Giulia Masoero tutkii ilmastonmuutoksen vaikutuksia alppikiitäjiin Sveitsissä. Aineistojen jakaminen ja avoin tiede liittyvät keskeisesti hänen työhönsä.
Giulia Masoero työskentelee post-doc tutkijana Swiss Ornitological Institute -tutkimuslaitoksessa tutkimassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia alppikiitäjiin. Alppikiitäjä on tervapääskyn sukulainen Etelä-Euroopasta. Myös hänen Suomessa tehdyssä väitöskirjassaan tutkittiin ilmastonilmastonmuutoksen vaikutuksia lintuihin. Tällä kertaa vuorossa oli sympaattinen petolintu; varpuspöllö. Ilmastonmuutos on ollut keskeinen syy Masoeron kiinnostukseen avoimesta tieteestä.
Niin avointa kuin mahdollista
“Muistaakseni tutustuin avoimeen tieteeseen tohtoriopintojeni alkuvaiheessa”, Masoero kertoo. Hänet oli pyydetty tekemään ensimmäistä vertaisarviointiaan. Etsiessään ohjeita koitosta varten Masoero löysi myös kiinnostavan ohjeistuksen koodin tekemisestä uusittavaan muotoon. ”Ymmärsin, että on tärkeää kirjoittaa koodi niin, että kuka tahansa pystyy ymmärtämään ja käyttämään sitä”
Tohtoriopintojensa aikana Masoero julkaisi artikkelin lehdessä, jossa edellytettiin myös aineiston julkaisemista. Tapaus sai Masoeron pohtimaan syitä miksi julkaista tai olla julkaisematta aineistoa. Hän päätti, että pitää ajatuksesta aineiston jakamisesta.
”Varsinkin sellaisten aiheiden, kuten ilmastonmuutoksen, kanssa. Koska on paljon epäilijöitä, jotka eivät tule koskaan uskomaan sinua, mutta jos työ on aineistoa ja koodia myöten julkista, jää heille vähemmän vasta-argumentteja”, Masoero pohtii. Jos tiede olisi pelkkiä artikkeleita, kuka tahansa voisi Masoeron mukaan luoda jotain tekoälyllä ja satunnaisella aineistolla. ”Tämän vuoksi pyrin olemaan niin avoin ja läpinäkyvä kuin mahdollista.”
Sveitsissä ollessaan Masoero on päättänyt julkaista kaiken analyysiin tarvittavan aineiston ja koodin FAIR-periaatteiden mukaisesti. Hänen nykyinen rahoituksensa, Marie Skłodowska-Curie Global Fellowship on peräisin Horisontti Eurooppa 2020 -ohjelmasta, joka velvoittaa avoimeen julkaisemiseen sekä aineistohallintasuunnitelmien tekemiseen projektien alkuvaiheessa. Masoero näkee positiivisena asiana, että merkittävä rahoittaja edistää avoimuuden periaatteita.
Giulia Masoero kuvattuna nykyisen tutkimuskohteensa alppikiitäjän kanssa. Kuva: Héloïse Moullec
Aineistonhallintasuunnitelman tekeminen oli erityisen hyödyllistä omien aineistojen keräämisen suhteen, sillä sen myötä aineiston käytettävyyttä ja säilyttämistä joutui pohtimaan myös laajemmasta näkökulmasta. ”Urakka ei ollut liian vaativa, sillä olin ajatellut tehdä sen joka tapauksessa”, Masoero toteaa.
Haasteita aikasarjojen kanssa
Yksi aineistojen jakamiseen sisältyvistä haasteista liittyy läheisesti aineistotyyppiin, joiden kanssa Masoero työskentelee. Ilmastonmuutoksen tutkimus vaatii aineistoa pitkältä aikaväliltä. Aineistoa, jota hän analysoi, on kerätty vuodesta 1999 lähtien usean ihmisen voimin. ”Kyse ei ole vain minun aineistoni säilyttämisestä, joten päätös jakamisesta ei ole yksin minun”, Masoero sanoo. Valtava kokonaisuus sisältää erityyppisiä aineistoja, eivätkä kaikki ole käytössä tämänhetkisessä tutkimuksessa.
Pitkiä aikasarjoja on lähes mahdotonta jakaa kokonaisuudessaan. ”Tällä hetkellä käyttämäni aineisto on 25 vuoden pituinen aikasarja. Se tarkoittaa, että tulevaisuuden postdoc–tutkijat, väitöskirjatutkijat sekä maisteriopiskelijat tulevat työskentelemään saman aineiston kanssa. Jos aineisto on julkista, sitä voidaan käyttää myös kaupallisiin tarkoituksiin. Vaikka aineistojen jakaminen on tieteen kannalta kannatettavaa, kyseessä ovat myös tulevien tutkijoiden työt ja työpaikat. Jos aineisto jaetaan kokonaisuudessaan, ei heille välttämättä jää tulevaisuudessa enää analysoitavaa.”
Masoero toteuttaa riskienhallintaa tuottamalla aineistoistaan pieniä osakokonaisuuksia käyttöä ja jakamista varten. ”Ja jos joku kiinnostuu aiheesta, olen aina valmis pyynnöstä jakamaan aineistoa yhteistyössä.”
Suuret aineistokokoelmat, joiden keräämiseen on osallistunut paljon ihmisiä, voivat aiheuttaa päänvaivaa liittyen aineistojen omistajuuteen. Masoerolla ei ole tilanteista omakohtaista kokemusta, mutta hän on kuullut tapauksista, joissa tutkija on lähtenyt tutkimusryhmästä ja aineiston omistajuus on herättänyt keskustelua. Masoeron mukaan on vaikea yleistää, kenelle aineisto tällaisissa tapauksissa kuuluu, mutta hänen aineistonsa tapauksessa vastaus on selvä. ”Koska rahoitus on peräisin Euroopan komissiolta, ja he edellyttävät aineiston avointa jakamista, aineisto on yksinkertaisesti avointa ja hyvä niin.”
Pitkien aikasarjojen kanssa työskentely on Masoerolle tuttua, sillä myös hänen väitöskirjansa aineisto varpuspöllöistä oli vastaavanlainen. Väitöskirja-aineiston toinen haaste liittyi aineiston arkaluontoisuuteen. Varpuspöllö on karismaattinen petolintu, joka kiinnostaa ihmisiä. Suomessa varpuspöllö on listattu vaarantuneeksi lajiksi, ja siksi sen pesimäalueita on suojeltava häiriöiltä. Tämän vuoksi Masoero jakoi aineistostaan karkeistetun version. Tarkat pesimätiedot ovat saatavilla ainoastaan pyynnöstä.
Masoero tutki väitöskirjassaan varpuspöllöjä Suomessa. Kuva: Jorma Nurmi.
Tarve tunnustukselle
Ekologiassa, kuten muillakin tieteenaloilla, on yleistynyt käytäntö, jossa tieteelliset lehdet pyytävät kirjoittajia jakamaan aineistonsa samaan aikaan arvioitavaksi lähetetyn käsikirjoituksen kanssa. Masoero näkee kehityksen positiivisena myös tutkijoiden kannalta. “Se pakottaa järjestelemään aineiston ymmärrettävään muotoon.”
Hänen kokemuksensa mukaan lehdet voisivat kuitenkin käyttää aineistojen laadunvalvontaan enemmän aikaa, sillä aineiston jakamisesta on hyötyä vain silloin kun tutkijat ovat panostaneet aineistonsa laatuun. Aineiston ja koodin arvioiminen käsikirjoituksen ohella tarkoittaa tietenkin lisätöitä lehdille, mutta kyseessä on tärkeä työ.
Kenen työpöydälle arviointi sitten kuuluisi onkin toinen kysymys. Masoero ei haluaisi kuormittaa vertaisarvioija, jotka jo valmiiksi tekevät työtään vapaaehtoisvoimin saamatta juurikaan tunnustusta . Myös monet tieteellisten lehtien päätoimittajat työskentelevät ilman palkkaa.
Tunnustus nousee keskustelussa esille useamman kerran. Masoero ajattelee, että tunnustuksen puute sekä pelko aineiston mahdollisesta väärinkäytöstä ovat yleisimmät syyt siihen, miksi aineistoja ei jaeta avoimesti. ”Tällä hetkellä tuntuu, että tunnustusta saa ainoastaan muilta avointa tiedettä harjoittavilta tutkijoilta.” Hänen mukaansa ihmiset saattavat lisäksi joskus käyttää avoimia aineistoja ilman viittauksia, jolloin aineiston jakaja jää täysin vaille meriittejä. Masoero kertoo esimerkin, jossa avoimesti jaettua aineistoa oli käytetty meta-analyysissa ottamatta yhteyttä aineiston alkuperäisiin tuottajiin. Käyttäjät olivat tulkinneet aineistoa väärin, mikä johti vääriin lopputuloksiin artikkelissa.
”Olisi erittäin tärkeää ottaa yhteyttä aineistojen kerääjiin, mikäli se on mahdollista, tai aineistossa pitäisi vähintään olla kattavat kuvailutiedot”, Masoero alleviivaa. Ekologinen aineisto saattaa olla tämän suhteen kimuranttia. Ansiokkaillakin kuvailutiedoilla tulkinta voi ontua ilman tietoa tutkittavasta lajista ja ekosysteemistä. Tästä syystä Masoero näkee alkuperäisten kirjoittajien osallistamisen valtavana etuna. “Olisi mahtavaa, jos jaetut aineistokokoelmat toimisivat nykyistä enemmän yhteistyön kipinänä.”
Yhteisöjen keskeisyys
Masoero on aktiivisesti mukana SORTEE-yhteisössä (The Society for Open, Reliable, and Transparent Ecology and Evolutionary Biology). “Kiinnostuin yhteisöstä, koska se vaikutti olevan mukava porukka avoimesta tieteestä kiinnostuneita tutkijoita” Yhteisöllä on oma eettinen ohjeistuksensa ja inklusiivisuuteen sekä saavutettavuuteen kiinnitetään mahdollisimman paljon huomiota. Esimerkiksi yhteisön vuosittaiset “epäkonferenssit” sisältävät ohjelmaa koko vuorokaudeksi, jotta osallistuminen on mahdollista kaikilta eri aikavyöhykkeiltä. ”Pidän siitä, että tiede on matkalla avoimuuden lisäksi huomaavaisempaan suuntaan.”
Yhteisö, jonka kanssa voi jakaa kiinnostuksen samoihin asioihin sekä työskentelee samankaltaisten haasteiden kanssa avoimen tieteen suhteen, on tärkeää tunnustuksen lisäksi käytännön avun saamiseksi. Viralliset ohjeistukset ovat usein hyvin yleisellä tasolla. Esimerkiksi lehtien omat ohjeistukset aineistojen jakamisesta voivat aiheuttaa hämmennystä. ”Paljon ohjeistusten noudattamisesta jää tutkijoiden omalla vastuulle”, Masoero sanoo. Hänen mukaansa lehdillä tulisi olla parempia linjauksia esimerkiksi aineiston jakamisesta, sillä ne auttavat ajamaan muutosta eteenpäin.
Masoeron mukaan tilanne on yleisestikin samankaltainen avoimen tieteen edistämisessä. Liian paljon vastuuta lepää tutkijoiden harteilla. ”Me tutkijoina voimme toki edistää muutosta, mutta viime kädessä valta on rahoittajilla ja muilla organisaatioilla. Esimerkiksi Horisontti Eurooppa 2020 -rahoitus on peräisin koko Euroopan alueelta, joten sillä saavutetut tulokset ja aineistot kuuluvat yhteisölle.”
Jokainen askel on kotiinpäin
Niille tutkijoille, jotka eivät vielä tunne avoimuuden käytäntöjä eivätkä tiedä, mistä aloittaa, mutta ovat valmiita oppimaan, Masoerolla on vinkki: ”Aluksi voi tuntua siltä, että tehtävää on viikkotolkulla, mutta alkuvaiheessa jokainen pieni askel on kotiinpäin.
Opetellessa avoimuuden käytäntöjä oppii samalla paljon uusia taitoja, joiden avulla seuraava artikkeli tai aineistokokonaisuus onnistuu jo paljon luontevammin. ”Mikä vei ennen kuukausia, onnistuukin myöhemmin hetkessä”, Masoero vakuuttaa. Hän rohkaisee myös ihmisiä liittymään mukaan yhteisöihin, ottamaan mallia, kuuntelemaan ja oppimaan.
Vaikka avoimen tieteen muut hyödyt eivät vakuuttaisikaan, aineistojen jakamisen voi nähdä myös etuna itselleen ”Aineisto ja koodi, jotka julkaisen käsikirjoituksen yhteydessä eivät katoa mihinkään. Kun aineisto on julkaistu, sitä on tulevaisuudessa helppo itsekin käyttää. Se, että minun pitää olla järjestelmällinen muita ihmisiä varten, tekee myös omasta elämästäni paljon helpompaa.”
Haastattelu ja teksti: Elina Koivisto (TSV)
Käännös: Jonni Karlsson (TSV)
Kuvat: Giulia Masoero, Héloïse Moullec, Jorma Nurmi (Oikeudet säilyvät kuvaajilla)
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
