Kustantajahintatietoja

Viimeksi päivitetty 3.5.2023

Suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimusorganisatioiden maksamat tieteellisten kustantajien elektronisten aineistojen lisenssimaksut ovat julkisia vuodesta 2010. Ensimmäinen tiedonkeruu tehtiin ATT-hankkeen aikana, jolloin julkistettiin suomalaisen tiedeyhteisön maksamat tieteellisten julkaisujen tilaushinnat vuosilta 2010–2015. Tämän jälkeen OKM on kerännyt hintatietoja myös vuosilta 2016 ja 2017.

Kaupallinen tiedekustannus on hyvin keskittynyttä. Suurin kustantaja, Elsevier, kerää vuosittain yli 10 miljoonaa euroa ja kymmenen suurinta kustantajaa saa neljä viidesosaa kokonaissummasta.

Hintatietojen julkistamisella suomalainen tiedeyhteisö haluaa tehdä näkyväksi tieteen nykyisen julkaisumallin kustannuksia, edistää avointa tiedettä ja tukea FinELibin asemaa sen neuvotteluissa tieteellisten julkaisujen e-aineistojen tilaushinnoista suurten kansainvälisten kustantajien kanssa.

Keskustelua voi jatkaa käyttämällä hashtägiä #publishingcosts

Tietoaineiston keruu 2016–2018

Kustantajahintatiedot on kerätty vuosina 2016–2018 opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttamana tiedonkeruuna suomalaisilta tutkimusorganisaatioilta. Tiedonkeruu perustuu ennakkotapaukseen, jossa Helsingin hallinto-oikeus 7.8.2015 antamallaan päätöksellä 15/0593/5 velvoitti Aalto-korkeakoulusäätiötä toimittamaan Elsevierin kanssa solmittuja lisenssisopimusten kokonaishintoja sopimuksittain eriteltynä.

Vuosien 2016–2017 osalta organisaatioilla oli mahdollisuus toimittaa FinElib-konsortion kautta hankitut aineistot suoraan FinElibin toimesta. Kaikki omilla sopimuksilla hankitut aineistotiedot organisaatiot toimittivat kuitenkin itse.

Tutkimusorganisaatioita pyydettiin toimittamaan tiedonkeruussa tieteellisiltä kustantajilta tehtyjen hankintojen sopimuskohtaiset kokonaishintatiedot.  

Tämä tietoaineisto on koottu tutkimusorganisaatioiden tiedonkeruun kautta tulleista vastauksista.

Koostettua tietoaineistoa varten tutkimusorganisaatioiden toimittamien tietojen kirjoitusasuja yhtenäistettiin ja hinnat muutettiin tarvittaessa euroiksi. Ohessa on esitetty tietoaineiston muuttujat sekä tiedot yhtenäistämisen vuoksi tehdyistä muutoksista.

Tietoaineiston muuttujat

Organisaation tyyppi

Hankinnan tehneen tutkimusorganisaation tyyppi

Organisaatiot on jaettu tietoaineistossa neljään luokkaan: Yliopisto, Ammattikorkeakoulu, Tutkimuslaitos, Muu

Organisaation nimi

Hankinnan tehneen tutkimusorganisaation nimi

Organisaatioiden nimet ovat tietoaineistossa muotoa: "Organisaation nimi (organisaation lyhenne, jos on)". Esimerkiksi: "Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)"

Kustantaja/Välittäjä

Hankitun aineistokokonaisuuden kustantaja tai välittäjä

Kustantajien ja välittäjien nimiä on tietoaineistossa yhtenäistetty niiltä osin kuin toimittujen vastauksien perusteella voitiin tulkita.

Vuosi

Hankinnan maksun ajankohta vuositasolla

Tietoaineistossa vuodet 2010–2017

Hinta

Hankinnan kokonaishinta euroissa

Hinnat on ilmoitettu tietoaineistossa euroissa ilman desimaaleja yleisiä pyöristyssääntöjä noudattaen ja ilman arvonlisäveroa (ALV 0%). Mikäli hinta oli tiedonkeruussa toimitettu muussa valuutassa kuin euroissa, muutettiin nämä hinnat Euroopan keskuspankin vuosittaisilla vaihtoarvoilla euroiksi.

Aineisto

Hankitun aineistokokonaisuuden nimi tai nimet

Aineistokokonaisuuden nimi tai nimet on ilmoitettu tietoaineistossa niiltä osin, kuin organisaatiot niitä tietopyyntöön tulleissa vastauksissa toimittivat. Mikäli nimiä ilmoitettiin useampia, ne ovat tietoaineistossa erotettu puolipisteellä ";".

Aineistotyyppi

Hankitun aineistokokonaisuuden tyyppi tai tyypit

Aineistokokonaisuuksien tyyppi tai tyypit on ilmoitettu aineistossa niiltä osin, kuin organisaatiota niitä tietopyyntöön tulleissa vastauksissa toimittivat. Mikäli tyyppejä ilmoitettiin useampia, ne ovat tietoaineistossa erotettu puolipisteellä ";".  

Aineistotyyppejä on tietoaineistossa seitsemän: Kokotekstiaineisto, Viitetietokanta, E-kirjapaketti, Hakuteos, Sanakirja, Muu elektroninen palvelu, Muu

Hankintatapa

Hankitun aineistokokonaisuuden hankintatapa

Aineistokokonaisuuksien hankintatavat on ilmoitettu aineistossa niiltä osin, kuin organisaatiot niitä tietopyyntöön tulleissa vastauksissa toimittivat. Mikäli hankintatapoja ilmoitettiin useampia, ne ovat tietoaineistossa erotettu puolipisteellä ";".  

Hankintatapoja on tietoaineistossa kolme: FinELib-konsortio, AMKIT-konsortio, Oma sopimus

Tiedonkeruussa mukana

Tiedonkeruun käynnistämisessä ovat merkittävässä osassa olleet Open Knowledge Finland ry ja sen Avoimen tieteen työryhmä , jonka puolesta Leo Lahti teki ensimmäisen tietopyynnön Aalto-yliopistolle. Tämä tietopyyntö johti myöhemmin hallinto-oikeuden päätökseen. Tietopyynnöstä ja siihen liittyvistä seikoista on kerätty tietoa asianomaisten osalta Githubiin. Tätä aktiivisuutta on tukenut myös Open Science Finland Facebook-ryhmä.

Varsinaisen keskitetyn tietopyynnön tutkimusorganisaatioihin lähetti opetus- ja kulttuuriministeriö yhteistyössä kansallisen FinELib-konsortion kanssa.

Tiedonkeruussa koordinoivana osapuolena on ollut myös Avoin tiede ja tutkimus -hanke, joka toteutti tietoaineiston yhtenäistämisen yhdessä muiden tietopyyntöön osallistuneiden osapuolten kanssa. Hankkeessa on myös toteutettu verkkosovellus tietoaineiston julkaisuun, jonka lähdekoodi on saatavilla Githubista.

Tiedonkeruu ja tietoaineiston kokoaminen ei olisi ollut mahdollista ilman tietopyyntöön vastanneita korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja muiden organisaatioiden kirjastoja ja niiden henkilökuntaa. Kiitämme tietojen toimittamisesta seuraavia organisaatioita:

Aalto-yliopisto Maanmittauslaitos
Arcada ammattikorkeakoulu Metropolia Ammattikorkeakoulu
Centria-ammattikorkeakoulu Metsäntutkimuslaitos
Diakonia-ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu
Eduskunnan kirjasto Oulun ammattikorkeakoulu
Geologian tutkimuskeskus Oulun yliopisto
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Poliisiammattikorkeakoulu
Hanken Svenska handelshögskolan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Helsingin yliopisto Saimaan ammattikorkeakoulu
Humanistinen ammattikorkeakoulu Satakunnan ammattikorkeakoulu
Hämeen ammattikorkeakoulu Savonia-ammattikorkeakoulu
Ilmatieteen laitos Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Itä-Suomen yliopisto Sibelius-Akatemia
Jyväskylän ammattikorkeakoulu Suomen Akatemia
Jyväskylän yliopisto Suomen ympäristökeskus
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Taideyliopisto
Kajaanin ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu
Kansallisgallerian kirjasto Tampereen teknillinen yliopisto
Kansalliskirjasto Tampereen yliopisto
Kansaneläkelaitos Teatterikorkeakoulu
Karelia-ammattikorkeakoulu Teknologian tutkimuskeskus VTT
Kuvataideakatemia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakoulu
Lahden ammattikorkeakoulu Turun yliopisto
Lapin ammattikorkeakoulu Työterveyslaitos
Lapin yliopisto Ulkopoliittinen instituutti
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaasan ammattikorkeakoulu
Laurea-ammattikorkeakoulu Vaasan yliopisto
Luonnonvarakeskus Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Yrkeshögskolan Novia
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Åbo Akademi