Raha, rakenteet ja arvot: miten uudistaa kotimaista tiedejulkaisemista?

Kotimainen tiedejulkaiseminen toimii tällä hetkellä rakenteellisessa jännitteessä. Se on yhtä aikaa keskeinen osa tieteen infrastruktuuria ja silti pitkälti vapaaehtoistyön varassa. Samalla sitä koskevat odotukset, kuten avoimuus, vaikuttavuus ja saavutettavuus, kasvavat.

1.10.2026 AVOTT-ohjausryhmän hyväksymässä päivitetyssä Lehti- ja konferenssiartikkelien avoimen saatavuuden osalinjauksessa nostetaan timanttimuotoinen avoin julkaiseminen ja rinnakkaistallentaminen ensisijaisiksi tavoiksi toteuttaa artikkelien avoimuus. Lisäksi osalinjaus nostaa tehtäväksi selvittää timanttimuotoisen avoimen julkaisemisen edistämistä Suomessa. Timanttimallissa avoimuus tarkoittaa tutkimusyhteisön omistajuutta sekä maksuttomuutta lukijalle ja kirjoittajalle. Kotimainen avoin tiedejulkaiseminen onkin jo hyvin pitkälti timanttimuotoista, mutta on vielä avoin kysymys, miten tästä saadaan kestävä toimintatapa.

AVOTT-sihteeristö haastatteli keväällä 2026 kotimaisen tiedejulkaisemisen ammattilaisia, joilla on kaikilla eri näkökulma kotimaiseen tiedejulkaisemiseen. Kaikki haastateltavat puhuivat rahasta, mutta haastattelut osoittavat kuitenkin, että kysymys on tätä laajempi. Kyse ei ole vain rahoituksen määrästä, vaan siitä, miten koko järjestelmä on rakennettu – miten raha liikkuu, mitä arvostetaan ja kenen vastuulla julkaiseminen lopulta on.

Siksi myöskään ratkaisut eivät löydy yksittäisistä toimenpiteistä tai rahasummista puhumalla. Tarvitaan kokonaiskuvaa ja rakenteellista ymmärrystä.

Rahoitus ei ole vain rahaa

Yksi keskeinen kysymys on, millainen rahoitusmalli ylipäätään voisi toimia. Kotimaisen tiedejulkaisemisen turvaamiseksi tulee päättää, miten vastuu jaetaan kestävällä tavalla korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, valtion, säätiöiden ja muiden toimijoiden kesken. 

Nykyinen tieteellisen julkaisemisen järjestelmä ohjaa merkittäviä summia kansainväliseen julkaisemiseen, mutta kotimaisille julkaisukanaville vastaavaa yhteistä tutkimusyhteisön sisäistä rahoitusmekanismia ei ole. Kevään haastattelujen sarjassa pohdittiin, voisiko sellainen rakentua esimerkiksi kansainvälisten kustantajasopimusten kaltaisena mallina, jolloin tutkimusyhteisöltä rahoitusta saataisiin kohdistettua myös kotimaiseen julkaisemiseen.

Taustalla on vielä perustavampi kysymys: pitäisikö kotimainen tiedejulkaiseminen tunnistaa tutkimusinfrastruktuuriksi? Jos kyllä, mitä se tarkoittaisi rahoituksen, vastuiden ja pitkäjänteisyyden kannalta? 

Rakenteet eivät tue kehittämistä

Rahoitus ei kuitenkaan ratkaise kotimaisen tiedejulkaisemisen kysymyksiä, vaan myös rakenteita pitää tarkastella. Kotimainen julkaisukenttä on pirstaleinen, ja suuri osa toimijoista on pieniä ja toimivat hyvin pienillä resursseilla. Tämä näkyy kaikessa neuvottelukyvystä kehittämiseen. Olisiko koko kentän kehittäminen oleellinen osa kotimaisen tiedejulkaisemisen tulevaisuuden turvaamista?

Kehittämisen perustana tulisi olla yhteisesti tuotettu tietopohja. Tulee tunnistaa mitä vertailukelpoista dataa kustannuksista, volyymeista ja tarpeista meillä jo on ja mitä vielä kaivataan, jotta osataan rakentaa kestäviä ratkaisuja. Tietopohjaa tarvitaan koko kentän resurssien liikkumisesta, kanavista, lainsäädännöstä ja siitä, kuka oikeastaan päättää ja mistä. 

Keskeinen rakenteellinen kysymys liittyy myös työn tekemisen tapaan. Kotimainen tiedejulkaiseminen nojaa laajasti vapaaehtoistyöhön. Miten vapaaehtoistyötä voidaan tukea ja kehittää tavalla, joka jättäisi resursseja jatkossa myös uudistamis- ja kehittämistyöhön? Ja millaisia taloudellisia, juridisia ja hallinnollisia resursseja lehdille oikeasti tarvitaan?

Lopulta, miten sitten tällainen kenttä voi toimia yhteisesti ja yhtenäisesti kotimaisen tiedejulkaisemisen edistämiseksi ja turvaamiseksi? Tarvitaanko konsortioita, yhteisiä palveluorganisaatioita tai muita rakenteita, joiden kautta rahoitusta voidaan koota ja jakaa? Selvää näyttää olevan, että vapaaehtoispohjalta toimivan pirstaleisen kentän kyky uudistua on rajallinen. 

Arvot ohjaavat myös kotimaisten tiedejulkaisemista

Rakenteetkin perustuvat arvoihin, joskin usein arvoketjut ovat pitkiä ja monimutkaisia. Ehkä kukaan ei enää pysty hahmottamaan, mitkä arvot ovat aikoinaan ohjanneet julkaisukentän kehitystä sellaiseksi kuin se on nyt. Kotimaisen tiedejulkaisemisen asema ei ratkea ilman, että siihen liitetyt arvot ja merkitykset tunnistetaan nykyistä selkeämmin.

Tutkimuksen arviointi ja rahoitus tekevät arvoja näkyväksi. Nyt on hyvä kysyä miten meritoitumisjärjestelmä ja muuttuva rahoitusmalli ohjaa tutkijoiden julkaisupaikkavalintoja – ja miten sitä tulisi kehittää, jotta myös kotimaiset julkaisukanavat olisivat relevantti vaihtoehto tutkijoille ja tutkimuksen vaikuttavuudelle?

Kotimaiset julkaisut ovat keskeinen väylä tutkimustiedon välittymiselle yhteiskuntaan, ammatteihin ja päätöksentekoon. Ne liittyvät tieteen kieliin, huoltovarmuuteen ja siihen, kenelle tieto lopulta on saavutettavaa. Kotimainen tiedejulkaiseminen on aidosti koko yhteiskunnan asia. 

Tarvitaan yhteinen tilannekuva

Yksittäiset toimijat näkevät kukin osan kokonaisuudesta. Juttusarjan perusteella yksi asia on kuitenkin selvä: kotimaisen tiedejulkaisemisen haasteet ovat rakenteellisia ja ne kytkeytyvät toisiinsa. Rahoitus, rakenteet ja arvostukset muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Yllä esitetyt kysymykset hahmottavat niitä keskeisiä teemoja, joita kotimaisen tiedejulkaisemisen tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä tarkastella kokonaisuutena: rahoituksen mallit ja rahavirrat, julkaisukentän rakenteet ja toimintakyky sekä se, miten kotimaisen julkaisemisen arvo tunnistetaan osana tutkimusjärjestelmää.

Siksi tarvitaan enemmän kuin yksittäisiä kokeiluja tai sektorikohtaisia ratkaisuja. Ehdotamme, että tarvitaan riippumaton ja riittävän laaja-alainen selvitys, joka tekee näkyväksi nämä rakenteelliset jännitteet, puutteet ja mahdollisuudet ja esittää niiden pohjalta toteuttamiskelpoisia ratkaisuehdotuksia. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa selvityshenkilön tai työryhmän nimeämistä, jonka tehtävänä on tarkastella juuri näitä kysymyksiä kokonaisuutena ja rakentaa niiden pohjalta yhteinen tilannekuva ja etenemispolku.

Ilman tällaista kokonaisnäkemystä keskustelu jää helposti kiertämään samaa kehää: rahaa tarvitaan lisää, mutta ei tiedetä mistä eikä miten ja kenen vastuulla tiedejulkaisemisen kehittäminen on.

Kysymys ei lopulta ole vain kotimaisista tiedelehdistä. Kyse on siitä, millaista tutkimusjärjestelmää Suomessa halutaan ylläpitää ja millä rakenteilla se tehdään mahdolliseksi myös tulevaisuudessa.

Teksti: AVOTT-sihteeristö

Kuva: TSV