa sekä Suomesta että ulkomailta. Joka toinen vuosi järjestettävässä konferenssissa ekologian, evoluutiobiologian ja ympäristötieteiden alojen tutkijat kokoontuvat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista teemoista ja esittelemään tutkimuksiaan. Oikos-Finlandin järjestäjinä toimivat vuorollaan kotimaiset tahot, kuten alan tutkimusta tekevät yliopistot ja tutkimuslaitokset eri puolella maata.
Erilaiset vastuullisen avoimen tieteen näkökulmat olivat vahvasti esillä konferenssissa etenkin kansalaistieteen muodossa. Myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja vastuullisen arvioinnin teemoja oli bongattavissa. Esimerkiksi professori Janne Kotiaho (JyU) kehotti keynote-puheenvuoronsa lopuksi tutkijoita julkaisemaan enemmän mielipidekirjoituksia sanomalehdissä ja esitti toiveen, että tutkijoiden tekemä työ yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla huomioitaisiin systemaattisesti yliopiston tiedekunnissa ja laitoksissa.
Avointa tiedettä ja tiedeviestintää
Itse olin konferenssissa esittelemässä kollegani kanssa tutkimustamme ekologian ja evoluutiobiologian alojen avoimen tieteen ohjeistusten ja tieteellisten lehtien aineistokäytäntöjen kattavuudesta. Esityksen jälkeisessä keskustelussa muun muassa toivottiin avointa tiedettä edellyttäviltä rahoittajilta selkeämpää ohjeistusta siitä, mitä erilaiset avoimuuden vaatimukset käytännössä nimenomaan heille tarkoittavat. Esimerkiksi julkaisu voi olla avoin monella eri tavalla, kuten preprinttina tai rinnakkaistallenteena, joten tutkija voi kokea vaateen julkaisun avoimuudesta hämmentävänä, mikäli sitä ei ole määritelty tarkasti.
Esityksemme luokittelu oli todennäköisesti aiheuttanut myös järjestäjille päänvaivaa, sillä se ei oikein sopinut mihinkään ennakkoon annettuihin ekologian ja evoluutiobiologian temaattisiin kokonaisuuksiin. Itse olimme etukäteen ehdottaneet esitykselle asiasanaksi tiedeviestintää, joka tuntui vaihtoehdoista vähiten epäsopivalta, ja sen alaiseen sessioon esitys päätyikin. Koska tiedeviestintä kuitenkin kuuluu olennaisena osana avoimen tieteen kenttään, sopi se esityksemme teemaan siinä mielessä hyvin. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa alan konferensseissa voisi olla oma avoimen tieteen sessiokin.
Kanssamme samassa sessiossa oli tiedeviestintäprojekti Islannista. Ice Fish Research on neljän väitöskirjatutkinta perustama projekti, joka kokoaa yhteen paikkaan Islannissa tehtävän kalatutkimuksen. Projektin tarkoituksena on myös viestiä tutkimuksesta mahdollisimman selkeästi ja helposti lähestyttävässä muodossa, eli kansallisella kielellä, ja tuoda esille tutkimuksen takana olevia tutkijoita. Projektissa pidetään tärkeänä, että nuoret näkevät erilaisia tutkijapersoonia, joihin voivat samaistua.
Kansalaistieteen sessiossa liikuttiin lintumaailmassa
Jos avoimen tieteen esityksemme olikin konferenssissa jonkinlainen outolintu, niin kansalaistiede sen sijaan on ekologiassa peruskauraa. Etenkin erilaisten luontohavaintojen keräämisessä vapaaehtoisten voimin on alalla pitkät perinteet. Suomessa on kansainvälisesti katsottuna useita erittäin kattavia pitkien aikasarjojen aineistoja esimerkiksi riistaeläinten populaatiotiheyksistä (Riistakolmiolaskennat), päiväperhosten lajistosta (Päiväperhosseuranta) ja lintulajien pesimätiedoista (Lintuatlas), joiden kaikkien kerääminen on ollut mahdollista harrastajien ja muiden vapaaehtoisten aktiivisuuden ansiosta. Aineistoja hyödynnetään paitsi luonnonsuojelutyössä, myös tieteellisessä tutkimuksessa.
Koska kansalaistiede on olennainen osa ekologian tutkimusta, kiinnostaa se luonnollisesti myös tieteenalan tutkijoita. Oikos-Finlandissa olikin erillinen kansalaistieteen sessio, jonka järjestämisestä vastasi Jyväskylän yliopiston Digitaalisen kansalaistiedekeskuksen väki. Suurin osa session esityksistä liittyi tavalla tai toisella lintuihin. Tämä ei yllätä, sillä myös suurin osa pitkään jatkuneista seurannoistakin koskee lintuja. Suomessa on suuri määrä lintuharrastajia, ja linnut ovat suhteellisen helposti havaittava ja tunnistettava eliöryhmä. Linnut kiinnostavat ihmisiä, mistä kertoo esimerkiksi Pihabongaukseen vuosittain osallistuvat kymmenettuhannet ihmiset, sekä Muuttolintujen kevät -sovellukseen tallennetut miljoonat havainnot.
Sessiossa pohdittiin myös, mitkä tekijät kannustaisivat kansalaistieteilijöitä osallistumaan havainnointiin aiempaa enemmän. Motivaatiota lisäävinä tekijöinä Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-indententti Aleksi Lehikoisen esittelemän kyselytutkimuksen vastauksista nousivat esille esimerkiksi havaintojen kirjaamisen tekninen helppous ja se, että havainnot liittyvät johonkin tiettyyn projektiin. Vapaaehtoiset haluavat tietää, mihin tarkoitukseen heidän keräämänsä havainnot menevät ja millaisia tuloksia niiden avulla saadaan.
Linnut kiinnostavat ihmisiä. Tästä kertovat esimerkiksi valtavan suositut vuosittaiset Pihabongaukset sekä Muuttolintujen kevät -sovellukseen tallennetut lukuisat lintuhavainnot. Kuva: Elina Koivisto (TSV)
Digitalisaatio luo mahdollisuuksia mutta myös uusia eettisiä kysymyksiä
Kansalaistieteen session esitysten jälkeen käydyssä yleisessä keskustelussa puhututtivat muun muassa datan mahdollinen väärinkäyttö ja muut avoimeen dataan liittyvät lakikysymykset. Voiko esimerkiksi äänitallenteista tunnistaa ihmisiä puheen perusteella ja mitä se käytännössä tarkoittaa tietosuojan näkökulmasta.
Muuttolintujen kevät -sovelluksella kerättävistä tiedoista huomautetaan, että ääninäytteen lähettäjällä “on vastuu huolehtia ääninäytteen sisällöstä, jotta siinä ei ole henkilö-, luottamuksellista, laitonta tai salaista tietoa kuten tunnistettavaa ihmisten ihmisten välistä keskustelua”. Sopii pohtia, kuinka moni käyttäjä tästä vastuusta on ylipäätään tietoinen, saati muistaa toteuttaa sitä käytännössä. Jos sovelluksen jättää itsekseen tallentamaan pitkäksi ajaksi vaikkapa kesämökin kuistille, kovin monella tuskin on intoa tai edes aikaa kuunnella tallennetta läpi varmistaakseen, ettei ole tullut ikuistaneeksi pöllöjen huhuilun lisäksi vaikkapa naapureiden illanvieton ääniä.
Maastoon jätettävien automaattisten äänitallentimien, kuten AudioMoth, kohdalla haaste on sama laajemmassa mittakaavassa. Tallennamme kaikki toki jatkuvasti puhelimillamme videomateriaaleja ja ääniviestejä tietosuoja-asioista sen kummemmin huolehtimatta, mutta tutkimuskontekstissa esimerkiksi tietosuojaan liittyvät kysymykset tulee aina pohtia erityisellä huolella. Automatisoituva tekniikka helpottaa datan keräämistä, mutta nostaa pohdittavaksi uusia eettisiä ja lainopillisia kysymyksiä.
Teksti: Elina Koivisto
Kuvat: pääkuva Jyväskylän yliopiston aineistopankki, Elina Koivisto
Kirjoittaja on eläinekologian dosentti (TY), joka toimii tällä hetkellä vastuullisen arvioinnin asiantuntijana Julkaisufoorumissa.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
