Juttusarjassa esitellään TJNK:n jäsenet toimikaudelle 2025-2027. TJNK tuo yhteen tutkitun tiedon parissa työskenteleviä asiantuntijoita, joiden tehtävänä on suomalaisen tiedonjulkistamisen tukeminen ja kehittäminen.
Kuka olet?
Työskentelen tiedeviestinnän päällikkönä Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa. Tätä ennen toimin pitkään sanomalehti Kalevassa eri tehtävissä, kuten pääkirjoitustoimittajana. Olen seurannut arktisen yhteistyön kehittymistä ja ollut mukana arktisen alueen verkostoissa. Tätä kautta minulle on kehittynyt rooli arktisen alueen asiantuntijana, johon kuuluu myös arktisen tiedon popularisointi erilaisille yleisöille. Vastaan Suomen johtavasta arktisesta konferenssisarjasta, Rovaniemi Arctic Spirit -konferensseista.
Olen kirjoittanut useita arktiseen alueeseen liittyviä kirjoja, joista viimeisin on Arktisen maailman jäljillä (Into Kustannus 2023). Olen saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1997 ja vetämäni Arktisen keskuksen tiedeviestintä valittiin Vuoden tiedeviestijäksi Suomessa vuonna 2025. Lisäksi olen ollut aiemmin useita vuosia Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen ja mukana Suomen journalistiliiton kansainvälisessä valiokunnassa. Taustaltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, opiskelin Tampereen yliopistossa tiedotusoppi pääaineena.
Mikä sinua innostaa tutkitun tiedon yhteiskunnallisessa hyödyntämisessä, ja mitä mahdollisuuksia näet tällä saralla?
Muutama vuosi sitten olin mukana, kun joukko Suomen johtavia arktisia asiantuntijoita koosti valtioneuvoston kanslian tilaaman ajankohtaisen analyysin, jonka oli tarkoitus toimia päätöksenteon tukena. Sitten politiikka vaihtui, eikä kukaan enää ilmeisesti vilkaissutkaan tähän raporttiin. Oli innostavaa olla mukana tuottamassa päätöksentekijöiden tarvitsemaa tietoa, ja oli varsin opettavaista myös nähdä, kuinka tietoon suhtautuminen riippuu siitä, kuka sen on tilannut.
Tutkitun tiedon tehtävä on yhteiskunnassa haastaa oletuksia ja odotuksia. Siksi näen sen hyödyntämisessä mahdollisuuksien ohella haasteita: kärjistyvä keskusteluilmapiiri lukitsee helposti näkemyksiä kiinni tavalla, joka estää kykyä ja halua vastaanottaa uutta tietoa.
Työskentelen arktisen tiedeviestinnän parissa, ja itse kohtaan hyvin usein aidon kiinnostuksen tutkittua arktista tietoa kohtaan. Tämä on innostavaa. On paljon päätöksentekijöitä, jotka suorastaan janoavat tietoa, ja usein he haluavat saada sitä suoraan lähteeltä tapaamalla tutkijoita.
Onko Pohjois-Suomen (tai laajemmin Arktisen alueen) näkökulmasta jotain sellaista tiedonjulkistamisen isoa kysymystä jolle soisit parempaa näkyvyyttä Etelä-Suomessakin?
Ehkä jotain yksittäistä asiaa enemmän on kyse monen pienen asian summasta, josta kaikkiaan muodostuu iso kysymys. Kun tiedonjulkistaminen yleensä kanavoituu Helsingin kautta, esimerkiksi arktista aluetta ja sen elämää käsitellään herkästi tavalla, joka pohjoisesta katsoen on auttamattoman vino ja yksipuolinen: alueen oma ääni ei kuulu. Tähän liittyy myös periferiamielikuva, joka on omiaan vääristämään tapaa, jolla pohjoista käsitellään. Ehkä se mielikuva nyt on tosin vähitellen muuttumassa, esimerkiksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi ja Lapin kasvava vetovoima voivat vaikuttaa asiaan. Itse näen pohjoisessa ympärilläni hyvin kansainvälisen, tulevaisuuteen ja itseensä uskovan alueen, mikä on aivan muuta kuin tuo syrjäseutumielikuva.
Pohjoisessa tulee vastaan intohimoisia tutkitun tiedon julkistajia, joista ei muualla juuri tiedetä. Muutamaa näistä esittelin TJNK:n blogi-tekstissäni Tiedonjulkistamisen intohimoja Lapissa. Näiden lisäksi saamelais- tai yleensä alkuperäiskansatutkimuksella on koko arktisella alueella iso merkitys, mutta sen kokonaisuutta alueen ulkopuolella tunnetaan hyvin huonosti.
TJNK:n vastanimitetty puheenjohtajisto määritteli tammikuussa toimikautensa tavoitteiksi avoimuuden ja aktiivisuuden.
Kuva: Anne Haapanen
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
