Oppimisen avoimuutta pitkällä kokemuksella

Vanhempi yliopistonlehtori Ari Korhosella (Aalto-yliopisto, Tietotekniikan laitos) ja maantieteen yliopistonlehtori Petteri Muukkosella (Helsingin yliopisto) on kokemusta oppimisen ja oppimateriaalien avoimuudesta jo pitkältä ajalta. Korhosen tausta on itse asiassa avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa, joita hän on kehittänyt opetuksen ja erityisesti automaattisten arviointijärjestelmien ja palautteenannon tarpeisiin jo kolmen vuosikymmenen ajan. ”Minun on hieman hankala erottaa oppimateriaalia ohjelmistosta. Olen jakanut avoimesti juuri osia kehittämistäni ohjelmistotuotteista, ja softa on aina ollut tässä olennainen osa. Muiden materiaalien, kuten kuvien, tekstien, animaatioiden ja videoiden jakaminen on tähän ollut luonnollinen lisä.”

Muukkosen tie oppimisen avoimuuden pariin taas alkoi 2010-luvun puolivälissä suomalaisten yliopistojen paikkatieto-opetusta antavien osastojen ja laitosten FIUGINET-verkoston puheenjohtajana. ”Verkostosta muodostui tiivis piiri, jossa kollegat olivat valmiita jakamaan keskenään oppimateriaaleja, opetusvinkkejä ja kurssipaketteja. Paikkatietoasioita on ollut luonteva jakaa kollegalta toiselle, koska samoja perusasioita opetetaan kaikkialla, ja erikoiskursseille taas toivotaan osallistujia muista yliopistoista”.

Kollegoiden välisen jakamisen lisäksi Muukkosta kiinnosti myös materiaalien jakaminen laajemmalle yleisölle: ”Asiat, joita opetetaan fukseille, voisivat olla jo lukio-opetuksen hyödynnettävissä. Näin voisi valtakunnallisesti lisätä valmiuksia paikkatieto-osaamiseen.” Viime vuonna Muukkonen julkaisikin avoimesti tiiminsä ja opiskelijoidensa kanssa tekemiä paikkatiedon ohjekortteja fukseille, opettajille, itseopiskelijoille ja lukio-opettajille.

Materiaalien jakamisen lisäksi Korhonen ja Muukkonen löytävät keskustelussa yllättäviäkin yhteisiä tapoja, joilla molemmat ovat edistäneet oppimisen avoimuutta. Kumpikin heistä esimerkiksi suunnittelee parhaillaan oman alansa termityön aloittamista Tieteen termipankissa.

Kollegoille vai kaikille, osia vai kokonaisuuksia?

Korhonen ja Muukkonen ovat yhtä mieltä siitä, että on eri asia jakaa materiaalia vain kollegoille kuin kaikille täysin avoimesti. ”Kollegoille jaetut materiaalit ja kurssit eivät ole ihan sellaisenaan vielä valmiita avoimesti jaettavaksi, koska materiaalien tekijänoikeudet eivät välttämättä ole täysin kunnossa, eikä aika useinkaan riitä esimerkiksi kaikkien kuvien oikeuksien selvittämiseen”, Muukkonen selittää.

Myös Korhonen tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset: kursseja ja järjestelmiä on saatettu kehittää jo 90-luvulta lähtien eikä aina ole tiedossa, saako kaikkia niiden osasia jakaa avoimesti. ”Usein on helpompi jakaa pieniä moduuleita tai jopa näiden osakomponentteja, kuten automaattisesti arvioitavia harjoituksia”, Korhonen toteaa.

Kokonaisten kurssien jakamisessa on myös muita haasteita, Korhonen jatkaa. Jos kurssiin sisältyy jokin ohjelmistokomponentti, on vaarana, että sitä kehitetään eri paikoissa eri suuntiin eivätkä eri versiot toimi enää yhteen. ”Olisi parempi kehittää kursseja yhdessä, mutta sekin on haastavaa yliopistorajojen yli.”

Kaikille avointen oppimateriaalien jakopaikkana Muukkonen on käyttänyt Avointen oppimateriaalien kirjastoa (aoe.fi). Muukkosen mukaan kirjaston lomakepohjainen käyttöliittymä on maallikolle intuitiivinen käyttää, mutta tietojen välitallennuksessa on ollut haasteita, joiden takia samat tiedot on joskus joutunut syöttämään useampaan kertaan.

Korhonen taas kaipaisi Avointen oppimateriaalien kirjastoon mahdollisuutta tallentaa materiaalit koneellisesti. Tämä mahdollisuus palvelisi tietoteknisissä taidoissa edistyneitä, jotka voisivat näin suorittaa materiaalien päivityksenkin helposti GitHubin kautta ilman toistuvaa lomakkeiden täyttämistä.

Avoimuuden kannustimet

Sekä Korhonen että Muukkonen kokevat saaneensa paljon omien materiaalien jakamisesta. Etenkin kollegoille jakaessa syntyy hedelmällistä vuorovaikutusta, jossa ideoita oman opetuksen kehittämiseen saadaan puolin ja toisin.

Muukkonen mainitsee avaamisen motiivina myös ilon välittää osaamista muille ja Korhonen komppaa: ”ainahan yliopistossa on ajateltu opetuksen olevan julkista, ja opettajat harvemmin ovat mustasukkaisia omasta materiaalistaan”. Toki Korhonen ja Muukkonen neuvovat, että materiaalien käyttäjät mainitsevat sen tekijän, koska tällainen kunnianosoitus kannustaa myös jakamaan materiaalia.

Pehmeiden motiivien lisäksi tarvitaan kannustimena joskus myös kovaa rahaa, esimerkiksi erilaisissa hankkeissa, joissa tuotetaan ennakolta valittuihin tarkoituksiin tarpeellisia oppimateriaaleja. Korhonen nostaa esimerkiksi hankkeen, jossa rahoitusta haettiin tietotekniikan tietyt perusopinnot kattavaan verkkokurssiin, jonka kautta muutkin kuin tutkintoa suorittavat opiskelijat voivat saada jalan yliopisto-opintojen oven väliin. 

Lisäksi Korhonen huomauttaa, että rahallinen kannustin voi joskus olla myös epäsuorempi: ”esimerkiksi yhdessä ryhmässä syntynyt avoin opetusohjelmisto poiki mahdollisuuden myydä muille yliopistoille ohjelmiston ylläpitopalvelua”.

Yliopistomaailmassa tärkeä kannustin on meritoituminen, ja jonkin verran myös avoin oppiminen näkyy jo meritoitumisessa, Korhonen ja Muukkonen toteavat. Meriitit eivät aina tule vain puhtaasta tutkimuksesta, vaan esimerkiksi tiedeviestinnästä tai tutkimusperustaisen opetuksen avaamisesta, ja esimerkiksi MOOCeja kehitetään näytöiksi uralla etenemisessä.

Kun Korhoselta ja Muukkoselta kysytään, millaista tukea oppimisen ja oppimateriaalien avaamiseen tarvitaan, keskeiseksi tekijäksi nousee aika. Tarvittaisiin tahtotila, että avoimet oppimateriaalit julkaistaisiin kunnolla ja että niiden tekemiseen voisi oikeasti varata työaikaa. Vielä hienompaa olisi, jos tutkimusvapaiden tavoin olisi mahdollista saada vapaata MOOC-kurssien tekemiseen tai jos pystyttäisiin palkkaamaan projektisuunnittelijoita, jotka keskittyisivät auttamaan tutkijoita oppimateriaalien muokkaamisessa.

Teksti: Ilmari Jauhiainen (AVOTT-sihteeristö)
Kuva: Petteri Muukkonen ja Ari Korhonen, kuvat leikattu ja yhdistetty, kuvat eivät kuulu CC-lisenssin piiriin