Maailma avoimeksi: Oppia on - missä on oppija?

Uudessa Maailma avoimeksi -juttusarjassa kerromme, mitä maailmalla puhutaan avoimen tieteen kehityssuunnista. Ensimmäisessä osassa käymme Irlannin Galwayssa, missä järjestettiin oppimisen avoimuuden OER19-konferenssi 10.-11.4.
 
Oppimisen avoimuuden junassa on monta vaunua - toiset ovat edellä ja toiset seuraavat perässä. Euroopan mittakaavassa yksi edelläkävijöitä on Saksa, jossa oppimisen avoimuutta edistää JOINT-hanke. JOINTin perusidea on suomalaiseen avoimen tieteen koordinaation tutustuneelle hyvin tutunomainen. Oppimisen avoimuuden kenttä on jaoteltu viiteen aihepiiriin, joista jokaista edistää vapaaehtoisista asianharrastajista muodostuva työryhmä.
 
Saksaan verrattuna hitaasti on lähtenyt liikkeelle Ruotsi, joka vasta 2015 nimitti komitean tutkimaan, mitä ovat MOOCit (Massive Open Online Courses, kaikille avoin verkkokurssi). Komitea ei ollut aivan ajan hermoilla, sillä oli kulunut jo kolme vuotta siitä, kun New York Times oli puhunut “MOOCien vuodesta”. Komitea havaitsikin yllätyksekseen, että jopa ruotsalaiset yliopistot olivat alkaneet järjestää avoimia verkkokursseja, ja antoi raportissaan MOOCien pitämiselle jälkikätisen hyväksynnän.
 
Ei ihme, että oppimisen avoimuuden kehityksessä on vaikea pysyä mukana, sillä aihe on viime vuosina kokenut nopeita muutoksia. Pitkään keskiössä ovat olleet avoimet oppimateriaalit (OER, Open Educational Resources), mutta nyt kiinnostusta herättävät laajemmin avoimet oppimiskäytännöt (OEP, Open Educational Practices). Avoimissa oppimiskäytännöissä painottuu uudenlainen avoimempi oppimiskulttuuri, jossa avoimia oppimateriaaleja ja oppimiskäytäntöjä kehitetään eteenpäin ja jaetaan aktiivisesti muille opettajille. Lisäksi avoimiin oppimiskäytäntöihin kuuluvat uudenlaiset oppimismenetelmät, joissa mitä tahansa avointa voidaan käyttää oppimisen työkaluna.
 
Yksi esimerkki laajemmasta oppimisen avoimuuden käsitteestä on Sheffieldin yliopiston teknisten alojen opetus. Sheffieldin yliopistossa oppilaat soveltavat taitojaan käytäntöön osallistumalla avoimien keksijäyhteisöjen toimintaan, jossa edistetään ja luodaan avointa hardwarea eli koneita ja laitteita, joiden kokoamisohjeet ovat avoimesti saatavilla.
 
Avointa vai onko sittenkään?
 
Avoimen hardwaren käsite osoittaa, miten suhteellista oppimisen ja oppimateriaalien avoimuus joskus on - vaikka laitteiston kokoamisohjeet ovatkin saatavilla, oppilaalla ei välttämättä ole valmistamiseen tarvittavia materiaaleja. Fysikaalinen todellisuus rajaa avoimuutta hieman toisella tavalla paikoissa, joissa riittämättömät internet- ja sähköverkot estävät avoimien oppimateriaalien käytön.
 
Fysikaalisten esteiden lisäksi avoimien oppimateriaalien käyttöä saattaa hankaloittaa kielimuuri. Irina Retsin tekemän tutkimuksen mukaan englanninkieliset avoimet oppimateriaalit ovat usein kielellisesti hyvin haastavia oppijoille, joiden äidinkieli ei ole englanti. Edes avoimet alkeiskurssit eivät välttämättä ole sanastoltaan ja lauserakenteeltaan helpompia kuin avoimet syventävät kurssit.
 
Fysikaaliset ja kielelliset esteet koskettavat erityisesti kehittyvien maiden oppilaita. Jotkut afrikkalaiset opettajat ovatkin kyseenalaistaneet ajatuksen oppimateriaalien vapaasta jakamisesta. Heidän mielestään tilanne muistuttaa jopa kolonisaatiota, sillä afrikkalaiset menettävät oppimateriaaleja jakaessaan omia tiedollisia resurssejaan ja luovuttavat ne länsimaisten oppijoiden käyttöön.
 
Oppia on, mutta missä on oppija?
 
Toistuva huolenaihe keskusteluissa oli, että avoimet oppimateriaalit eivät aina saavuta käyttäjäkuntaansa eli oppijoita ja toisia opettajia. Yksi selkeä syy on oppimateriaalipankkien vaikeakäyttöisyys. Liian usein oppimateriaalipankista on tehty rakenteeton allas, jonne vain kaadetaan PDF:iä varastoon. Altaaseen hyppäävä oppija hukkuu pian materiaalien runsauden alle eikä jaksa sukeltaa itselleen tarpeellisia materiaaleja.
 
Yhtenä ratkaisuna painottui oppimateriaalipankin huolellinen suunnittelu. Vähintään oppimateriaaleille pitäisi tarjota kylliksi metadataa. Vielä parempi on, jos materiaalipankin ylläpitäjät pystyvät kuratoimaan oppimateriaaleja ja nostamaan esiin laadukkaita aineistoja. Itse asiassa huolellisesti laadittu linkkikokoelma hyviin oppimateriaaleihin voi olla oppijalle arvokkaampi kuin sekava oppimateriaalivaranto. Parhaimmassa tapauksessa oppimateriaalipankin käyttöliittymä on mukautuva ja oppijat pystyvät muovaamaan sitä omiin tarpeisiinsa soveltuvaksi oppimisympäristöksi.
 
Opettajien kohdalla ilmeni toinen ongelma. Opettajat kyllä mielellään hyödyntävät löytämiään laadukkaita avoimia oppimateriaaleja ja jopa muokkaavat niitä omiin tarpeisiinsa. Sen sijaan he eivät jaa itse tekemiään tai muokkaamiaan oppimateriaaleja eteenpäin. Avoimet oppimateriaalit eivät siis ole johtaneet avoimempiin opetuskäytäntöihin.
 
Osaksi kyse on vain motivaation puutteesta, koska opettajat eivät näe, miten oppimateriaalien jakaminen auttaisi heidän omien oppilaidensa opettamisessa. Etenkin kehittyvissä maissa oppimateriaalien avoin jakaminen on lisäksi taloudellinen riski, koska huonopalkkaisilla opettajilla oppimateriaalien myyminen on merkittävä apu omalle elannolle.
 

Hyödykkeistä lahjoihin
 
Oppimateriaalien taloudellinen hyödyntäminen on esimerkki Su-ming Khoon mainitsemasta ristiriidasta, jossa inhimillisiä resursseja käsitellään korkeakoulutuksessakin kuin hyödykkeitä ja taitoja kasvatetaan ja myydään puutavaran lailla. Mutta jos akateemisen vapauden aarnimetsä korvataan koulutuksen puupellolla, jääkö lopulta jäljelle muuta kuin sivistyksen hakkuuaukio?
 
Avoimempi oppiminen ja oppimateriaalien jakaminen merkitsee tavallaan paluuta rahataloudesta lahjatalouteen. Lahjan antaja ei etsi välitöntä hyötyä, vaan luo yhteisöllisiä suhteita. Enää pitäisi varmistaa, että yhteisö osoittaisi arvostusta niille, jotka ovat valmiita jakamaan omastaan.
 
Esimerkkinä avoimeen oppimiseen liittyvästä yhteisöllisyydestä voi mainita Avoimien oppimateriaalien maailmankartan (OER World Map), joka toimii avoimen oppimisen maailmanlaajuisena informaatioverkostona. Maailmankartalta löytyy esimerkiksi innokkaiden avoimen oppimisen asiantuntijoiden täyttämä Avoimen oppimateriaalien linjausrekisteri (OER Policy Registry), johon on koottu avoimien oppimateriaalien linjauksia, ohjelmia, palveluita ja käytänteitä sekä esitetty niiden välisiä suhteita.
 
Teksti: Ilmari Jauhiainen
Kuvia Galwayn kampusalueelta:  Ilmari Jauhiainen
 
 

 

 
Päivitetty 26.4.2019 13.17