Mikko Dufva on Sitran tulevaisuusasiantuntija ja Tulevaisuuden tutkimuksen seuran puheenjohtaja.
Avoimen tieteen koordinaation haastattelussa Dufva kertoi näkemyksiään kansalaistieteen tärkeydestä, tutkimusjulkaisemisen alustakapitalismista ja avoimen tieteen tulevaisuudennäkymistä.
Olet tutkimuksessasi tutustunut esimerkiksi avoimen datan käyttöön kansalaistieteessä (citizen science). Miten kansalaistiedettä mielestäsi pitäisi lähteä tekemään? Riittääkö vain, että annamme kaikille vapaan pääsyn tutkimustuloksiin ja sitten odotamme, mitä syntyy?
MD: Pelkkä pääsy tutkimustietoon ei nähdäkseni vielä riitä. Kansalaistiedehän edellyttää, että ihmiset ovat aktiivisia ja aidosti osallistuvat tiedon tuottamiseen. Tämäkään ei ole tarpeeksi, sillä vaarana on, että ihmiset poimivat tutkimustuloksista omiin näkemyksiinsä sopivat ja jättävät muut huomiotta. Tiedon saatavuuden lisäksi pitäisikin lisätä myös kansalaisten ymmärrystä tieteestä.
Tarkoitatko tieteen popularisointia?
MD: Tämä on varmasti yksi osa. Lisäksi tärkeää on lisätä myös sivistystä ja antaa ihmisille välineitä lukea ja ymmärtää tietoa, tiedettä ja tieteen tekemistä. Jos tiedettä ei tunne, sitä saattaa luulla yhtenäiseksi monoliitiksi. Tästä ajatuksesta pitäisi päästä eroon ja vähentää tieteeseen liittyvää mystiikkaa korostamalla tieteen roolia perusteltuna keskusteluna. Samalla ehkä myös kasvaisi ymmärrys, että jos valtaosa tutkijoista on esimerkiksi ilmastonmuutoksesta jotain mieltä, asia kannattaisi ottaa huomioon päätöksenteossa.
Haluaisitko siis, että tutkijoille olisi aina varattu paikka päätöksentekoprosesseissa?
MD: Jos se on oikein toteutettu. Perinteisesti on ajateltu, että tutkimustietoa ikään kuin vain ruiskutetaan päättäjille pieninä annoksina, mutta varsinaiset päätökset voidaan tehdä tiedosta irrallaan. Hedelmällisempi olisi kuitenkin malli, jossa tutkijat ja päättäjät olisivat tiivimmässä vuorovaikutuksessa, jolloin tieto ja näkemykset saisivat muhia pidemmän aikaa samassa kattilassa ja päätökset oikeasti kypsyisivät tutkimustiedon avulla.
Monet tutkijat kokevat kuitenkin ongelmalliseksi yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen, koska siellä saatu palaute saattaa olla hyvinkin värikästä ja jopa kiivasta.
MD: Polemiikin syntymisenhän pitäisi olla vain hyvä asia, koska tiede elää väittelystä! Ymmärrän toki, että monet tutkijat turhautuvat, kun keskustelu kärjistyy ja omia mielipiteitä tai jopa suoranaisia epätotuuksia tuodaan esiin samanarvoisina tutkimustulosten kanssa. Toisaalta keskustelu ei oikein kunnolla ala, jos tutkijat eivät tule siihen mukaan. Pahimmassa tapauksessa joku muu omii tutkijoiden roolin keskustelussa.
Kehottaisitko siis kaikkia tutkijoita viestimään omasta tutkimuksestaan laajalle yleisölle?
MD: Tämä ei välttämättä ole yksittäisen tutkijan asia, ja joskus tutkijan tietysti kannattaa erikoistua vain tutkimiseen. Silti kehottaisin kaikkia tutkijoita kertomaan omista tuloksistaan edes muille tutkijoille, jotka eivät toimi ihan samalla tieteenalalla. Monitieteisestä keskustelusta saattaa löytyä hedelmällisiä yhteyksiä.
Tutkimusjulkaisemisen alustakapitalismi
Miten läheistä avoin tiede on ollut omalle tutkimuksen tekemisellesi?
MD: Eniten omakohtaista kokemusta minulla on tutkimusjulkaisujen avaamisesta. Eri rahoittajillahan on hieman eri painotuksia, miten avointa julkaisua he edellyttävät tutkimusjulkaisuille. Avoimen julkaisemisen merkitys rahoittajilla on kuitenkin selvästi korostunut vuodesta 2012, kun aloin laatia väitöskirjaani.
Mitä ajattelet avoimen julkaisemisen lisääntymisestä?
MD: Tilanne on jännitteinen. Toisaalta perinteisesti tutkimusyhteisön omistamat lehdet ovat pikkuhiljaa keskittyneet isoille kustantajille. Kun alalla vallitsee suoranainen alustakapitalismi, isot kustantajat pystyvät tekemään helposti liiketoimintaa, kun tutkijat tuottavat niille käytännössä ilmaiseksi sisältöä. Nyt keskittymistä vastaan on syntynyt vastavoimia, esimerkiksi tutkijat, jotka kieltäytyvät vertaisarvioimasta julkaisuja tiettyjen kustantajien lehdissä.
Toisaalta pienemmille kustantajille avoin julkaiseminen on ongelmallista. Esimerkiksi Futura-lehti on tähän asti tullut jäsenetuna kaikille Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsenille. Tutkijana mielelläni jakaisin koko Futura-lehden avoimesti, mutta seuran puheenjohtajana on samalla punnittava, johtaisiko se jäsenkatoon ja sitä myötä taloudellisiin vaikeuksiin. Olemme toki jo lisänneet avoimuutta ja tutkijat saavat tallentaa vertaisarvioitujen artikkeleidensa käsikirjoitusversiot oman korkeakoulunsa julkaisuarkistoon.
Näetkö, että tutkimusjulkaisemisen lopullinen muutos avoimempaan suuntaan tapahtuisi enemmän rakenteellisten muutosten vai ruohonjuuritason toiminnan avulla?
MD: Molempia varmasti tarvitaan. Esimerkiksi EU:n laajuinen linjaus avoimesta julkaisemisesta saisi isommatkin kustantajat harkitsemaan omia käytäntöjään.
Katsotko, että kaikki toiminta avoimen tieteen hyväksi pitäisi jättää vain EU:n tasolle? Nyt ollaan esimerkiksi laatimassa suomalaiselle tutkimusyhteisölle omaa tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden strategiaa – onko sellainen tarpeen?
MD: Toki myös suomalaisella tasolla kannattaa olla aktiivinen. Tällaiset hankkeethan voivat juuri osaltaan herättää kansainvälistä kiinnostusta ja viedä eteenpäin EU-tason toimintaa.
Mitä mieltä olet kritiikistä, että avointa julkaisemista ajavat rakenteelliset uudistukset rajaavat tutkijan vapautta julkaista millä alustalla haluavat?
MD: Sanoisin, että se ei juurikaan muuttaisi julkaisemisen vapautta verrattuna nykyiseen tilanteeseen - täydellistä vapautta ei ole käytännössä nytkään. Nykyisellään tutkijan uralle tärkeää on erilaisten kansainvälisten indikaattorien mittaama maine, joka taas herkästi ohjaa julkaisemista tietyille alustoille.
Tutkijan arvioinnin katsotaan tosiaan ohjaavan tutkimusmaailmaa paljon, ja on keskusteltu, miten arvioinnissa usein jää huomaamatta paljon tutkijoiden tekemää työtä, kuten aiemmin mainittu vertaisarviointi. Pitäisikö arviointia mielestäsi muuttaa nykyistä monipuolisemmaksi?
MD: Monipuolisuus on toki aina hyvä asia. Vertaisarvioinnin lisäksi olisi arvioinnissa hyvä huomioida myös esimerkiksi aiemmin keskustelussa esiin nousseet kansalaistiede sekä oman tutkimuksen popularisointi ja siitä viestiminen. Tietysti on hyvä myös hakea tasapainoa, etteivät tutkijat vain ala tuijottamaan uusia määrällisiä mittareita ja esimerkiksi lisäämään vertaisarviointinsa määrää sen laadun kustannuksella.
Avoimen tieteen tulevaisuus
Mitkä tulevaisuudentutkijana ovat mielestäsi suurimmat esteet tieteen ja tutkimuksen avautumiselle?
MD: Vakiovastauksena tällaisiin kysymyksiin on, että esteinä ovat ihmisten ajatusmallit, jotka eivät helposti uudistu. Tässä tapauksessa lisäongelman tuo tutkimusjulkaisemisen keskittyminen. Alustakapitalismi voi olla hankalasti purettavissa, ja pahimmassa tapauksessa esimerkiksi datan hyödyntäminen keskittyy samanlaisille isoille alustoille.
Näetkö mitään vaihtoehtoa keskittymiselle?
MD: Toki voi tapahtua myös globaalin tutkimuskentän pirstaloitumista. Esimerkiksi Kiinassa voidaan painottaa erilaisia mittareita ja tavoitteita, jolloin pelisäännöt ovat hieman erilaiset kuin eurooppalaisessa tutkimuksessa – jos esimerkiksi painostetaan tutkijoita tutkimusjulkaisujen määrän lisäämiseen, se voi lisätä jopa suoranaista plagiointia, ellei siihen aktiivisesti puututa. Oma lukunsa on myös tutkimusjulkaisuilta näyttävät aatteellisten ajatushautomoiden julkaisut esimerkiksi Yhdysvalloissa, jotka hämärtävät sitä mikä on varteenotettavaa tiedettä.
Toinen mahdollinen kehityssuunta on tieteen ja tutkimuksen arvostuksen yleinen lasku. Jos yhteiskunnallinen keskustelu kärjistyy, tutkimustieto saatetaan joissain piireissä leimata pelkäksi poliittiseksi ideologiaksi, jonka sijaan nostetaan omaa kokemustietoa. On jotenkin paradoksaalista, että samalla puhutaan totuuden jälkeisestä ajasta ja kuitenkin tutkimusta tehdään enemmän kuin koskaan ennen.
Näetkö mitään positiivisempia mahdollisuuksia?
MD: Tässä palataan taas ajatukseen, että tarvitsemme aktiivisesti tiedontuottamiseen osallistuvia sekä tiedettä ja tutkimusta ymmärtäviä kansalaisia. Erityisesti tieteellisten seurojen kaltaiset, reunoiltaan huokoiset tiedeyhteisöt ovat tällöin tärkeässä roolissa.
Tieteellisten seurojen jäseninä on tutkijoiden lisäksi usein aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, jotka voivat osaltaan välittää uusinta tutkimustietoa ja yleistä ymmärrystä tutkimuksesta myös ympäröivään yhteiskuntaan. Seurojen välinen yhteistyö taas voi lisätä eri tieteenalojen välistä ymmärrystä.
Tieteelliset seurat ja muut vastaavat tiedeyhteisöt voivat lisäksi toimia vastavoimana alustakapitalismille. Voisi puhua alustaosuuskunnista tai alustayhteisöistä, jotka isojen kustantajien sijaan hallinnoivat itse tutkimusjulkaisujen kenttää.
Teksti: Ilmari Jauhiainen
Kuva: Miikka Pirinen
Julkaistu 4.9.2019
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
1.10.2019
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote.
12.3.2020
FAIR-lyhenne tarkoittaa, että tutkimuksen lähdeaineistojen, menetelmien ja tietotuotteiden tulee olla löydettävissä, saatavilla, siirrettävissä tai yhdistettävissä ja uudelleen käytettävissä.
13.2.2020
Avoimen tieteen verkkosivut on uudistettu ja linkittyvät seuraavassa vaiheessa osaksi vastuullisen tieteen sivustokokonaisuutta.
