Itsearviointi kerää yhteen tunnuslukuja ja tapauskuvauksia vuosilta 2022–2025 sekä pohtii koordinaation ydintoimintojen tulevaisuutta.
Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation itsearviointi 2022–2025 julkaistiin avoimen tieteen ja tutkimuksen talvipäivillä 3.12.2025.
Koordinaation vahvuus on sen osallistavassa toimintatavassa
Itsearviointi osoittaa, että AVOTT-koordinaatiolla on merkittävä rooli kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä, linjausten ja hyvien käytäntöjen kehittämisessä sekä yhteisen ymmärryksen luomisessa. Samalla tunnistetaan haasteita, kuten tarve huolehtia asiantuntijatyöresurssista entistä paremmin, osallistumisen esteet ja linjauskokonaisuuden monimutkaisuus.

Itsearviointia varten kerätyssä kyselyssä selvitettiin vastaajien ajatuksia avoimen tieteen linjauksista ja niiden hyväksi tehdystä työstä. Kuva: TSV.
Mitä muuta löydät itsearvionnista
Itsearviointi tarkastelee koordinaation toimintaa kauden aikana tunnuslukujen ja tapauskuvausten kautta kehittävällä otteella tehden näkyväksi yhteistä avoimen tieteen eteen tehtyä työtä.
AVOTT-koordinaation toimintaa tarkastellaan neljän teeman kautta: yhteisen hyvän edistäminen, toiminnan monipuolisuus, yhteiskehittäminen ja toiminnan kestävyys. Tietolähteinä on käytetty toiminnasta koottuja tunnuslukuja, sihteeristön reflektioita sekä itsearviointia varten syksyllä 2025 toteutettua verkkokyselyä.
Itsearviointi on vahvistanut sihteeristön ymmärrystä koordinaation merkityksestä suomalaisen tutkimusyhteisön tukena ja kokoajana. Koordinaation toiminta nojaa avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja yhteiseen päätöksentekoon.
Vaikka kenttä on monimutkainen ja toimijoita paljon, koordinaation rooli kokoavana ja selkeyttävänä voimana on yhä tarpeellinen. Itsearviointi kutsuu tutkimusyhteisöä pohtimaan yhdessä edelleen, miten koordinaation rakenteita kehitetään, jotta avoimuuden edistäminen pysyy ajassa ja vastaa tiedeyhteisön muuttuviin tarpeisiin.
Kuva: TSV.