Tutkimustulosten julkaiseminen

Tieteellinen julkaiseminen poikkeaa monella tavalla muusta julkaisutoiminnasta. Tieteellisillä julkaisukanavilla katsotaan yleensä olevan neljä perustehtävää:

  • julkaisujen vertaisarviointi (laadunvarmistus) 
  • julkaisujen rekisteröiminen 
  • tiedonvälitys 
  • julkaisujen arkistointi 

Kirjoittajille ei yleensä tieteellisissä lehdissä makseta heidän tekemästään työstä, vaan he saattavat päinvastoin joutua maksamaan lehdelle käsittely- tai kirjoittajamaksuja saadakseen artikkelinsa julkaistua. Tekijän julkaisusta saamat hyödyt eivät siis ilmene suoraan rahallisena korvauksena, vaan ne tulevat kiertotietä – toisaalta julkaisut tuovat esiin tutkimushankkeiden ja -organisaatioiden toiminnan tuloksia, toisaalta ne edistävät tutkijan omaa meritoitumista.

Sen lisäksi, että tieteellinen julkaiseminen palvelee tieteellistä keskustelua ja tiedonvälitystä, tieteellisillä julkaisukanavilla ja niihin kytketyllä vertaisarvioinnilla on siis merkittävä rooli akateemisen tutkimuksen laadunvalvonnan ja tutkijoiden meritoitumisen kannalta. Tieteellinen julkaiseminen tapahtuu käytännössä suurimmaksi osaksi yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella. Vaikka näiden organisaatioiden henkilökunnan kirjoittajina, vertaisarvioijina ja lehtien toimittajina tekemällä työllä on suuri merkitys, päävastuussa julkaisukanavien toiminnasta ja sen kehittämisestä ovat yleensä tieteelliset seurat ja kansainvälisellä tasolla myös kaupalliset kustantajat.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen näkyvään rooliin noussut Open Access –liike (OA) on pyrkinyt löytämään vaihtoehtoja aiemmalle tilausmaksuihin ja julkaisujen rajoitettuun saatavuuteen perustuvalle toimintamallille. Liikkeen taustalla on pidempi historia, jonka varhaisia virstanpylväitä ovat 1990-luvun kuluessa vähitellen yleistyneet verkossa ilmestyvät open access-lehdet ja fysiikan alan vuonna 1991 perustettu avoin pre print-arkisto arXiv. ArXiv arkistoon tallennettiin lopulta lähes kaikki tieteenalalla julkaistavat uudet artikkelit jo ennen kuin ne ilmestyivät perinteisissä lehdissä.

Poliittisella tasolla open access -liike nousi yleiseen tietoisuuteen 2000-luvun alkuvuosina, kun sen periaatteet kiteytettiin Budapestin (2001) ja Berliinin (2003) julistuksissa, joista jälkimmäisen myös suomalaisyliopistojen rehtorit allekirjoittivat vuonna 2006. Käytännössä liike pyrki edistämään kahta rinnakkaista toimintamallia: avoimiin tieteellisiin lehtiin perustuvaa kultaista tietä (Gold OA) ja avoimiin julkaisuarkistoihin perustuvaa vihreää tietä (Green OA). Vihreän ja kultaisen tien eli rinnakkaistallennuksen ja avointen lehtien keskinäisestä priorisoinnista on käyty paljon keskustelua. Vaikka molemmat edistävät avoimuutta, niiden tuottamat hyödyt ovat erilaisia. Silti kultainen ja vihreä tie pitäisi nähdä toisiaan täydentävinä ratkaisuina, ei kilpailevina vaihtoehtoina.

Julkaisutiedoista on tullut Suomessakin keskeinen tieteellisen toiminnan laadun ja tuloksellisuuden mittari viimeistään yliopistojen vuonna 2013 voimaan tulleen uuden rahoitusmallin myötä. Sekä tutkimustietojärjestelmät että julkaisuarkistot ovat tutkimusorganisaatioiden kannalta keskeisiä tietojärjestelmiä tässä suhteessa.

 

Tutkijan näkökulma

Periaatteessa kustantajien ylläpitämä kultainen open access, johon liittyvät kirjoittajamaksut (niin kutsutut APC, eli Article Processing Charge) ei sulje pois julkaisuarkistojen käyttöä, joka aina on suositeltavaa. Tallentamalla julkaisunsa julkaisuarkistoon tutkija voi varmistaa julkaisun saatavuuden pitkällä aikavälillä, sekä sen löytyvyyden ja koneluettavuuden. On hyvä muistaa, ettei  julkaisuarkiston käyttö millään tavalla poista tekijänoikeudellista suojaa, mutta se mahdollistaa esimerkiksi selkeän viittaamisen, löytyvyyden ja tiedonlouhinnan. Myös tutkijan organisaatio ja muut toimijat hyötyvät niiden piirissä tuotettujen tutkimustulosten löytyvyydestä ja näkyvyydestä. Siksi jotkut organisaatiot ja rahoittajat suosittelevat tai jopa vaativat open access -julkaisemista, mikäli se on mahdollista. Tekijä voi kuitenkin antaa julkaisulleen esimerkiksi haluamansa Creative Commons-lisenssin, jos haluaa edistää julkaisun tai sen osien leviämistä vielä voimakkaammin. Julkaisukanavaa valittaessa on syytä varoa ns. saalistavia huonolaatuisia lehtiä. Julkaisufoorumi on myös pyrkinyt huomioimaan nämä. 

Julkaisusopimuksia tehdessä tutkijan kannattaa siis varmistaa, että pitää itsellään riittävät oikeudet rinnakkaistallentamiseen. Kustantajan linjauksista riippuen julkaisuarkistoon voi muutenkin useimmiten tallentaa ainakin julkaisun jonkun version, esimerkiksi lopullisen julkaistun version tai viimeisen tarkastetun version. Tietoa näistä saa Romeo/Sherpa-palvelusta mutta asia kannattaa aina varmistaa kustantajalta. Julkaisuarkistossa kuvailutiedoissa tulee ilmaista mistä versiosta on kysymys. Useimmat kustantajat suostuvat rinnakkaistallentamiseen ainakin tietyn viiveen eli ns. embargo-ajan kuluttua, esimerkiksi kuuden kuukauden tai vuoden jälkeen. Myös monografioiden kohdalla voi hyvin huomioida rinnakkaistallentamisen mahdollisuuden. Usein kirjoittajalla on kahden vuoden jälkeen oikeus julkaista aineisto uudestaan, ellei uusia painoksia ole tehty. Erityistä huomiota on kuitenkin syytä kiinnittää kuvitukseen, sillä kuviin liittyvät tekijänoikeudet voivat vaatia niiden poistamista rinnakkaistallennettavasta versiosta, ellei asiasta ole sovittu erikseen tai kuvien tekijänoikeuden voida katsoa umpeutuneen. Tutkijoille on yleensä omassa organisaatiossa tarjolla neuvontaa ja tukea julkaisemiseen liittyen, ja näitä tukipalveluita kannattaa hyödyntää.

 

< edellinen sivu seuraava sivu >