Avoin julkaiseminen ja avointen tutkimusaineistojen käyttö: kokemuksia ja käytäntöjä

Miten avoin julkaiseminen vaikuttaa tutkijan työhön tai tiedelehtien ja -kirjojen kustantamiseen? Entä miten ja mihin avoimesti saatavilla olevia tutkimusaineistoja käytetään? Tampereen yliopiston kirjaston 23.11.2020 järjestämässä ”Avoin julkaiseminen ja avointen tutkimusaineistojen käyttö: kokemuksia ja käytäntöjä” -seminaarissa pohdittiin avointa julkaisemista ja tutkimusaineistojen käyttöä tutkijan ja julkaisijan näkökulmista.

Tilaisuuden tallenteet ja esitykset tulevat myöhemmin saataville Datapalvelun sivuille.

Kenen vastuulla avoin julkaiseminen on?

Tampereen yliopiston ympäristökasvatuksen professori ja Fennia-lehden päätoimittaja Kirsi Pauliina Kallio puhui akateemisesta yhteistyöstä ja avoimista julkaisukäytännöistä erityisesti Fennian näkökulmasta. Fennia on suomalainen, kansainvälinen julkaisu, jota julkaisee Suomen Maantieteellinen seura. Vuodesta 2010 alkaen Fennia on ollut TSV:n tuen ansiosta avoin verkkojulkaisu.

Avoimeen julkaisemiseen liittyy paitsi monia mahdollisuuksia, myös haasteita. Kallion mielestä haasteista tunnutaan ajattelevan hieman samoin kuin työpaikan kahvihuoneen tiskeistä — niiden hoitaminen on varmaankin ”jonkun muun”, tässä tapauksessa kasvottoman ”tiedeyhteisön” vastuulla. Tiedeyhteisö ei kuitenkaan ole toimija, jonka voi vastuuttaa avoimesta julkaisemisesta varsinkaan ilman, että siihen tarjotaan resursseja.

Tieteellinen julkaisutoiminta rakentuu tiedeyhteisön toimijoiden (pääasiassa tutkijoiden) vapaaehtoisuuteen perustuvan yhteistyön varaan. Resurssoinnista vastaavatkin siten pääasiassa yliopistot ja tutkimuslaitokset, joissa tutkijat tekevät julkaisuiden vaatimaa työtä muun työnsä ohella. Koska avointa tiedejulkaisemista kehitetään markkinaehtoisesti, jää tieteellinen vapaaehtoistyö huonosti tunnetuksi ja tunnustetuksi. ”Ylimääräinen yhteistyö” jää pitkälti näkymättömäksi, mutta ilman sitä tiedeyhteisöjä ei ole olemassa.

Avoimuuden anti ja haasteet

Tutkimuskeskus Cometin tutkija Auli Harju kertoi avoimuuden annista ja haasteista Media & viestintä -lehden näkökulmasta. Harju on lehden toimitussihteeri. Media & viestintä on Media- ja viestintätieteellisen seuran julkaisu, joka on vapaasti luettavissa journal.fi -palvelussa.

Media & viestintä -lehdessä avoimeen julkaisemiseen siirtyminen oli osa suurempaa uudistamis- ja kehittämisprosessia. Avoimen julkaisemisen tekninen helppous oli yksi ratkaiseva tekijä, mutta avoimuuteen kannustivat myös instituutionaaliset puitteet, sillä esimerkiksi TSV:n tuki edellyttää julkaisun avoimuutta.

Avoimuus on yksi keino lisätä lehden vetovoimaa. Lehden lukijakunta on laajentunut huomattavasti avoimen julkaisemisen myötä, ja Julkaisufoorumi-luokituksen (JUFO) nosto tasolle 2 on lisännyt lehteen tarjottavien käsikirjoitusten määrää.

Haasteita tuo muun muassa painetun lehden merkitys osalle lukijoista. Perinteisesti yhdistyksen lehti on ollut jäsenmaksulla saatavista eduista se näkyvin, joten osalle jäsenistä jäsenmaksun maksaminen ei ehkä painetun lehden poisjäämisen jälkeen tunnu enää niin mielekkäältä. Yhdistyksen lehteä julkaistaan jäsenmaksuilla, ja printin poistuminen ja avoimuus ovat vauhdittaneet jo aiemmin alkanutta jäsenkatoa.

Lisäksi lehden toimituksen resurssit tehdä kasvanutta lehteä ovat tiukoilla. Avoin julkaiseminen vaatii tietoa ja ymmärrystä, ja toimitustyötä tehdään muiden töiden ohella. Vaikka JUFO-luokituksen nostaminen on tuonut lisää artikkeleita, vastaavasti muiden juttutyyppien kuin vertaisarvioitujen artikkeleiden tarjonta on vähentynyt. JUFO-luokituksen nosto saattaa myös tuoda lehteen arvioitaviksi enemmän sellaisia artikkeleita, jotka eivät aivan sovi lehden profiiliin.

Mitä open access -kustantaja toivoo kirjoittajalta?

Tampere University Pressin tietoasiantuntija Anna Ruthin esitys toi julkaisijan näkökulman avoimuuteen. Tampere University Press julkaisee vertaisarvioituja kirjoja, jotka ovat pääasiassa ihmistieteiden alalta. Tärkein julkaisukieli on suomi (yli 80 %), mutta kirjoja julkaistaan myös englanniksi ja ruotsiksi. Avoimesti saatavilla on kaikkiaan 241 teosta. Kirjoja ladataan vuosittain noin 85000 kertaa, mikä on melkoinen määrä verrattuna painetun tiedekirjan levikkiin. Vuosittainen latausmäärä on tuplaantunut neljässä vuodessa.

Ruthin mukaan kyseessä on erilainen liiketoimintamalli: avoimen julkaisun mallissa raha tulee kirjoittajamaksuista eli se kytkeytyy julkaisemiseen eikä käyttöön, kun taas perinteisessä mallissa raha tulee julkaisujen myynnistä tai tilausmaksuista. Molemmissa tapauksissa raha tulee pääasiassa samasta lähteestä, eli yliopistoilta ja tutkimusorganisaatioilta. Perinteissä mallissa rahavirrat eivät vain näy tutkijoille. Kirjoittajamaksuihin liittyy kuitenkin haasteita, sillä kaikilla tutkijoilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia saada tukea maksuihin.

Avoimesti julkaistu kirja on kustantajan tuote, ei ”pelkkä tiedosto”. Niinpä julkaisuprosessi itsessään on pitkälti samanlainen kuin perinteisessä julkaisussa, eikä julkaiseminen ole merkittävästi nopeampaakaan. Avoin verkkojulkaiseminen ja valittu lisenssi voivat entisestään rajoittaa kolmansien osapuolten materiaalin, kuten kuvien käyttömahdollisuuksia. Julkaisemiseen liittyy myös paljon ulkopuolelta tulevia teknisiä vaatimuksia, kuten eri e-formaatit, pitkäaikaissäilytys, saavutettavuuskriteerit, PlanS-kriteerit ja integraatiot erilaisiin tietokantoihin. Nämä vaatimukset lisäävät työvaiheiden määrää, mikä taas lisää julkaisuun menevän ajan ja rahan määrää.

Pysyvät tunnisteet ovat olennaisia julkaisumaailmassa, koska niitä tarvitaan muun muassa tutkimuksen arviointiin ja bibliometrisiin analyyseihin. Kuitenkin käsikirjoitusten lähdeluetteloista puuttuu edelleen usein viitatun julkaisun DOI- tai URN-linkki, vaikka sellainen olisikin olemassa. Lisäksi verkkojulkaisuihin viittaaminen on usein sekavaa.

Miten avoin julkaiseminen vaikuttaa tutkijan työhön?

Insinööri ja neurotutkija Marja-Leena Linne kertoi avoimen julkaisemisen käytännön kokemuksistaan. Eri tieteenalojen välillä voi olla suuria eroja aineistojen jakamisessa. Insinööritieteissä akateemiset julkaisut ja data (esimerkiksi koodit) ovat pitkälti saatavilla. Neurotieteissä avoin julkaiseminen on lisääntynyt 2000-luvulla, mutta dataa vielä vähemmän saatavilla.

Miten avoin julkaiseminen sitten vaikuttaa tutkijan työhön? Hyötypuolelta Linne mainitsee vähentyneen matkustuksen datalähteiden luo ja kalliiden artikkeleiden tilausmaksujen historiaan jäämisen. Haastepuolella taas on esimerkiksi tutkimustyön nopeutuminen ja siihen liittyvän hektisyyden lisääntyminen. Jos aineisto on avoimesti saatavilla, voi oman julkaisun ajoittamisen miettiminen olla tärkeää. Myös esimerkiksi julkaisumaksujen kattaminen projektin loppumisen jälkeen ilmestyvälle julkaisulle voi tuottaa päänvaivaa.

Neuroinformatiikka kehittää jatkuvasti ratkaisuja datan avoimeen jakamiseen. EBRAINS on aivotutkimuksen datan avoimeen julkaisuun kehitetty järjestelmä. Järjestelmässä on mahdollisuus jakaa dataa myös halutun pituisella embargoilmoituksella, jolloin muut tutkijat saavat tiedon datan olemassaolosta ilman, että tutkijan oma tutkimus vaarantuu ennen julkaisua.

Tietoarkiston tutkimusaineistojen käyttö

Tutkijatohtori Elina Late esitteli yhdessä informaatiotutkimuksen yliopistonlehtori Jaana Kekäläisen kanssa tekemäänsä tapaustutkimusta Tietoarkiston aineiston käytöstä. Tutkimuksesta julkaistu tieteellinen artikkeli (Late & Kekäläinen 2020: Use and users of a social science research data archive) on avoimesti luettavissa PLoS ONE-lehden sivuilla (englanniksi).

Vuonna 1999 perustetussa Tietoarkistossa on noin 1500 arkistoitua aineistoa. Tietoarkiston palvelut ovat maksuttomia, niiden käyttäminen vaatii vain rekisteröitymisen. Lokidataan jää aineiston lataajasta tietyt tiedot, kuten tieteenala. Aineistojen tyypillinen käyttäjä asuu Suomessa ja joko opiskelee tai työskentelee yliopistossa yhteiskuntatieteiden alalla. Käyttäjiä on kuitenkin muistakin maista, myös Euroopan ulkopuolelta. Suurin käyttäjäryhmä ovat opiskelijat, ja aineistoja ladataankin eniten tutkielmien tekoa varten.

Vaikka aineistoja ladataan runsaasti, niihin viitataan melko vähän. Late pohtikin, onko uudelleenkäytölle jotain esteitä ja mihin tarkoituksiin aineistoja voitaisiin käyttää. Yhtenä syynä viittausten vähyyteen voi olla myös viittaamiskäytäntöjen vakiintumattomuus. Aineistoon saatetaan viitata esimerkiksi kiitoksissa, jolloin viittaus voi jäädä huomaamatta tilastoissa.

Vaikka aineistojen uudelleenkäyttö ja sen tutkiminen on mielenkiintoista, ei pelkkä uudelleenkäyttö kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Tutkijalle voi myös olla tärkeää päästä tarkastelemaan tutkimusaineistoa. Esimerkiksi kyselytutkimuksessa käytetyn lomakkeen näkeminen voi auttaa oman tutkimuksen suunnittelussa. Avoimista aineistoista on siis monenlaista hyötyä!

Digitalisaatio on mahdollistanut aineistojen jakamista uudella tavalla ja rahoittajista esimerkiksi Suomen Akatemia edellyttää rahoittamiltaan hankkeilta sitoutumista avoimeen saatavuuteen. Avoimet aineistot edistävät yhteistyötä ja parantavat tutkimuksen laatua. Avoimuudesta voi olla myös taloudellista hyötyä, kun samanlaisia aineistoja ei kerätä useampaan kertaan.

Kuva: Markus Spiske / Unsplash