Keskustelua kansallisilla kielillä julkaistavien tiedelehtien avoimuudesta

17.1.2019 Tieteiden talolla tutustuttiin erilaisiin malleihin, joilla kansalliset tiedelehdet eri maissa ovat siirtymässä avoimeen julkaisemiseen ja joilla lehtien rahoitus on turvattu.
 
Tilaisuuden aloitti Emanuel Kulczycki (ENRESSH ja Uniwersytet im. Adama Mickiewicza w Poznaniu) alustuksella kansallisilla kielillä julkaisemisen merkityksestä. Kulczycki muistutti, että englannin valta-asema tieteellisessä julkaisemisessa on historiallisesti hyvin nuori asia, sillä ennen maailmansotia ei ollut yhtä hallitsevaa tieteellisen julkaisemisen kieltä.
 
Viimeksi tieteellinen julkaiseminen on keskittynyt yhteen kieleen, kun valtaosa julkaisuista oli latinankielisiä. Nykytilanne on Kulczyckin mukaan kuitenkin epätasapainoisempi. Tosin kuin latina aikoinaan, englanti on joidenkin tutkijoiden äidinkieli, mikä auttaa heitä julkaisukynnyksen ylittämisessä.
 
Kulczycki painotti, että tieteellisen julkaisemisen kieli pitäisi valita kulloisenkin yleisön mukaan - kansalliselle yleisölle pitää julkaista kansallisella kielellä. Pelkkä tuttu kieli ei kuitenkaan välttämättä takaa, että yleisö ymmärtää julkaisua. Lisäksi kansallisilla kielillä julkaistuja artikkeleita ei tulisi arvioida Kulczyckin mielestä vain yhteiskunnallisen merkittävyytensä nojalla, vaan myös aivan samoilla hyvän tieteen kriteereillä kuin englanninkielistä tutkimusta.
 
Englanti kansainvälisyyden merkki?
 
Kansainväliset julkaisuindeksit ovat painottuneet englanninkieliseen aineistoon, mikä jättää valtaosan kansallisilla kielillä tehdyistä tieteellisistä julkaisuista pimentoon. Tätä tietoaukkoa paikkaamaan tarvittaisiin kansallisia julkaisutietokantoja, mutta Kulczycki kertoi, että vain kahdeksan Euroopan maata kerää riittävää tietoa akateemisista julkaisuistaan.
 
Jo olemassa olevien julkaisutietokantojen pohjalta pystyy Kulczykin mukaan näkemään, ettei esimerkiksi maan koko vielä kerro mitään siitä, miten paljon sen tieteellisistä julkaisuista julkaistaan englanninkielellä. Sen sijaan eri maiden julkaisuprofiilien takana lienevät kulttuuriset tekijät. Nämä tekijät olisi ensiarvoisen tärkeä ottaa huomioon suunniteltaessa Euroopan laajuisia toimenpiteitä avoimen julkaisemisen edistämisessä.
 
Kulczycki huomautti myös, että tutkimuksen kansainvälisyyden mittaaminen englanninkielisen julkaisemisen perusteella on vain yksi mahdollinen näkökulma. Maissa, joissa englanninkielinen tieteellinen julkaisu on vallitsevaa, ei valtaosa tutkijoista julkaise välttämättä lainkaan muilla kielillä. Toisaalta maissa, joissa englannin asema ei ole niin keskeinen, useat tutkijat julkaisevat kolmella tai jopa neljällä kielellä. Kulczycki painottikin Gunnar Sivertsenin ajamaa tasapainoisen monikielisyyden ihannetta tieteessä.
 
 

Avoimen julkaisemisen kansallisia malleja

 
Suomi
 
Heti Kulczykin jälkeen Sami Syrjämäki (TSV) esitteli, missä tilanteessa suomalaisten tiedelehtien avoin julkaiseminen on. Hän muistutti, miten usein avoimen julkaisemisen kustannuksia laskettaessa unohtuu, että myös julkaisualusta ja sen ylläpitäminen maksaa jotakin. Ulkomaiset vieraat hämmästelivät, miten laajalti suomalaiset tiedelehdet käyttivät yhtä OKM:n rahoittamaa kansallista alustaa (journal.fi), kun esimerkiksi Norjassa mahdollisia julkaisualustoja oli useampia. Syrjämäki lopetti esitelmänsä toivomalla, että myös muihin suomalaisten tiedelehtien avoimeen julkaisemiseen liittyviin kustannuksiin löytyisi pian yhteisesti hyväksytty ratkaisu.
 
 
Kroatia
 
Kroatialaista avointen tiedelehtien HRČAK-julkaisuportaalia sekä kroatialaisten tiedelehtien rahoitusmallia esitteli Jadranka Stojanovski (Sveučilište u Zadru -yliopisto). Valtion rahoittama portaali on hyvin suosittu: portaalissa on 485 aktiivista lehteä, joista vertaisarvioituja on 250, loput ammatillisia tai kansantajuisia tiedelehtiä. Kuten kansallisissa tiedelehdissä on tapana, valtaosa portaalissa julkaistuista lehdistä on alaltaan humanistisia tai yhteiskuntatieteellisiä. Portaalin suurta suosiota saattaa selittää se, että kansallisten tiedelehtien saama rahallinen tuki vaatii aktiivista ja avointa julkaisua portaalin kautta.
 
Kroatiassa suurimpana ongelmana on ollut valtiolta saadun rahoituksen jatkuva riittämättömyys. Rahoituksen riittämättömyys ja väheneminen on saanut yhä useammat lehdet tarttumaan isojen kustantajien tarjouksiin. Isot kustantajat taas useimmiten vaativat tiedelehdiltä kirjoittajamaksujen käyttöönottamista. Ongelmia on myös valtion ohjeistuksissa, joissa apurahan saavilta lehdiltä edellytetään vanhanaikaisesti vielä painettua versiota.
 
 
Norja
 
Norjassa tiedelehdet ovat perinteisesti olleet yliopistopainojen julkaisemia, kertoi Vidar Røeggen (UHR) omassa puheenvuorossaan. Joukossa oli myös monia kansainvälisiä lehtiä, kunnes Taylor & Francis osti ne 1999 itselleen. Kansallisilla tiedelehdillä olisi edelleen lukijakuntaa, minkä todistaa esimerkiksi 2004 avatusta Idunn-portaalista ladattujen artikkelimäärien huima kasvu.
 
Norjalaisten tiedelehtien rahoittaminen on taas ollut haasteellisempaa. Kansallisille lehdille on perustettu konsortio, jonka rahoituksesta valtaosa on jäänyt valtion harteille, kun yliopistot eivät ole osallistuneet lehtien kustannuksiin odotetusti. Konsortiossa onkin tiukka laadullinen seula, ja vain kansallisten lehtien kermalle riittää rahoitusta. Ongelmana onkin, miten vasta nousevien tieteellisten alojen lehdet pääsevät osalliseksi rahoituksesta.
 
 
Puola
 
Emanuel Kulczycki kertoi, että Puolassa tilanne on täysin päinvastainen kuin useimmissa Euroopan maissa, sillä valtio myöntää auliisti rahoja kansallisille tiedelehdille. Rahojen yltäkylläisyys on johtanut jopa suoranaiseen lehtitehtailuun, jossa uusia lehtiä ilmestyy kuin sieniä sateella, mutta lehtien taival saattaa lopahtaa jo muutaman numeron jälkeen.
 
Puolan ongelmat ovatkin enemmän laadun varmistamisessa. Valtaosalla lehdistä ei esimerkiksi ole käytössään tapoja plagiaattien tarkistamiseen. Ratkaisuna laatuongelmiin on kehitetty uusi rahoitushaku tieteellisten lehtien toimituksellisen laadun parantamiseen. Rahoituksen saamisen ehtoina on esimerkiksi avoin julkaiseminen sekä DOI:n ja ORCID:in käyttöönotto.
 

 

Teksti: Ilmari Jauhiainen

 
Päivitetty 31.1.2019 14.34