Ehdota vuoden 2026 avoimen tieteen palkinnonsaajia

12.8.2026
Kuvituskuva, jossa on ilmapalloja.

Avoimen tieteen koordinaatio jakaa vuonna 2026 uudistetut avoimen tieteen palkinnot. Ehdota henkilöä, ryhmää, projektia tai hanketta, joka ansaitsee tunnustuksen työstään avoimen tieteen ja tutkimuksen edistämiseksi.

Vuonna 2026 palkintoja voidaan jakaa kolmessa uudessa kategoriassa:

Avoin tiede vaikuttaa -palkinto voidaan myöntää ryhmälle, projektille tai hankkeelle, joka on esimerkillisesti hyödyntänyt avoimen tieteen ja tutkimuksen menetelmiä tutkitun tiedon yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi. Erityistä huomiota kiinnitetään todennettavissa oleviin vaikutuksiin.

Avoimen tieteen mahdollistaja -palkinto voidaan myöntää tiimille, projektille tai hankkeelle avointa tiedettä ja tutkimusta tukevien palveluiden ja prosessien kehittämisestä tutkimusyhteisön sisällä. Erityistä huomiota kiinnitetään uusiin, todennettavissa oleviin mahdollisuuksiin avata tiedettä ja tutkimusta sen eri vaiheissa.

Avoimen tieteen lähettiläs -palkinto voidaan myöntää henkilölle, joka on osoittanut toiminnassaan poikkeuksellista kekseliäisyyttä, sinnikkyyttä tai yhteisöllisyyttä avoimen tieteen ja tutkimuksen edistämisessä. Arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota toiminnan vaikuttavuuteen.

Ehdota palkinnonsaajaa

Perustellut ehdotukset palkinnonsaajiksi pyydetään toimittamaan erillisellä lomakkeella torstaina 10.9.2026 klo 16 mennessä.

Ehdotusta ei tarvitse osoittaa tiettyyn palkintokategoriaan. Ehdottaja voi halutessaan nimetä sopivan kategorian, mutta ehdotuksen luokittelu voidaan jättää myös avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaation sihteeristön ja palkintoraadin tehtäväksi. Kaikissa kolmessa kategoriassa ei välttämättä jaeta palkintoa joka vuosi.

Palkintoehdotuksia kerätään avoimen ehdotuspyynnön lisäksi koordinaation sihteeristöltä ja asiantuntijaryhmiltä. Ehdokkaiden nimiä ei julkaista, mutta kaikki ehdokkaat tuodaan palkintoraadin ja ohjausryhmän tietoon.

Palkinnonsaajista päättää Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation ohjausryhmä palkintoraadin ehdotusten perusteella.

Palkinnot jaetaan Avoimen tieteen ja tutkimuksen talvipäivillä 16.-17.11.2026 Ilmatieteen laitoksella.  

 

Teksti: AVOTT-sihteeristö

Kuva: Sagar PatilUnsplash

Sinua saattaisi kiinnostaa myös