EOSC:n hallinto- ja rahoitusmallin luonnos kommentoitavana

19.9.2019
EU-lippu.

EOSC:n mahdollisesta hallinto- ja rahoitusmallista on laadittu ensimmäinen luonnos. Luonnos on avattu myös avoimelle kommentoinnille.

EOSC eli European Open Science Cloud on tärkein eurooppalainen työkalu avoimen tieteen vision saavuttamiseksi. Tähän asti EOSC on ollut sarja toisiaan tukevia, mutta erillisiä projekteja, joissa on edistetty esimerkiksi FAIR-periaatteita ja interoperability-periaatteita sekä kehitetty yhteistä infrastuktuuria.
 
EOSC:n nykyinen hankerahoitus päättyy 2020 ja nyt Euroopassa etsitään ratkaisuja siihen, miten yhteistyö jatkuu pysyvällä pohjalla. Työ on tärkeää, sillä arvioidaan, että EOSC:n investoinnit ovat noin 600 miljoonaa € eli nyt tehdään työtä, jolla varmistetaan että EOSC toimii eurooppalaisen tieteen hyväksi myös hankerahoituksen päätyttyä.

  •     Lisätietoa EOSC:sta

 Osana hahmottelutyötä on perustettu viisi työryhmää, joista yksi pohtii EOSC:n tulevia hallinto- ja rahoitusmalleja (Sustainability Working Group). Sustainability-työryhmä on nyt laatinut ensimmäisen luonnoksen EOSC:n mahdollisesta hallinto- ja rahoitusmallista. Dokumenttia on käsitelty EOSC:n Governance Boardissa, jossa ovat edustettuina kaikki jäsenmaat. Nyt luonnos on avattu myös avoimelle kommentoinnille, joka päättyy jo 30.9.

  •     Luonnos
  •     Luonnoksen kommentointi

 Luonnos tuo EOSC:n keskiöön digitaaliset markkinat (digital marketplaces). Tämä on monella tapaa yllättävä ja haastavakin luonnostelma, jossa julkisten toimijoiden mahdollisuudet, tutkimusyhteisön autonomia sekä tutkimuspalveluiden maltillinen hinnoittelu saavat hyvin erilaisen kontekstin kuin nykyisessä pääsääntöisesti julkisesti rahoitetussa EOSC:ssa.
 
Olisi todella tärkeää, että suomalainen tutkimusyhteisö kommentoisi luonnosta, sillä kommentoimalla voi vaikuttaa eurooppalaisen avoimen tutkimuksen toteuttamisen suuntaan.  
 
Lisätietoja:

  •     EOSC Stakeholder for Helsinki, 22.10.
  •     Henriikka Mustajoki (henriikka.mustajoki (@) tsv.fi)

Julkaistu 19.9.2019

Sinua saattaisi kiinnostaa myös