Miten avoin oppiminen on kehittynyt?
Avoimella oppimisella tarkoitetaan suuntausta, jonka tarkoituksena on laajentaa oppimaan pääsyä ja osallistumista kaikille madaltamalla esteitä sekä lisäämällä saavutettavuutta, esteettömyyttä, tarjontaa ja oppijakeskeisyyttä. Avoimen oppimisen juuret ajoittuvat 1990-luvun lopulle, jolloin useat merkittävät yliopistot (esimerkiksi MIT) tekivät periaatepäätöksen, että ne avaavat kurssimateriaalinsa avoimesti kaikkien saataville. Avoimet kurssimateriaalit korkeakoulutuksessa olivat niin merkittävä ilmiö, että UNESCO järjesti aiheesta foorumin 2002. Foorumin tuloksena syntyi avoimien oppimateriaalien käsite (OER, Open Educational Resources).
Hyvin varhaisessa vaiheessa ymmärrettiin, että avoimet oppimateriaalit ovat vain osa laajempaa oppimisen avaamista. Kapkaupungin avoimen oppimisen julistuksessa (2007) suoraan todettiinkin:
”Avoin oppiminen ei kuitenkaan ole pelkkiä avoimia oppimateriaaleja. Tärkeässä asemassa ovat myös järjestelmät, jotka helpottavat yhteisöllistä, joustavaa oppimista sekä opetuskäytäntöjen avointa jakamista ja jotka antavat opettajille voimavaroja vertaistensa parhaiden ajatusten hyödyntämiseen. Avoin oppiminen voi myös kehittyä ja sisältää tulevaisuudessa uusia näkemyksiä arvioinnista ja yhteisöllisestä oppimisesta.”
Avoimien oppimateriaalien rinnalla merkittäväksi ilmiöksi nousivat 2010-luvun taitteessa avoimet MOOC-verkkokurssit (Massive Open Online Courses), jotka avasivat korkeakoulujen oppimistarjontaa laajoille ihmisjoukoille. Myös Suomessa on tehty laadukkaita MOOCeja, esimerkiksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen oppiaineessa, ja niitä on hyödynnetty menestyksekkäästi opiskelijavalinnoissa.
Vuonna 2012 laadittiin UNESCOn Avoimien oppimateriaalien maailmankonferenssissa Avoimien oppimateriaalien Pariisin julistus. Julistuksessa painotettiin avoimien oppimateriaalien roolia, kun oppimisesta halutaan tehdä inklusiivisempaa ja globaalisti tasa-arvoista.
2010-luvulla yhä merkittävämpään asemaan avoimessa oppimisessa on noussut avoimien opetuskäytäntöjen käsite (OEP, Open Educational Practices). Esimerkiksi Euroopan komission julkaisu Practical Guidelines on Open Education for Academics: modernising higher education via open educational practices (2019) nostaa avoimien oppimateriaalien ja muun avoimesti saatavilla olevan opetuksen rinnalle tärkeäksi tekijäksi myös oppijakeskeisyyteen ja vertaisoppimiseen pohjautuvat pedagogiset menetelmät sekä uudenlaiset arviointijärjestelmät, jotka mahdollistavat joustavat oppimispolut.
Merkittävä virstanpylväs avoimen oppimisen kehityksessä oli UNESCOn Avoimien oppimateriaalien suositus (2019). Suosituksessa kehotetaan UNESCOn jäsenvaltioita edistämään viittä tavoitetta:
(i) kehittämään avoimiin oppimateriaaleihin liittyviä valmiuksia
(ii) kehittämään avoimia oppimateriaaleja tukevia käytäntöjä
(iii) kannustamaan inklusiivisten, yhdenvertaisten ja laadukkaiden avoimien oppimateriaalien kehittämiseen
(iv) edistämään taloudellisesti kestävien avoimien oppimateriaalien mallien luomista ja
(v) helpottamaan avoimiin oppimateriaaleihin liittyvää kansainvälistä yhteistyötä.
Avoimen oppimisen ja avoimien oppimateriaalien kasvava merkitys on ymmärretty myös kansallisella tasolla. Merkittäviä edistysaskeleita tällä saralla ovat opetusministeriön ja opetushallituksen kehittämä ja CSC:n koordinoima kansallinen Avoimien oppimateriaalien kirjasto sekä Arenen ja Unifin yhteinen visio korkeakoulujen digitalisaatiolle .
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
