Avoimen tieteen pelisäännöt tekeillä

Vastuullinen avoin tiede kaipaa pelisääntöjä, jotta päätöksenteko perustuu luotettavaan tietoon, kuten Riikka Paloniemi ja Salla Rantala toteavat (HS 7.6.2019). Olemassa olevien pelisääntöjen lisäksi tarvitaan uusia linjauksia ja suosituksia mahdollistamaan tutkimustuotosten vastuullinen avoin saatavuus.

Tutkimusyhteisö luo jo avoimen tieteen pelisääntöjä. Tieteellisten seurain valtuuskunta koordinoi Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella avointa tiedettä Suomessa.

Koordinaatio perustuu suomalaisen tutkimusyhteisön yhteistyölle. Avoin tiede edellyttää kulttuurinmuutosta ja resursseja toteuttaa avointa tiedettä arjessa.

Koordinaatiossa on tekeillä kansalliset strategiat esimerkiksi tutkimusjulkaisujen, oppimisen ja tutkimusdatan avaamisesta. Lisäksi työstämme mm. tutkijan vastuullisen arvioinnin suositusta, jonka kommentointikierros päättyi toukokuussa.

Avoimella yhteistyöllä luodaan ohjeistuksia nykyhallituksen linjaaman tietopohjaisen päätöksenteon tueksi.

Kannustamme kaikki suomalaisen tutkimusyhteisön jäseniä osallistumaan tähän tärkeään toimintaan!

Henriikka Mustajoki
Kehittämispäällikkö
Avoimen tieteen kansallinen koordinaatio

 

Tässä listattuna erilaisia tapoja olla mukana:

  • Osallistu avoimiin asiantuntijaryhmiimme sekä työryhmiin ja ole mukana kirjoittamassa strategialuonnoksia
  • Kommentoi luonnoksia yksityishenkilönä
  • Ole mukana laatimassa kommentteja luonnoksiin omassa organisaatiossasi tai esimerkiksi tieteellisessä seurassasi (huom. jokaisella organisaatiolla on eri tapa laatia organisaatiotason kommentit)
  • Osallistu Avoimen tieteen koordinaation järjestämiin tapahtumiin omassa organisaatiossasi
  • Osallistu Avoimen tieteen kevät- ja syyspäiville
  • Tilaa Avoimen tieteen uutiskirje
     
Päivitetty 11.6.2019 07.46