Vaikuttavuussäätiön toimitusjohtaja Petro Poutanen tuo esiin säätiönäkökulman rahoituksen haasteisiin ja mahdollisiin ratkaisuihin tulevaisuudessa.
Tiedettä rahoittavien säätiöiden tukimuodot kotimaiselle tiedejulkaisemiselle ovat moninaisia, ja toimintaa tuetaan sekä suoraan että välillisesti. Esimerkiksi Säätiöt ja rahastot ry:n 250 jäsentä tukevat apurahoin vuosittain tiedettä, taidetta ja muuta yhteiskunnan kehittämistä yhteensä yli puolella miljardilla eurolla. Avoin julkaiseminen ja tiedejulkaisemisen tukeminen on laajasti tunnustettua säätiöiden parissa, vaikka kukin säätiö tekee itsenäisesti omat rahoituspäätöksensä.
Säätiöpohjaisten tutkimusrahoittajien tuki kanavoituu tiedejulkaisemiseen pääosin epäsuorasti tutkimushankkeiden rahoituksen kautta. Monet säätiöt voivat osana tutkimushankkeiden rahoitusta tukea julkaisemisen kustannuksia. Myös muunlaisia julkaisemisen tukimuotoja löytyy, ja säätiöt ovat myöntäneet avustuksia suoraan tiedelehdille tai kirjastojen julkaisupooleille ja toimineet myös itse julkaisijoina.
Poutasen johtaman Vaikuttavuussäätiön peruslähtökohta on, että säätiön tukemien tutkimushankkeiden hyötyjen pitää olla laaja-alaisia, ja siten säätiö myös tukee esimerkiksi avoimuuden mahdollistavia julkaisu- tai kirjoittajamaksuja. Rahoitettavien hankkeiden tutkimustulokset on julkaistava mahdollisimman laajasti. Vaikuttavuussäätiössä avoimuutta sinänsä ei kuitenkaan nähdä vaikuttavuutta yksin määrittävänä tekijänä. Julkaisukanavan tulee olla sellainen, että tutkija näkee sen paikkana, jossa tiedettä edistetään, tieteellinen keskustelu käydään ja tutkimustieto leviää parhaalla mahdollisella tavalla yhteiskunnan hyödyksi.
Yleisesti ottaen tutkimusrahoittajien tuki tiedejulkaisemiseen voi kanavoitua siis kahdesta suunnasta: voidaan tukea joko julkaisemista tai lehden toimintaa. Julkaisemisen tuki on käytännössä julkaisu- tai kirjoittajamaksun rahoittamista esimerkiksi osana hankerahoitusta. Toisena mahdollisena tapana on tukea lehden toimintaa suoraan. Poutanen kuitenkin huomauttaa:
– Säätiörahoitus on luonteeltaan täydentävää ja valikoivaa, ei rakenteellisen perusrahoituksen korvike. Niinkin tärkeä asia kuin kotimaisen tieteellisen julkaisukentän tuki ei voi rakentua pelkästään apurahojen varaan. Sen tulisi rakentua jonkinlaiseen laaja-alaiseen malliin, jossa perusrahoitus on turvattu siinä määrin, että lehden toiminta ja sen jatkuvuus on mahdollista
Kotimaisen tiedejulkaisemisen rahoitukseen liittyen Poutanen toteaa, että tiederahoituksen tehtävä on yleisesti ottaen tieteen ja tutkimuksen mahdollistaminen, ei tutkimuksen infrastruktuurin perusrahoittaminen:
– Tiede on vapaata ja se ohjautuu tieteen tavoitteiden kautta, ja säätiöt tukevat ensisijaisesti tiedettä ja tutkijaa. Ellei sitten ole kyseessä jokin lehdelle suunnattu erillinen apuraha tai kehityshanke.
– Vaikuttavuus syntyy siitä, missä ja miten tutkimus todella tavoittaa relevantit yleisöt, ei pelkästään avoimuudesta sinänsä, toteaa Petro Poutanen. Kuva: Lauri Kalima.
Yksi yhtenäinen rahoitusmalli vai useita malleja?
Kysymykseen tulisiko kotimaisen avoimen tiedejulkaisemisen rahoitusratkaisun olla yksi kaikki kotimaiset tiedelehdet kattava malli vai tulisiko eri lehdillä olla erityyppisiä keinoja riittävän rahoituksen varmistamiseksi, Poutanen vastaa, että tarvittaisiin rahoitusmalli, joka vastaa tämän ajan tarpeisiin ja että keskeistä olisi tunnistaa avaintoimijat sen edistämisessä. Mahdollisia toimijoita ovat esimerkiksi kirjastot, tiedekustantajat sekä rahoittajat – valtio mukaan lukien.
Tiedelehden perusrahoitus voi tulla valtiolta, jos lehden olemassaolo on nähty niin tärkeäksi, että valtionavustus myönnetään vuosittain. Valtionavustuksia jaetaan tiedelehdille vuosittain Tieteellisten seurain valtuuskunnan kautta. Vuonna 2026 on jaettu yhteensä 1 155 000 euroa julkaisutoiminnan ja kansainvälisen toiminnan tukemiseen. Aikakausjulkaisuille eli ”lehdille” on myönnetty tänä vuonna vajaat 820 000 euroa. Lehti tietysti aina joutuu hakemaan avustusta joka vuosi.
Kun kyse on kehityshankkeista, ulkopuolinen yksityinen rahoittaja voi olla yksi vaihtoehto tiedelehdelle. Jos lehti esimerkiksi haluaa laajentaa markkinoitaan, tehdä kieliversioita tai toteuttaa vaikkapa digitaalisen uudistumisen, yksityinen rahoittaja voi olla varteenotettava kumppani tämänkaltaisessa hankkeessa.
Poutanen peräänkuuluttaa ennen kaikkea sitä, että kotimaisten tiedekustantajien olisi hyvä muodostaa yhteinen näkemys ja laatia selkeä suunnitelma toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi, koska he itse tuntevat parhaiten kentän tarpeet ja toiminnan reunaehdot.
– Asiaa eniten koskettavien toimijoiden olisi hyvä yhdessä todeta vallitseva tilanne ja esittää siihen oma ratkaisumallinsa – tehdä eräänlainen avaus keskustelulle. Kentän aloitteellisuuden lisäksi kestävä malli edellyttää myös julkisen sektorin mukanaoloa.
On kuitenkin mahdollista, etteivät kustantajat hahmota rooliaan näin, vaan näkevät itsensä pikemminkin osana kansallista tietoinfrastruktuuria, mikä on saattanut osaltaan johtaa nykyiseen tilanteeseen, jossa rahoitus on ”kaikkien ja ei kenenkään” vastuulla, pohtii Poutanen.
Avoimuuteen siirtymisen vaikutukset tiedejulkaisemisen tukemiseen säätiöissä
Aiempaan verrattuna tiedelehtien ja -julkaisemisen rahoitus on muuttunut. Käytössä ovat olleet esimerkiksi laajasti lehtien tilausmaksut, ja kirjastot ovat maksaneet siitä, että lehtiä luetaan. Kun tiedelehtien perusrahoitus oli turvattu tällä tavoin, tiedejulkaisemista ei ole ollut tarpeen tukea kovin paljon ulkopuolelta.
Tänä päivänä tiede on entistä kansainvälisempää ja tutkijat haluavat meritoitua myös kansainvälisesti. Poutasen mukaan kotimaisten lehtien onkin tarpeellista pohtia myös sitä, onko tutkijoiden mahdollista osallistua kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun kotimaisissa lehdissä julkaistujen tieteellisten artikkelien avulla:
– Onko kotimaisten julkaisuareenoiden kautta mahdollista osallistua paitsi kansalliseen, myös kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun? Mitä tämä edellyttäisi? Tutkijan intresseissä ovat yleensä ennen kaikkea tieteelliset tavoitteet ja meritoituminen akateemisella kentällä, joka on kansainvälinen.
Yhteisen tahtotilan luomisesta
On varsin ilmeistä, että kotimaisella julkaisutoiminnalla on oma tärkeä asemansa kotimaisen tieteen kentällä eräänlaisena kotimaisen tieteellisen julkaisemisen ”perusinfrastruktuurina”. Kotimaisen julkaisutoiminnan pitää kuitenkin olla tiedeyhteisön näkökulmasta merkityksellistä, jotta tutkijat tarjoavat artikkeleitaan julkaistaviksi. Tällöin tulisi huomioida esimerkiksi tutkijoiden tarpeet kansainvälisen meritoitumisen osalta. Mikäli tästä saavutetaan yhteisymmärrys, myös rahoituksen järjestäminen on todennäköisempää.
Lisäksi on otettava huomioon toimintaympäristön laajemmat muutokset, kuten tieteellisten julkaisujen määrän kasvu, digitalisaation vaikutukset, tekoälyn käytön yleistyminen sekä julkaisumarkkinoiden keskittyminen yhä harvemmille suurille kansainvälisille kustantajille.
– Mitä kotimaiselta tiedejulkaisemiselta oikeastaan odotetaan suhteessa kansainväliseen julkaisemiseen ja mitä varten sitä viime kädessä halutaan ylläpitää? Mikä tekee siitä puolustamisen arvoista?
Haastattelu ja teksti: Oona Myllyntaus
Pääkuva: TSV
Petro Poutasen kuva: Lauri Kalima
Haastattelu on neljäs osa kotimaisen avoimen tiedejulkaisemisen pyöreästä pöydästä (10.2.2026) lähtevää juttusarjaa. Juttusarjan tarkoituksena on nostaa esiin eri toimijoiden näkemyksiä kotimaisen avoimen tiedejulkaisemisen tulevaisuudesta ja kestävästä rahoittamisesta.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
